Missä mennään?

No en tiedä yhtään nyt, missä mennään :o Mies oli täällä, syötiin, juteltiin, sanoin, että mennäänkö istumaan sohvalle. Mies istui tosi kauas. Oh no. Jossain vaiheessa kysyi kyllä, kuinka kauan olen ollut sinkku ja puhuttiinpa siinä Tinderistäkin. Mitään ei tapahtunut kuitenkaan. Kun mies totesi (aika myöhään siis), että pitäisi tästä lähteä, päätin vihdoin rohkaistua ja kysyin sitten, että missä mennään, kun hänestä ei ota selvää. Mies totesi, että on vähän hitaasti lämpiävää tyyppiä, mutta että haluaisi kyllä tutustua paremmin. Mitähän siihen sitten sanoisi. Jotain siinä sitten juteltiin vielä asiasta ja lopuksi sitten vihdoin pussattiinkin vähän - miehen aloitteesta siis. Myöhemmin tuli kyllä vielä viesti, että toivottavasti en säikähtänyt hänen varovaisuuttaan ja tosiaan haluaisi vielä nähdä. Menen käymään perjantaina miehen luona, mutta koko kuvio on minulle kyllä todella hämmentävä.

PS. Kysyin mieheltä, puhuuko hän suhteessa. Kuulemma olisi edellisessä suhteessa halunnut puhua, mutta nainen ei. Kuulostaa hyvältä.

Ei, juu, ei

Kolmen päivän sisään kolmet treffit. Ekat perjantaina, ei huvittanut ja totesin miehen noin ensimmäisen minuutin aikana täysin epäsopivaksi. Aika siististi kuitenkin pääsin miehestä eroon. Palataan niihin toisiin kohta, mutta tämän päivän treffit olivat kuin nuo perjantaiset. Pikkuhiljaa olen näemmä pääsemässä siitä huonosta omasta tunnosta, jos treffit jäävät lyhyiksi, ja sain sanottua jo tunnin jälkeen, että pitäisi tästä lähteä.

Eiliset treffit sitten. Nämä olivat siis kolmannet saman miehen kanssa. Tällä kertaa meni jo viisi tuntia. Mies vain taitaa olla oikeasti tosi ujo naisten kanssa, koska ei oikein mitään tapahdu ja itsehän saan tasan yhtä vähän aikaan. No, ensi keskiviikkona hän tulee luokseni syömään, ja nyt olisi oikeasti syytä rohkaistua ja edes puhua jotain syvällisempää. Se on kyllä jo selvinnyt, että elämme aika samanlaista elämää, pidämme samoista asioista ja erityisesti viihdymme toistemme seurassa. Sitten pitäisi vielä päästä tästä teiniasteelle taantumisesta ja uskaltautua itse pussaamaan, jos mies ei vaan uskalla. Mitenköhän senkin sitten tekisi?!

PS. Juu, taidan olla ihastunut.

PPS. Olen puhunut tällä viikolla täysin neutraalisti E:stä ja 31:n some-käyttäytyminen ei ole herättänyt enää ahdistusta.

Hiljaiseloa ja päätöksiä

Elämässä on ollut aika hiljaista viime aikoina. Sunnuntaina sentään tapasin uudestaan kahdeksannen treffikumppanini, ja edelleen viihdyttiin toistemme seurassa niin, että kun kello alkoi lähennellä kymmentä, oli vain pakko lähteä. Huomenna nähdään taas ja odotan innolla. Ei tässä nyt mitään ole siis vielä tapahtunut, halattu on treffien päätteeksi, enkä oikein saa selvää miehestä. Treffien jälkeen ei olla pahemmin viestitelty kuitenkaan.

Koska en nyt koe edes oikein tapailevani miestä, olen sopinut parit muutkin treffit. Sekä tänään, että sunnuntaina olisi edessä sovitut tapaamiset, joilta en kyllä odota oikeastaan yhtään mitään. Erityisesti tämän päivän treffeille ei huvittaisi mennä yhtään, mutta mennään nyt pariksi tunniksi turisemaan.

Muuten olen miettinyt elämääni kokonaisuudessaan. Olen tajunnut, että on aika helppoa ajautua parisuhteeseen, jossa vastavuoroisuus on vähän niin ja näin ja jossa siedän toiselta huonoa kohtelua, kun toimin samalla periaatteella muissakin ihmissuhteissa. Tämän vuoksi olenkin päättänyt, että ne kaverisuhteet, joissa ei ole vastavuoroisuutta saavat puolestani siirtyä sinne tuttu-kategoriaan. En tee mitään kavereilla, jotka eivät vastaa viesteihin, jotka eivät koskaan viestitä, soita saati sitten pyydä minua minnekään ja joissa yhteydenpito on vain minun vastuullani ja joita minä tekohengitän. Ymmärrän, että ihmisillä on kiire, mutta ystävyys ei tarvi isoja, paljon aikaa vieviä juttuja nykyisen sähköisen viestinnän aikakaudella. On aika päästää joistakuista ihmisistä vain irti. Päätös ehkä tekee elämästäni surullisempaa ja yksinäisempää aluksi, mutta se mahdollistaa sen, että elämääni mahtuu ihmisiä, joilla olisi minullekin aikaa.

Lyhyt treffitilanteen päivitys

Miina tuossa kommentissa jo kyseli, että miten edellisen postauksen seiskan kanssa kävi. Päivitetään nyt siis tilanne.

Eli kuudennelle vastasin, että ei nähdä ja se tuli käsiteltyä kivasti, sain kiitos, hyvää jatkoa viestin, eli asia kunnossa.

Seitsemäs mies sitten... No, eipä hänestä mitään sunnuntaina kuulunut, mikä olikin vähän odotettavissa. Laitoin sitten itse maanantaina viestiä. Tämän jälkeen alkoikin sitten jo naurattaa oikeastaan. Mies vastasi että hänellä oli ihan kivaa, mutta ikäero on liian suuri!! Olin kuin puulla päähän lyöty. Mies oletettavasti tiesi ikäni jo ennen kuin menimme treffeille, treffeillä iästä ei puhuttu mitään. Toki hän on voinut kaivaa treffien jälkeen LinkedIn- profiilini ja laskea iän sieltä, mutta jotenkin oletan hänen kysyneen ystävältäni ikääni jo aiemmin (treffien jälkeen näin ei ollut tapahtunut). Jos siis ikäero oli liian suuri alunperin, niin miksi lähti treffeille? Ikäeroahan oli kolme vuotta (eli sama kuin meillä oli E:n kanssa), mikä tällä iällä ei mielestäni ole edes kovinkaan suuri ikäero. No, tämä juttu siis päättyi tähän ja olen vieläkin hieman epäuskoinen, että tämä olisi oikea syy, mutta ehkä se sitten oli :D

Sunnuntaina kävin myös yksillä treffeillä (oh no, kolme vuotta nuoremman miehen kanssa ;) ja mies oli tosi mukava, ja mikä parasta, ajoissa! Olemme sopineet näkevämme toisen kerran, mutta mies vaikuttaa kyllä itse varsin passiiviselta ja on myös tosi kiireisen oloinen, mikä huolestuttaa itseä kovasti. Haluanko miehen, jolla ei ole edes aikaa olla kanssani, ja joka vastaa viesteihini todella pitkällä vasteajalla (puhutaan siis päivistä). Jotenkin kai mietin sitä 31:n passiivisuutta, että onko mies nyt samaa kastia. Täytyy miettiä, jos nyt saadaan ylihuomenna tapaaminen aikaiseksi (koska mies ei ole vastannut kysymyksiini, että missä tavattaisiin jne...), että mikä on meininki. Niin ja ei kai tällaista nyt edes pitäisi pohtia, kun mistä minä tiedän, onko mies edes kiinnostunut minusta.

Muuten treffirintamalla on todella hiljaista, miehet Tinderissä vaikenevat.

PS. Ystäväni puhelimessa kertoi, että vaikka selvästi onnellisuustasoni ei ole yhtään sen parempi kuin ollessani 31:n kanssa, niin en kuulosta yhtä ahdistuneelta kuin silloin, eli kuitenkin ollaan tultu eteenpäin.