Numero 7

Oh my. Jos vielä viidet seuraavat treffit ovat tällaisia, niin lopetan tämän touhun kyllä alkuunsa. No, tulipahan käytyä kävelyllä, mutta olisin kyllä sen pari tuntia, mitä junamatkoihin ja kävelylenkkiin meni voinut käyttää paremminkin, kuten kävellen yksin. Tyyppi oli, no, aika kamala. Jo tervehtiminen meni mynkään ja hän ei oikein saanut sanottua mitään. Tiesin, että tästä tulee äärimmäisen pitkältä tuntuva kävelylenkki. No, puhuin siinä sitten lämpimikseni vajaan tunnin ja onneksi treffikumppanikin käveli melko rivakasti, niin tuska loppui kohtuullisen pian. Onnea vaan hänelle etsintöihin...

Torstai oli toivoa täynnä

Eilen mulla oli synttärit. Ne olivat oikein onnistuneet ja olin hetken oikeasti iloinen. Mun syntymäpäivä oli paljon parempi kuin edellinen, silloin E vei minut syömään. E vei aina lahjaksi syömään, kun ei se muuta keksinyt. Ravintola oli ihan kiva ja ruoka hyvää ja lahja hyvä, mutta meidän välillä oli jo särö. E oli jo satuttanut minua liikaa kesän aikana ja minä varmaan myös häntä. Me oltiin jo vaivautuneita ja meillä ei ollut enää yhteyttä, en enää tiennyt, mistä E:lle puhua, se oli vain jotain näytelmää.

Tämä syntymäpäivä sen sijaan oli iloinen. Aloitin aamun työmatkalla, johon yhdistin myös vähän liikuntaa. Vaikka mun polvi on tosi pahassa kunnossa, niin lääkäri käski yrittää lenkkeillä sillä pikkaisen ja niinpä aamulla juoksin sen kymmenen minuuttia ja nautin joka hetkestä, mä kun rakastan juoksemista. Tein lyhyemmän työpäivän ja menin salille. Salin jälkeen meillä oli työporukalla ohjelmaa, mentiin syömään mahamme täyteen kakkua kakkubuffettiin :) Porukka ei toki tiennyt, että mulla oli synttärit, sattui vain sopivasti eiliselle. Kakkubuffetissa tuli tietysti paha olo (söin 6 palaa kakkua, yksi työkaveri söi 12!!!), mutta jatkettiin vielä suolaisen ruoan pariin. Sain synttäripäivänäni vielä lempijuomaani kokista ja iltaa jatkettiin vielä sitten oluellekin. Lopulta kotiuduin mukavan illan päätteeksi kymmenen jälkeen ja kotona mua odotti monta synttärikorttia ja postissa on vielä joku mysteeripakettikin. Aloin itkemään - ilosta. Jos joku olisi sanonut mulle tammikuussa, että mulla olisi näin mukava synttäripäivä, niin en olisi ikinä uskonut, mutta niin se vain on, elämä on voittanut aika lailla. Vielä on paljon asioita, jotka vihastuttavat ja itkettävät, mutta ei enää joka tunti, päivä tai viikkokaan. Taidan sittenkin selvitä tästä erosta.

Hallelujaa!

En ehkä itsekään usko tätä todeksi, mutta E on vihdoin lopettanut sen meidän yhteisen tilin! Tämä tosin vaati tiettyä kiristystä, etten suostu edes keskustelemaan asunnon myynnistä ennen kuin tämä on tehty, mutta ihan sama. Alan oppimaan keinoja, joita E:n kanssa on vain pakko käyttää.

Treffeillä

No, nyt on oltu treffeillä. Aika monillakin itse asiassa. Ohessa kertomusta ei niin onnistuneesta aloituksesta:

Numero 1. Vähän lenteli mahanpohjassa ennen kuin lähdin kotoa, kun enpä ole treffeillä vähään aikaan yllättäen käynyt. No, tavattiin ja mentiin syömään. Aika pian kyllä ainakin itselle selvisi, että eipä taida olla ihan mun tyyppiäni tämä mies, mutta hänen kanssaan oli ihan mukava jutella, joten olipahan ruokaseuraa. Parisen tuntia kuitenkin juteltiin, sitten lähdettiin omille tahoillemme. Mies alkoi siinä ruokapaikasta poistuessamme selittämään, että kyllä sen tietää heti ensimmäisellä sekunnilla, että voiko tästä tulla jotain vai ei. Meinasin siihen todeta, että hei, ei paineita, ei muakaan kiinnosta, ei sun tarvitse selitellä, mutta totesin sitten vaan, että joo. No, mies halasi (miksi, jos ei kiinnosta??) ja sanottiin moi. Ihan hyvä fiilis silti jäi, vaikka kyllä yhteisymmärrys siitä, että kumpaakaan ei kiinnosta oli varmaan aika selvä ihan heti aluksi.

Numero 2. En oikeastaan edes tiedä, miksi lähdin tämän henkilön kanssa treffeille. Ärsytti jo etukäteen. Ensinnäkin hän oli ihan liian vanha minulle (siis yli kymmenen vuotta vanhempi), toisekseen hän yritti jo viestejä vaihdellessaan tehdä ihan liikaa vaikutusta ja oli muutenkin jotenkin ahdistava. Ihan avoimesti kertoi googlanneensakin minua heti ekasta viestistä lähtien. En todellakaan ymmärrä, miksi ikinä vastasin hänelle. No, treffeistä jo sovittuamme, hän muuttui vielä ahdistavammaksi, lähetteli mulle vielä jotain viestejä, joissa kertoi koko päivänsä kulusta (siis monta päivän aikana). En vaivautunut vastaamaan. En tiennyt miltä hän näytti, koska en pidä sitä niin olennaisena asiana, mutta olihan se nyt pikkainen yllätys kun hän näytti vielä ikäistään viisitoista vuotta vanhemmalta... Kun itse en näytä ainakaan kovin vanhalta, niin hän olisi hyvin voinut olla isäni, toivottavasti kaikki meidät yhdessä nähneet ajattelivat niin... No, treffit olivat onneksi sentään siedettävät, vaikka mies olikin melkoinen besserwisser ja yritti edelleen todistaa olevansa mahtava. Hän oli vakuuttunut siitä, että tiesi tasan tarkkaan, että eräs mun opiskeleman alan ongelma, jota on tutkittu jo puoli vuosikymmentä tuloksetta ja josta hän ei tiennyt mitään, on ihan helppo ratkaista jne. Onneksi oltiin liikkeellä arki-iltana, joten oli helppo lähteä melko aikaisin kotiin. Kävellessämme rautatieasemaa kohti hän alkoi vielä kiilaamaan ja mä olin ihan, että apua ja pidin kädet tiukasti taskussa ja yritin mennä koko ajan kauemmaksi. Sitten hän ilmoitti, että olisi kyllä kiva tavata uudestaankin ja mä totesin, että sorry, mutta ei olisi. Toivotin hyvää jatkoa ja olin huojentunut, että pääsin pois.

Numero 3. Tämä mies vaikutti minusta ihan mukavalta ja kiinnostavalta. No, tunne ei varmaan ollut alkuunkaan molemminpuolinen, sillä miehellä oli todella iso kiire pois. Hän ei kysynyt minulta mitään ja vastaili todella välttelevästi kysymyksiin, ei edes yrittänyt olla kohtelias. Mietin jälkikäteen, että olenko oikeasti niin kamala, että jo tunnin juttelun aikana pitää paeta kymmeneksi minuutiksi vessaan. Ehdotti, että jospa lähdetään kotiin ja sitten totesi, että hänen bussinsa meneekin juurikin nyt, halasi ja juoksi bussiin. Se siitä sitten. En kyllä ymmärrä, miksi miehet, jotka eivät ole yhtään kiinnostuneita, halaavat treffien päätteeksi? Miksi ei vain totea, että oli kiva tavata ja moi? Vähän jäi paha maku tästä jotenkin, toinen kun ei edes yrittänyt olla kohtelias (niinkuin numero 1, joka sai kyllä täydet pisteet käytöksestään).

Numero 4. En tiennyt, miltä tämäkään henkilö näyttää, mutta edelleen, se ei ole mulle mikään kovinkaan suuri kynnyskysymys (paitsi jos näyttää kuusikymppiseltä, niinkuin numero 2). Mies oli ihan ok, mutta ei tuntunut yhtään miltään. Siis ei yhtään. En itse usko, että ihastun  ensisilmäyksellä, mutta pitäisi toisen nyt tuntua edes vähän joltakin. Nyt fiilis oli sama kuin juttelisin jonkun vakuutusvirkailijan kanssa puhelimessa mun vakuutuksista. Mietin kuitenkin, että jos toinen haluaa nähdä uudestaan, niin haluanko itse. Pari tuntia ehdinkin miettiä kunnes tuli viesti, että olisi kiva nähdä uudestaan, mutta siinä vaiheessa olin jo tullut siihen lopputulokseen, etten oikeasti voisi kuvitella eläväni kyseisen henkilön kanssa elämääni, se kuuluisa kemia vain puuttui ihan täysin. Ihan ok oli kuitenkin tavata, no hard feelings.

Numero 5. Kauhutreffit. Sen jälkeen kun oltiin sovittu tapaamisesta, mieheltä tuli vielä joku viesti, joka oli ihan erityylinen, kuin edelliset viestit ja epäilykseni heräsivät. Tavattiin lauantai-iltana ja mies oli aivan erityylinen kuin olin käsittänyt. Hän oli epäsiisti (kannattaisiko laittaa puhtaat vaatteet treffeille??) ja ei edes muistanut, että on viikonloppu. Ehkä ei mun suuri rakkauteni... Treffit oli tosi piinalliset, mutta yritin silti kysellä häneltä harrastuksistaan jne. Mietin, koska kehtaan lähteä kotiin, mutta onneksi mies kysyi, että haluatko jo lähteä kotiin (voi apua, toivottavasti en ollut niin inhottava, että piinani näkyi niin selvästi) mihin totesin, että eiköhän tästä voisi... Onneksi hänkin varmaan ajatteli minusta samalla tavalla, että en ole hänen tyyppiään. Näillä treffeillä alkoi ketuttamaan ihan todella, että joudun tekemään tätä, muut ovat olleet ihan ok tapaamisia, mutta tämä oli niin piinallista, etten oikeasti kyllä haluaisi tällaisia treffejä enää kertaakaan.

Numero 6. Tämä oli vähän samanlainen keissi kuin numero neljä. Mun mielestä mies vaikutti ihan kivalta, mutta hän taisi päättää heti, että mä en ole kiinnostava. Käytiin sitten kuitenkin kaljalla. Tämä tapaus onnistui nyt sentään käyttäytymään vähän kohteliaammin kuin numero 4, mutta eipä hänkään minulta mitään kysynyt ja mulla oli koko ajan sellainen tunne, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa - ainakaan minä, kyllä hän siis itsestään kertoi asioita kun kyselin. No, puolitoista tuntia istuttiin, sitten hän ei enää jaksanut vaan sanoi, että pitäisi tästä lähteä.

Alkuun innostus treffailuun oli aika kova ja itsetunto kohosi, kun tuntui, että olen kiinnostava muiden mielestä. Viestejä tuli aika monta ja tuntui, että ehkä tämä tästä. No, suuri osa viesteistä oli kyllä joiltakin ulkomailla asuvilta, liian vanhoilta tai olivat max yhden lauseen pituisia. No, eipä siinä mitään, myös mukavan oloisilta miehiltä tuli viestejä ja treffejä tulikin sovittua (kuten yltä voitte lukea) aika monet, mutta menestys ei nyt ole ollut kovinkaan suurta, joten vähän kyllä on innostus laantunut. No, ehkä tämä tästä, en mä nyt yhden viikon perusteella ajatellut lopettaa tätä, mutta täytyy yrittää olla toivomatta liikoja, kunhan ei tulisi enää niitä kauhutreffejä ja kunpa ne, jotka eivät ole minusta yhtään kiinnostuneita pystyisivät nyt edes vähän kohteliaammin käyttäytymään kuin numerot 3 ja 6... Ja miksi ne, jotka eivät ole yhtään kiinnostuneet minusta, tuntuvat minusta kaikista kiinnostavimmilta?

15. Suhteet

Tässä Fisherin luvussa puhutaan paljon ns. kasvattavista suhteista, jotka tapahtuvat eron jälkeen. Nämä voivat olla ystävyyssuhteita tai rakkaussuhteita ja niissä käyttäydytään usein paljon paremmin kuin päättyneessä parisuhteessa. Mikäli suhde on rakkaussuhde, on se helposti ns. laastarisuhde, joka ei todennäköisesti onnistu. Tällaisessa suhteessa odotetaan toiselta liikaa ja aluksi se tuntuukin siltä, kunnes totuus paljastuu (koska olen vielä kostomielellä, toivon tietysti, että E:lle ja toiselle käy juurikin näin ;) Toki tällainen suhde voi onnistuakin. Itselläni ei ole ollut minkäänlaista vipinää eron jälkeen, mistä ihmeestä minä sellaista olisin edes saanut? (No, E:hän toki totesi, että voisin löytää työpaikalta jonkun kivan pojan, huhhuh, enköhän minä halua ihan miehen, enkä poikaa). No, ehkä uuden suhteen aika joskus tulee (toivottavasti, sekä iloiset, että surulliset hetket vain ovat niin paljon parempia, kun ne voi jakaa toisen kanssa). 

Tämän suhteen olenkin nyt aktivoitunut loman jälkeen. Loma oli tosi mahtava ja tunsin itseni ekaan kertaan yli vuoteen onnelliseksi. Oli vaan niin mukavaa, vaikkei reissussa mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Harppasin kerralla todella paljon eteenpäin. Loppuviikosta aloin jo miettimään, että olisi kiva tavata joku tai ainakin viritellä joitakin verkkoja vesille ja niinpä tein nettitreffiprofiilin ja mulla on jo treffitkin tiedossa. Jos niistä ei tule mitään, niin ei se haittaa, ainakin havaitsin, että voin olla miesten mielestä kiinnostava, vaikka laitan kuvanikin näkyviin (tämä on itselle aika hankala juttu). Olipa sielä muuten aika moni työkaveri ja tutuntuttukin, mutta heidät ajattelin kyllä kiertää kaukaa, koska eivät ole kyllä mun tyyppisiä miehiä, niin mukavia kuin ovatkin. En silti oikeasti ymmärrä, miksi työkaveri oli käynyt mun profiilissa, toki profiilikuvasta ei heti ehkä tunnista mua, kun laitoin kasvokuvan vasta toiseen kuvaan, jota ei heti siinä profiililistassa ole, joten toivon, että se oli sitä, eikä sitä, että haluaa tirkistellä, mitä itsestäni kirjoitan profiiliin... On muuten suoraan sanottuna itse asiassa vähän kiusallista, kun tiedän, että hän kävi mun profiilissa ja hän tietää, että minä tiedän hänen käyneen. No, toivottavasti mulla on tästä treffailusta jotain positiivista kerrottavaa jossain vaiheessa, jääkää kuulolle. 

Lomalla

Sieltä se sitten tuli: Loma. Se, mitä pelkäsin tossa keväällä vielä ihan kamalasti. Että miten pärjään ja kestän loman. Sain kuitenkin sovittua, että pidän vain viikon lomaa näin kesällä ja talvella sitten lisää. Viikkokin yksinään voi toki olla pitkä aika, mutta nyt minulla on tekemistä, kun lähden reissuun ulkomailla, paikkaan, missä asuin puoli vuotta muutama vuosi takaperin. Näen ne muutamat tutut, joita minulla sieltä on ja fiilistelen. Olen oikeastaan hyvällä mielellä. Tosi hyvällä mielellä! Mähän ihan olen odottanut tätä reissua!

No, E nyt ei taaskaan hoida mitään asioita, mitä on luvannut, mikä tietysti ärsyttää. Itse olen päättänyt alkaa käyttäytymään samalla tavalla, vaikka se hieman sotiikin arvojani vastaan, mutta en todellakaan aio vaan hoitaa kiltisti asioita, kun E lusmuilee. Ilmoitin siis hänelle ihan tämän. Niin, siis meidän yhteisen tilin lopettaminen ei toki onnistu vain minulta, vaan pitää saada E:ltä valtakirja. Sitä ennen E:n on kuitenkin käytävä konttorissa lakkauttamassa korttinsa, joka on tuohon tiliin liitetty. Yli kuukausi sitten tämän E:lle selitin ja hän lupasi tehdä tämän. Yllättäen ei ole tehnyt (kortti on alunperin tilattu mun kautta, joten näen sen omassa verkkopankissani). No, nyt kun E tosiaan katkaisi multa ne sähköt, oli tullut loppulasku (eli sähkösopimnus oli E:n nimissä, joten laskut menivät tietysti hänelle). Ilmoitin sitten, että en aio maksaa tuota E:lle ennen kuin hän on hoitanut tuon pankkiasian. No, E teki valtakirjan, kysyi, onko kaikki ok. Vastasin, että ei kun se kortti pitää lakkauttaa. No, E:stä ei kuulunut mitään. Kysyin sitten tällä viikolla, että mitä meinaa tehdä, etten tosiaan maksa laskua itse, enkä myös E:lle, ennen kuin hän on hoitanut nuo pankkiasiat. Sitten tuli viesti, että no kai hänen on sitten pakko käydä sielä konttorissa, hoitaa ensi viikolla, maksaa laskun nyt kuitenkin... Saas nähdä, onko tuo kortti ikuisesti sielä minun pankkitiedoissani. Ärsyttää, kun E ei suostunut lähtemään kanssani pankkiin silloin joskus tammi/helmikuussa, niin asia olisi jo hoidettu. Nyt sitten vänkään ja vänkään asiaa. Eihän tuolla muuten olisi väliä, mutta en minä halua nähdä joka kerta verkkopankissani yhteistä tiliä. Onneksi noita hoidettavia asioita ei enää ole montaa. Oikeastaan vaan asunto (no, pikkujuttu...) tuon tilin lisäksi.

No, tätä reissua ja lomaa ei E pilaa. Eikä  mikään muukaan. Vihdoin olen päässyt siihen tilaan, että osaan ainakin vähän jo nauttia elämästäni. Ja sekös vasta onkin kivaa :)