Eilen ne lähtivät, E:n tavarat. Tai siis eivät kaikki. Vain ne, mitkä hän katsoi nyt tarvitsevansa. Loput hän jätti tänne muistuttamaan itsestään. Hän myös hermostui, kun vaadin häntä viemään yhden lipaston makuuhuoneesta (siis E:n lipaston), kun olin sen tyhjentänyt, enkä halunnut pitää sitä siellä hänestä muistuttamassa.
Muuttotilanne oli kamala. E:n isä, veli ja käly marssivat sisään, eivät sanoneet mitään vaan kantoivat kamat ulos. Minä itkin hysteerisesti ja kyselin "miksi, miksi". E:n käly yritti jossain vaiheessa lohduttaa, mutta ei se paljon lohduttanut, kun hän totesi, että me emme olleet vain tarkoitetut toisillemme, olen kuitenkin kiitollinen myötätunnosta. Muuton yhteydessä hyvästelin myös yhden meidän, minun ja E:n yhteisen jutun, kun eräät erittäin tunnearvoiset asiat lähtivät viimeisenä E:n laukussa mukaan. En näe niitä enää koskaan, E:n ja K:n juttu on ohi.
Samalla ovenavauksella kun E lähti, ystäväni tuli onneksi tänne. Itkin hetken ja tuskailin, mutta rauhoituin sitten sentään tunnissa. Sitten lähdimme kauppaan ja ostin silitysraudan, koska E vei omansa pois. Silitysraudasta kai siis alkoi uusi elämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti