Usein ihmisten erotessa tulee surku paitsi sen vuoksi, että menettää sen oman kumppaninsa, mutta myös siksi, että menettää ne mukavat ja ihanat ihmiset, joihin on toisen kautta tutustunut. Näin oli myös silloin kun erosin edellisessä pitemmässä suhteessani. Minun ja E:n erossa minulla ei ole tätä ongelmaa. Eniten ikävöin koiraa. En oikeastaan koskaan kunnolla tutustunut E:n kautta kehenkään. Toki E:n vanhempia sekä hänen veljeään ja tämän vaimoa nähtiin jonkin verran, mutta vaikka E on kotoisin pääkaupunkiseudulta ja hänen ystävänsä ovat täällä, tapasin hänen ystäviään ihan vain muutaman kerran 2,5 vuoden aikana, siis ei edes kaksinumeroista lukua voi noista tapaamiskerroista piirtää. Minun ystäviäni, jotka asuvat tasan ihan muualla näimme paljon useammin. Tämä oli itselleni aika rankkaa ja aiheutti välillemme kränää, enhän tuntenut täältä päin oikeastaan ketään, kun olin juuri muuttanut ja kai toivoin, että E:n kautta voisin saada jotain sosiaalista elämää. Ehkä tämä kertoo enemmän minusta kuin E:stä, mutta pieleen meni tämäkin.
Ensimmäisen puolen vuoden aikana E ei edes puhunut ystävistään etunimillä, mikä oli mielestäni tosi outoa. Minusta tuntui, että E ei halunnut, että minä tutustun hänen ystäviinsä. Ehkä hän pelkäsi, etten olisi oikein hänen ystäviensä edessä. Ainakin tammikuussa hän kertoi, että hänen oli tullut paha mieli ystävänsä puolesta, kun olin naureskellut joillekin performanssiesitysten mainoksille hänen ystävänsä kuullen. Hänen ystävänsä kun kuulemma saattaa käydä katsomassa vastaavia esityksiä. Hienoa, mistäpä minä olisin sen tiennyt, kun en tuntenut häntä muutenkaan. En tiedä, mistä johtui, mutten toisaalta myöskään koskaan tuntenut itseäni kovin kotoiseksi E:n ystävien läsnäollessa. Muut puhuivat keskenään (sen kaksi kertaa, kun kävimme esim. ns. pariskuntatapaamisissa syömässä) asioista, joista en tiennyt mitään ja en osannut osallistua keskusteluun kunnolla. E sanoikin loppuaikoina, ettei halua esitellä minua kenellekään, koska olen liian ujo ja hiljainen uudessa seurassa. Voi kuinka se sattui! Osui suoraan persoonaani! Olet liian ujo! Olet liian hiljainen! Olet liian sinä!
Nyt kun siis olemme eronneet, olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen, että asiat menivät näin. Minun ei ole yhtään ikävä niitä E:n ihmisiä, miten voisi ollakaan, kun en koskaan heitä tuntenut mitenkään. Ihan OK ihmisiltä he vaikuttivat, mutta tunsin heidät niin pintapuolisesti, että he ovat oikeastaan täysin yhdentekeviä ihmisiä minulle. Eikä tarvitse edes ketään poistaa FB:stä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti