Aallonpohjalla

Minusta tuntui vielä hetki sitten, että tämä prosessihan etenee ihan kivasti. Vaikka tiedän, että takapakkeja varmasti tulee, niin nyt kun sellainen tuli, niin ei se kovin helpolta tunnu. Tänään on ollut aika lailla koko ajan itkeskelypäivä, en edes tiedä, miksi jo päivälläkin. Tai kai se liittyy siihen, että kodin myynti nyt etenee pikkuhiljaa, vääjäämättä. Se raastaa, koska tuossa kodissa yksi elämäni unelmista toteutui. Yhteinen, oma koti rakastamani ihmisen kanssa. Saanko sitä enää koskaan? Oman kodin kyllä saan, mutta olenko siellä aina yksin? Vääjäämättä lähestyy myös ne hetket, jolloin en enää ehkä koskaan näe E:tä. Se on hyvä, mutta niin kovin haikeaa. Tunteita ei voi käskeä, järkeä voi.

Illalla tuli iso romahdus. Tuntui, että toinen vei minulta oikeuden muistoihini. Olin pyytänyt, että E laittaisi minulle yhteiset kuvamme FB:stä johonkin. Lataisi mulle ne, kun itse en oikein ole pystynyt sitä tekemään. Sitten joskus, ehkä vuoden, ehkä viiden päästä voisin muistella, kuinka meillä oli joskus kivaa yhdessä. Sitten kun olen toipunut.  E lupasi laittaa kuvat minulle, kunhan ehtii. No, ei ollut vielä ehtinyt, vaikka olen pyytänyt pariinkin kertaan. Päätin sitten mennä hakemaan ne kuvat nyt illalla itse, lataamaan sieltä FB:stä yksitellen. Kun toinen ei viitsi, minun on pakko. Kuvat eivät vain enää olleet siellä. Eivät olleet. E on poistanut ne. Siihen hänellä on ollut aikaa, mutta ei niiden lataamiseen minulle.  Nyt niitä ei enää ole, enkä saa niitä enää, koska tiedän, että hän on tuhonnut ne. Yritin myös soittaa hänelle ja tiedustella asiasta. Hän ei vastannut.Laittoi kohta tekstarin, jossa kysyi, oliko asiaa. Vastasin, että oli, voitko soittaa. Hän ei ole soittanut, eikä myöskään vastannut tekstariin, ettei nyt voi soittaa tms. En ymmärrä, miksi hän käyttäytyy noin.

Olen itkenyt täällä vaan koko illan. Olen itkenyt tänään enemmän kuin kahtena viime viikkona yhteensä. Tuntuu vain niin kovin pahalta.