lauantai 18. helmikuuta 2017

Viimeinen

Olen päättänyt, että tämä blogi on tullut tiensä päähän. Blogi on nyt elänyt kauemmin kuin suhde, jonka loppumisen vuoksi blogin aloitin. En tunne enää tarvitsevani tänne kirjoittamista, en saa tästä mitään ja käyn nyt terapiassa, missä puran tuntojani. Blogi oli minulle iso apu ja olen oppinut elämästä näinä reiluna kolmena vuotena paljon. Virheitä on tehty ja tehdään edelleen, mutta niistä on selvitty. Kasvoin ehjäksi erosta ja vaikka en olekaan kovin onnellinen, viime kuukaudet ovat osoittaneet, että pärjään jotakuinkin asioissa, jotka olisivat kenelle tahansa musertavia.

Tekstit jätän tänne ainakin toistaiseksi apua tarvitsevien luettavaksi, mutta en vastaile enää kovinkaan aktiivisesti kommentteihin. Kiitos kaikille matkassa mukanani olleille. Erityiskiitos kaikille kommentoijille.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Paluu Tinderiin

Niin, en tiedä, voiko tuota sanoa paluuksi, kun profiili tuolla koko ajan oli, vaikken sitä käyttänytkään tuon lyhyen jutun aikana. Ensin tietysti tarkastin stalkkaamismiehessä jutun toisen osapuolen profiilin ja siellähän se oli jo päivitettynä, mistä oli aika helppo päätellä, että eipä toistakaan tainnut enää hirveästi enää kiinnostaa, jos alle viikon päästä seuraa jo etsi. Törmäsin myös 31:n, eikä paljon hetkauttanut, sen verran piti toki tutkia, että millaiset kuvat miehellä on, mutta jotenkin sähläsin ja profiilin tutkiminen jäi kesken.

Nopean toiminnan naisena olen ehtinyt jo tavatakin pari miestä, eilen yhden henkilön, joka ei kyllä tuntunut miltään. Tänään taas tapauksen, jonka kanssa juttu chatissa luisti ja myös livenä, mutta en nyt ainakaan näin havainnut mitään kemiaa välillämme.

Olen myös törmännyt tapaukseen, joka kertoi minulle noin kymmenen viestin jälkeen olevansa kiinnostunut minusta ja kun en vastannut johonkin viestiin vajaaseen vuorokauteen, kysyi, että olenko löytänyt paremman. Olin ihan, että WTF, mutta olen nyt hänelle vielä kirjoitellut. Nyt haluaisi kirjoitella maililla ja en kyllä nyt oikein tiedä, että haluanko edes kirjoitella hänen kanssaan, kun koko ajan tulee sellaista olen sinusta kiinnostunut viestiä ja ei me todellakaan olla mitenkään paljoa edes juteltu.

Muuten elämä on aika apaattista. Onneksi jotain uusia tuulia alkaa maanantaina ja ehkä tämä treffailukin tästä. Tai sitten ei. Katsotaan nyt.

torstai 2. helmikuuta 2017

Paras ystävä

Mietin tänään surussani (mulla on ollut aika miettiä, koska en ole tällä hetkellä töissä, onneksi huomenna lähden reissuun), että mihin asioihin tuo juttu kaatui. Olin kuitenkin miehestä innoissani aluksi. Yksi asia, mikä vaikutti varmasti oli se, että mies sanoi, että hänelle kumppanin ei tarvitse olla paras ystävä. Minä taas haluan, että kumppanini on paras ystäväni. Ystävä, jolle haluan kertoa asiat ja jonka kanssa viestittelen jokapäiväisiä asioita. Mies ei ollut sellainen. Ei viestitelty päivittäin kuin ehkä pari viestiä ja ei toivotettu aina edes hyvää yötä. Virtuaalisia suukkoja ei lähetelty, eikä mitään muutakaan. Mies oli empaattinen ja läsnä kun nähtiin, mutta jäi etäiseksi silloin kun ei nähty. Ja niin, siihen se ehkä sitten kaatui, että silloin kun minun tunteeni olisi pitänyt vahvistua, ne laimenivat. Kunnon alkuhuumaa ei ollut, ja mies ei kertonut minulle ehkä kuitenkaan tarpeeksi tunteistaan, vaikka rivien välistä kiintymyksen pystyikin lukea ja vaikka hän kohteli minua todella hyvin. Haluan kuitenkin sen parhaan ystävän ja hänestä ei ollut siihen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Juttu päätökseen

Tänään se mieskuvio sitten loppui. Ei nähty viime viikolla kuin kerran ja silloin mun elämä oli ihan solmussa (siis oli kyseessä todella isoja asioita), ja ei kyllä pystynyt siihen syssyyn tekemään mitään muita päätöksiä. Nyt kuitenkin totesin, että juttu on lopetettava, koska en tunne tarpeeksi ja en ole reilu toiselle. Ei ollut olo, että haluaisin miehen kanssa jutella elämästäni ja keskusteluyhteys oli kadonnut jotenkin (tai siis kun ei nähty niin ei keskusteltukaan). En tiennyt miehen jokapäiväisestä elämästä, eikä hänkään minun. Tänään oltiin kuitenkin sovittu näkevämme. Menin miehen luokse ja oikeastaan heti sanoin, etten pidä hänestä tarpeeksi. Mies totesi tätä ounastelleenkin ja lopulta juttu meni tosi hyvin vaikkei siitä nyt kauheasti puhuttukaan. Minä vähän itkin, koska olin surullinen. Juteltiin sitten vielä ihan muita juttuja siinä puolisentoista tuntia ja lähdin kotiin itkien. Halattiin vielä lopuksi ja molemmat sanoi, että saa soitella, jos haluaa, ihan mistä vaan. Itkin kun lähdin ja itkin koko kotimatkan. Nytkin tätä kirjoittaessa itken.

Hankalan kuukauden elämässä jälkeen tänään muut asiat selvisivät (tai ainakin siltä näyttää) ja olisi ollut aihetta juhlaan. Tämä asia kuitenkin vetää mielen matalaksi ja juhliminen tuntuisi väärältä. Eikä kyllä ole ketään, kenen kanssa juhliakaan, shamppanjapullo joutuu odottamaan jotain muuta aikaa. Olen tosi surullinen, etten tuntenut tarpeeksi. Mies oli tosi hyvä ja kohteli mua oikeasti hyvin. Kunpa tunteita voisi käskeä.

Onneksi huomenna on aamulla terapia ja muuten ei ole yhtään mitään pakollista ei ole pakko jaksaa. Olen tosi yksinäinen ja tuntuu, että ympärillä ihmiset menevät elämässään eteenpäin, kun minä vain menen taaksepäin. Hyvistä ystävistäni moni on raskaana ja minulla ei ehkä koskaan ole kestävää parisuhdetta, ja jos onkin, niin ainakin vuodet lapsien hankintaan käyvät vähiin.

Minulla on vain surullinen olo ja voimat vähissä.

torstai 12. tammikuuta 2017

Niin, missä mennään

Viime tekstissä mietin, mitä Tinder-tapailustani tulee, kun miehestä ei oikein ota selvää ja juttu ei etene. Nyt juttu on edennyt, mutta asia on silti kovin mutkikas. Olen siis tavannut miehen monta kertaa, ollaan oltu toistemme luona yötä jne ja päivittäin vaihdellaan jotain viestejä. Mies on mukava, puhuu, hänen seurassaan on hyvä olla jne. Mutta...

En ole itse kovinkaan innostunut. Tykkään kyllä miehestä, mutta that's it. Emme ole nyt nähneet viikkoon (tänään siis kyllä nähdään), kun olin itse muissa maisemissa hetken ja on ollut kiireitä ja ei se ole haitannut itseä yhtään. Ei ole mitään alkuhuuman tapaistakaan, että haluaisi nähdä toista koko ajan. Silloin kun ollaan yhdessä on siis mukavaa, muttaen esimerkiksi nyt odota tämänpäiväistä tapaamista sen enempää kuin viikottaista jumppatuntiakaan. Huolestuttavaa? Ei ehkä, jos juttua olisi kestänyt pidempään, mutta tässä vaiheessa, eli alussa, olen kyllä asiasta huolestunut. Viestitellään kyllä jotain joka päivä, mutta ei me esim. toivoteta toisillemme hyvää yötä, sanotaan vain jotain ja sitten toisesta ei enää kuulu mitään. Eikä se tunnu mitenkään pahalta.

Minua ei ahdista miehen seurassa, ja mies on oikeastaan juuri sellainen kun haluankin. Asiat, mitä hän parisuhteelta odottaa ovat samanlaiset kuin itselläni ja monet jutut, joista olen kovasti miettinyt, että olenko vain väärässä, kun niistä tulee paha mieli (monet miesten minulle tekemät jutut, kuten se, että jos oltiin jo sovittu jotain ja kaverit pyytävät kaljalle, niin sinne kaljalle on kyllä päästävä ja meidän yhteistä menoa voi siirtää), ovat hänen mielestään ihan itsestäänselvyyksiä: kyllä niistä saa tulla paha mieli. 

Olen miettinyt, että tällaistako 31:n kanssa tapahtui. Hän kyllä piti minusta, mutta siinä kaikki. Oli hänenkin puoleltaan kyllä alkuhuumaa, mutta sen nopean loppumisen jälkeen tilanne oli ehkä samanlainen. Toinen on ihan kiva mutta ei muuta. Silloin on aika helppoa olla vähän välinpitämätön. Samalla pelkäänkö, olenko itse sitä. Välinpitämätön. Käyttäydynkö reilusti toista kohtaan? Olin tästä vielä tämän viikon alussa todella huolissani, mutta kun sovimme tämän viikon tapaamisesta, niin mies totesi, että voidaan kyllä olla näkemättäkin, jos vain haluan lepäillä. En ole siis varma hänenkään innostuksestaan. Toisaalta hän on aika järkevä, joten tuo voi olla sitäkin.

Mitä siis tehdä? En tiedä. Olen laittanut takarajaksi helmikuun lopun. Jos siihen asti juttu on jatkunut samanlaisena ja tunteet eivät ole muuttunut, on tämä ainakin otettava puheeksi miehen kanssa. Mietin myös sitä, onko reilua olla kertomatta tällaisesta jo nyt, mutta totesin, että annan omille tunteilleni aikaa. Olisiko sekään reilua, jos tästä sittenkin tulisi jotain ja pelottaisin toisen pois tässä vaiheessa. Helmikuun loppuun ei ole kuitenkaan aikaa järjettömän paljon (niin, että tuhlaisin toisen elämästä kovasti aikaa), mutta riittävästi, että tunteet ehtivät vahvistumaan tai laimenemaan.

PS. Ehkä tästä innostuksestani kertoo se, että ei ole tullut mieleenkään poistaa Tinderiä. En kyllä siis käy siellä, mutta profiilin poisto ei ole käynyt siis mielessäkään. Ei sillä, että mieskään olisi sitä tehnyt (sen verran kävin tuossa vilkaisemassa :D )

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Missä mennään?

No en tiedä yhtään nyt, missä mennään :o Mies oli täällä, syötiin, juteltiin, sanoin, että mennäänkö istumaan sohvalle. Mies istui tosi kauas. Oh no. Jossain vaiheessa kysyi kyllä, kuinka kauan olen ollut sinkku ja puhuttiinpa siinä Tinderistäkin. Mitään ei tapahtunut kuitenkaan. Kun mies totesi (aika myöhään siis), että pitäisi tästä lähteä, päätin vihdoin rohkaistua ja kysyin sitten, että missä mennään, kun hänestä ei ota selvää. Mies totesi, että on vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä, mutta että haluaisi kyllä tutustua paremmin. Mitähän siihen sitten sanoisi. Jotain siinä sitten juteltiin vielä asiasta ja lopuksi sitten vihdoin pussattiinkin vähän - miehen aloitteesta siis. Myöhemmin tuli kyllä vielä viesti, että toivottavasti en säikähtänyt hänen varovaisuuttaan ja tosiaan haluaisi vielä nähdä. Menen käymään perjantaina miehen luona, mutta koko kuvio on minulle kyllä todella hämmentävä.

PS. Kysyin mieheltä, puhuuko hän suhteessa. Kuulemma olisi edellisessä suhteessa halunnut puhua, mutta nainen ei. Kuulostaa hyvältä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Ei, juu, ei

Kolmen päivän sisään kolmet treffit. Ekat perjantaina, ei huvittanut ja totesin miehen noin ensimmäisen minuutin aikana täysin epäsopivaksi. Aika siististi kuitenkin pääsin miehestä eroon. Palataan niihin toisiin kohta, mutta tämän päivän treffit olivat kuin nuo perjantaiset. Pikkuhiljaa olen näemmä pääsemässä siitä huonosta omasta tunnosta, jos treffit jäävät lyhyiksi, ja sain sanottua jo tunnin jälkeen, että pitäisi tästä lähteä.

Eiliset treffit sitten. Nämä olivat siis kolmannet saman miehen kanssa. Tällä kertaa meni jo viisi tuntia. Mies vain taitaa olla oikeasti tosi ujo naisten kanssa, koska ei oikein mitään tapahdu ja itsehän saan tasan yhtä vähän aikaan. No, ensi keskiviikkona hän tulee luokseni syömään, ja nyt olisi oikeasti syytä rohkaistua ja edes puhua jotain syvällisempää. Se on kyllä jo selvinnyt, että elämme aika samanlaista elämää, pidämme samoista asioista ja erityisesti viihdymme toistemme seurassa. Sitten pitäisi vielä päästä tästä teiniasteelle taantumisesta ja uskaltautua itse pussaamaan, jos mies ei vaan uskalla. Mitenköhän senkin sitten tekisi?!

PS. Juu, taidan olla ihastunut.

PPS. Olen puhunut tällä viikolla täysin neutraalisti E:stä ja 31:n some-käyttäytyminen ei ole herättänyt enää ahdistusta.