Surkeusviikko

Eilen oli hieman parempi päivä, mitä nyt kotimatkalla raivo nousi aika suureksi ja illalla työkaverien kanssa jutustelessa tuli mieleen niin kovin monta asiaa, mitä olimme suunnitelleet tekevämme yhdessä, road trip jenkeissä, seuraava muutto sitten joskus, urheilureissut jne. jne. Enkä saanut niitä koskaan. Tänään surkeus on ollut taas täällä, tuntuu pahalta, että toinen on sitä mieltä, että tämä oli vain kamalaa aikaa hänen elämästään ja se pitää vain unohtaa ja siirtää syrjään. Toisaalta se on E:n ongelma ja kertoo enemmän hänestä kuin meidän suhteesta, mutta vielä en pysty tuntemaan niin, vaikka sen tiedänkin. Toivottavasti ensi viikko on parempi kuin tämä, olisi kiva päästä uppoutumaan töihin kunnolla esimerkiksi. Pari ohjelmanumeroa on onneksi taas tiedossa viikolle, ei mitään kovin ihmeellisiä, mutta ainakaan illat eivät ole niin pitkiä, kun  ehdin kotiin aikaisintaan kahdeksaksi tai yhdeksäksi.

Hain eilen myös sen Fisherin Jälleenrakennuskirjan. Kirjassa on yhdeksäntoista rakennuspalikkaa, jotka pitäis käydä läpi. On myös joitakin tehtäviä, kuten tunnepäiväkirjan pito yms. Tämä blogihan on minulla aika hyvä tunnepäiväkirja, ja varmasti myös joitakin kirjan tehtävistä tai kysymyksistä saatan pohdiskella täälläkin. Rakenuspalikoista esimmäinen on kieltäminen. Kielletään, että minulle ei voi käydä näin, kysellään miksi, syyllistetään itseä. Olen päässyt mielestäni tästä vaiheesta yli ainakin melko hyvin. Itsen syyllistämisestä ja jossittelusta kehotetaan ajattelemaan, että "Tein parhaani niissä olosuhteissa ja silloisella tietämykselläni." Se on ihan totta ja tämä ajatus toivottavasti auttaa minua näiden jossittelujen yli. Uskoin, että E halusi lähteä pois ravintolasta, kun hänen ystävänsä olivat myöhässä, uskoin, että hän ei halunnut enää kuulla minun kivustani, uskoin, että se, mitä tein on hyväksi suhteellemme. Jos minä olin vihainen, kun hän ei tullut kotiin kun oli luvannut, voin ajatella, että yritin korjata tilannetta jollakin tavoin, jotta voisin taas luottaa häneen. Olisiko ollut hyvä, jos olisin vain tukahduttanut tunteeni? Ei olisi. Ei sitten mitenkään.

Kieltämisluvussa oli myös kysymyksiä, jotka pitäisi kysyä itseltään. Seuraavassa pohdiskelua näistä:

• Olitteko sinä ja kumppanisi ystäviä?
• Minä pidin häntä ystävänäni. E ei tainnut pitää minua. 
• Uskouduitteko toisillenne?
• Kerroin hänelle monista asioistani, mutta uskalsin kertoa niistä yhä vähemmän. Niin, en uskaltanut! Tajusin juuri, että minäkin pelkäsin häntä, pelkäsin hänen reaktioitaan asioihin, joita kerroin. Ennen en pelännyt, mutta jossain vaiheessa aloin pelkäämään. E ei kertonut minulle paljoakaan. Alkuun kertoi jotain, mutta silloinkin vain valittuja asioita.
• Mikä teille oli yhteistä?
• Alkuun se oli urheilu. Sitten minä en enää voinut urheilla ja mitä jäi jälkelle? En tiedä, katsoimme yhdessä telkkaria ja tykkäsimme käydä ulkona syömässä. That's it. 
• Olivatko päämääränne - itsellenne, toisillenne, suhteellenne - samanlaisia/yhteensopivia? 
• Alkuun minun kai olivat, sitten minun päämäärät katosivat ja  en tiedä vielä mitä ne uudet ovat. E:n päämäärät eivät koskaan selvinneet minulle, hän ei kertonut mitä halusi tai ei tiennyt sitä itsekään. 
•  Olitteko yhtä mieltä niistä menetelmistä, joilla ongelmia välillänne ratkaistiin?
• Hm, emme. Hän halusi olla selvittämättä ja unohtaa tai selvittää seuraavana päivänä, minä halusin selvittää heti.
• Kun suutuitte toisillenne, käsittelittekö asiaa suoraan vai piilottelitteko sitä tai pyrittekö jopa loukkaamaan toisianne?
• Riippui kerrasta, jos en saanut mitään ymmärrystä suuttumukselleni, saatoin sanoa todella ilkeästi. Hän ei usein kertonut, miksi oli vihainen, vaan loukkasi tai mökötti.
• Oliko teillä yhteisiä ystäviä?
• En tiedä, yritin tehdä omista ystävistäni myös E:n ystäviä. Jos E piti heitä jotenkin ystävinään, niin sitten oli. E:n ystävät eivät olleet koskaan minun ystäviäni, miten olisivat voineet ollakaan, kun en heitä pahemmin tavannut. 
• Kävittekö ulkona yhdessä?
• Kyllä, aika useinkin.
• Jaoitteko vastuun rahan ansaitsemisesta ja taloustöistä molempien hyväksymällä tavalla?
• Kyllä, ehkä 95%:sesti. Toki tuli myös kinaa varsinkin kotitöistä, mutta ei tämä ollut kai kynnyskysymys.
• Teittekö ainakin suuremmat päätökset yhdessä?
• Haluan uskoa, että teimme. En ole enää varma, että kertoiko E kuitenkaan omaa oikeaa mielipidettään.
• Soitteko toisillenne aikaa olla myös yksin?
• Tavallaan soin E:lle tätä, tavallaan en. En soitellut perään, jos hän oli jossain, sai pelata koneella niin paljon kuin halusi, mutta luultavasti en silti kai antanut tarpeeksi tilaa. Minulle hän antoi todella hyvin mahdollisuuden tähän.
• Luotitteko toisiinne?
• Halusin luottaa. Ja aina kun olin antanut hänelle anteeksi jonkun pitämättömän lupauksen, luotin. En tiedä, luottiko hän minuun. 
• Oliko suhde teille tarpeeksi tärkeä tehdäksenne joitakin henkilökohtaisia uhrauksia sen eteen, jos se oli tarpeen?
• Mielestäni uhrasin monia asioita. En hakenut kaikkia työpaikkoja, keskustelin koiran ottamisesta (hänen unelmansa, ei minun) ihan vakavissaan, laitoin hänet etusijalle jos oli valintatilanne. Hän uhrasi jotain, mutta useimmiten sain kyllä kuulla siitä ja pitkään hänen vihaisuutensa muodossa. En myöskään muista, että hän olisi laittanut minua etusijalle tilanteessa, jossa oli esimerkiksi hänen ystävänsä ja minun intressini ristiriidassa.

Niin, noiden kysymysten vastausten perusteella voi kai hieman päätellä, miksi kaikki ei oikein toiminut.