Viimeinen

Olen päättänyt, että tämä blogi on tullut tiensä päähän. Blogi on nyt elänyt kauemmin kuin suhde, jonka loppumisen vuoksi blogin aloitin. En tunne enää tarvitsevani tänne kirjoittamista, en saa tästä mitään ja käyn nyt terapiassa, missä puran tuntojani. Blogi oli minulle iso apu ja olen oppinut elämästä näinä reiluna kolmena vuotena paljon. Virheitä on tehty ja tehdään edelleen, mutta niistä on selvitty. Kasvoin ehjäksi erosta ja vaikka en olekaan kovin onnellinen, viime kuukaudet ovat osoittaneet, että pärjään jotakuinkin asioissa, jotka olisivat kenelle tahansa musertavia.

Tekstit jätän tänne ainakin toistaiseksi apua tarvitsevien luettavaksi, mutta en vastaile enää kovinkaan aktiivisesti kommentteihin. Kiitos kaikille matkassa mukanani olleille. Erityiskiitos kaikille kommentoijille.

Paluu Tinderiin

Niin, en tiedä, voiko tuota sanoa paluuksi, kun profiili tuolla koko ajan oli, vaikken sitä käyttänytkään tuon lyhyen jutun aikana. Ensin tietysti tarkastin stalkkaamismiehessä jutun toisen osapuolen profiilin ja siellähän se oli jo päivitettynä, mistä oli aika helppo päätellä, että eipä toistakaan tainnut enää hirveästi enää kiinnostaa, jos alle viikon päästä seuraa jo etsi. Törmäsin myös 31:n, eikä paljon hetkauttanut, sen verran piti toki tutkia, että millaiset kuvat miehellä on, mutta jotenkin sähläsin ja profiilin tutkiminen jäi kesken.

Nopean toiminnan naisena olen ehtinyt jo tavatakin pari miestä, eilen yhden henkilön, joka ei kyllä tuntunut miltään. Tänään taas tapauksen, jonka kanssa juttu chatissa luisti ja myös livenä, mutta en nyt ainakaan näin havainnut mitään kemiaa välillämme.

Olen myös törmännyt tapaukseen, joka kertoi minulle noin kymmenen viestin jälkeen olevansa kiinnostunut minusta ja kun en vastannut johonkin viestiin vajaaseen vuorokauteen, kysyi, että olenko löytänyt paremman. Olin ihan, että WTF, mutta olen nyt hänelle vielä kirjoitellut. Nyt haluaisi kirjoitella maililla ja en kyllä nyt oikein tiedä, että haluanko edes kirjoitella hänen kanssaan, kun koko ajan tulee sellaista olen sinusta kiinnostunut viestiä ja ei me todellakaan olla mitenkään paljoa edes juteltu.

Muuten elämä on aika apaattista. Onneksi jotain uusia tuulia alkaa maanantaina ja ehkä tämä treffailukin tästä. Tai sitten ei. Katsotaan nyt.

Paras ystävä

Mietin tänään surussani (mulla on ollut aika miettiä, koska en ole tällä hetkellä töissä, onneksi huomenna lähden reissuun), että mihin asioihin tuo juttu kaatui. Olin kuitenkin miehestä innoissani aluksi. Yksi asia, mikä vaikutti varmasti oli se, että mies sanoi, että hänelle kumppanin ei tarvitse olla paras ystävä. Minä taas haluan, että kumppanini on paras ystäväni. Ystävä, jolle haluan kertoa asiat ja jonka kanssa viestittelen jokapäiväisiä asioita. Mies ei ollut sellainen. Ei viestitelty päivittäin kuin ehkä pari viestiä ja ei toivotettu aina edes hyvää yötä. Virtuaalisia suukkoja ei lähetelty, eikä mitään muutakaan. Mies oli empaattinen ja läsnä kun nähtiin, mutta jäi etäiseksi silloin kun ei nähty. Ja niin, siihen se ehkä sitten kaatui, että silloin kun minun tunteeni olisi pitänyt vahvistua, ne laimenivat. Kunnon alkuhuumaa ei ollut, ja mies ei kertonut minulle ehkä kuitenkaan tarpeeksi tunteistaan, vaikka rivien välistä kiintymyksen pystyikin lukea ja vaikka hän kohteli minua todella hyvin. Haluan kuitenkin sen parhaan ystävän ja hänestä ei ollut siihen.

Juttu päätökseen

Tänään se mieskuvio sitten loppui. Ei nähty viime viikolla kuin kerran ja silloin mun elämä oli ihan solmussa (siis oli kyseessä todella isoja asioita), ja ei kyllä pystynyt siihen syssyyn tekemään mitään muita päätöksiä. Nyt kuitenkin totesin, että juttu on lopetettava, koska en tunne tarpeeksi ja en ole reilu toiselle. Ei ollut olo, että haluaisin miehen kanssa jutella elämästäni ja keskusteluyhteys oli kadonnut jotenkin (tai siis kun ei nähty niin ei keskusteltukaan). En tiennyt miehen jokapäiväisestä elämästä, eikä hänkään minun. Tänään oltiin kuitenkin sovittu näkevämme. Menin miehen luokse ja oikeastaan heti sanoin, etten pidä hänestä tarpeeksi. Mies totesi tätä ounastelleenkin ja lopulta juttu meni tosi hyvin vaikkei siitä nyt kauheasti puhuttukaan. Minä vähän itkin, koska olin surullinen. Juteltiin sitten vielä ihan muita juttuja siinä puolisentoista tuntia ja lähdin kotiin itkien. Halattiin vielä lopuksi ja molemmat sanoi, että saa soitella, jos haluaa, ihan mistä vaan. Itkin kun lähdin ja itkin koko kotimatkan. Nytkin tätä kirjoittaessa itken.

Hankalan kuukauden elämässä jälkeen tänään muut asiat selvisivät (tai ainakin siltä näyttää) ja olisi ollut aihetta juhlaan. Tämä asia kuitenkin vetää mielen matalaksi ja juhliminen tuntuisi väärältä. Eikä kyllä ole ketään, kenen kanssa juhliakaan, shamppanjapullo joutuu odottamaan jotain muuta aikaa. Olen tosi surullinen, etten tuntenut tarpeeksi. Mies oli tosi hyvä ja kohteli mua oikeasti hyvin. Kunpa tunteita voisi käskeä.

Onneksi huomenna on aamulla terapia ja muuten ei ole yhtään mitään pakollista ei ole pakko jaksaa. Olen tosi yksinäinen ja tuntuu, että ympärillä ihmiset menevät elämässään eteenpäin, kun minä vain menen taaksepäin. Hyvistä ystävistäni moni on raskaana ja minulla ei ehkä koskaan ole kestävää parisuhdetta, ja jos onkin, niin ainakin vuodet lapsien hankintaan käyvät vähiin.

Minulla on vain surullinen olo ja voimat vähissä.