Aneemista

Elämästäni on tullut varsin aneemista. Juuri sellaista, jota silloin parisuhteessa pelkäsin, enkä sen vuoksi eronnut. Treffaillut en ole, koska se on jotenkin nyt liian masentavaa puuhaa ja vie kauheasti aikaa. Olen täyttänyt päiväni ja iltani epämääräisillä menoilla. Mietin, miten selviän taas joulusta. Onneksi seuraavaan lomaan on pitkä aikaa, niin ei tarvitse siitä ahdistua. Minulle on tehty viime aikona niin monet oharit, etten oikein enää jaksaisi niitä, kun on ollut vähän muutenkin turhan stressaavaa. En enää jaksa 'hauskoja' sinkkuvitsejä, enkä sitä, että 'hyvähän sun on, kun voit ihan itse päättää menoistasi, kun sulla ei ole lapsia'. Onneksi kuukauden päästä voi alkaa avaamaan joulukalenterin luukkuja.

Päivitys

Numero 17 ei ollut mun juttuni. Kerroin jo hänen olevan liian innokas, eikä se todellakaan laantunut. Elämäni on ollut vähän turhan hulabaloota viime aikoina ja kun olimme kolmatta kertaa treffeillä totesinkin hänelle, että nyt on kyllä vähän liikaa kiirettä elämässä ja pitäisi ehtiä rauhoittua. Sanoin myös, että toivoisin saavani hetken olla ihan rauhassa ilman liikoja viestittelyjä (sanomattakin on kai selvää, että treffiprofiili oli tässä vaiheessa jo poistettu) ja onneksi ensi viikolla on loma. No, mies ei vissiin ihan tätä tajunnut, kun kolme minuuttia siitä, kun olimme eronneet treffien päätteeksi, hän laittoi jo viestiä ja koko lomaviikon ajan (en ollut näissä maisemissa) pommitti viesteillä. Alkoi todellakin ahdistaa ja kun kysyi heti palattuani kotimaisemiin, että nähtäisiinkö vielä (vaikka oltiin sovittu, että minä sitten kerron, kun minulle sopii), päätin pistää pelin poikki. Asiaan vaikutti myös se, että vaikka kuinka yritin ennen kolmansia treffejä saada miestä päättämään, mihin ravintolaan menisimme syömään (kun sanoi tietävänsä monta hyvää), ei voinut tehdä päätöstä, vaan pommitti tarkentavilla kysymyksillä siitä, mitä haluaisin noin puoli tuntia. Sanoin kuitenkin heti alkuun, että mulle käy mikä vaan, paitsi x. En halua oikeasti enää miestä, joka ei uskalla päättää edes tuollaista asiaa. No, eihän me miehen kanssa päästy kolmilla treffeillä edes halausasteelle, että...

Muuten ei sitten tosiaan ole tapahtunut mitään. Miten tapahtuisikaan, kun en ole tinderissä, ei ole treffiprofiilia, enkä käykään missään, missä voisi ketään tavata. Ihmisen ikävä on välillä kova, ja välillä olematon. Tiedostan toki, että ei tässä nyt tällä meiningillä miestä elämään tule, mutta elämän muut muuttujat on nyt saatava ensin kohdalleen, ennen kuin jaksan edes miettiä asiaa.