Tänään myös aamulla taisin tajuta ekan kerran ihan itse, että tuo parisuhde mahdollisti minulle myös tutustumisretken omaan itseeni, sen, joka alkoi siitä kun suhde loppui. Haluan oppia, mitkä olivat omalta puoleltani ne syyt, miksi suhde ei toiminut. Mitä olisin voinut tehdä toisin ja toisaalta, mitkä ovat ne asiat, joita en oikeasti olisi halunnutkaan tehdä toisin, vaikka olisin vointukin. Voin myös oppia paljon itsestäni. Tiedän, että tie ei ole helppo, mutta jos jaksan kulkea sitä edes vähän matkaa, on se itselleni hyväksi.
Loppuun haluan kertoa, mitkä asiat ovat auttaneet minua tähän asti toipumiseeni.
- ystävät ja perhe
- olen puhunut puhelimessa sekä face-to-face kymmeniä tunteja asiasta. Kaikki ovat olleet tosi ihania ja jaksaneet kuunnella. Ystävilleni olen voinut puhua kaikista tunteisiin liittyvistä asioista, kun taas vanhempieni kanssa olen keskustellut paljon käytännön jutuista ja paniikki siitä, että nuo asiat eivät onnistukaan on pienentynyt. Suhteesta ja sen jälkeisistä tunnelmista ja tapahtumista jauhaminen muiden kanssa on auttanut varmasti eniten
- ammattiapu
- olen puhunut parillakin taholla asiasta ammattilaisen kanssa. Heillä on tietysti hieman erilainen ote asiaan, ja tuo on auttanut. He ovat myös oppineet johtamaan keskustelua enemmän siihen, mitä minä tunnen, olen ja teen, pois siitä, mitä E teki ja oli. Minun kasvutarinanihan tämä on. Toki usein minun tekemiseni monissa asioissa liittyvät E:hen, mutta oleellista on, miten minä ne koin ja käyttäydyin. Rohkaisenkin ihan jokaista etsimään apua näissä asioissa, pari kertaakin voi tehdä ihmeitä (tosin tässä on asiat tuurista kiinni, minun työterveyspsykologini ei ihan auttanut, kun kemiat eivät oikein kohdanneet...). Apua voi hakea esimerkiksi työterveydestä, seurakunnilta, kriisipuhelimista (osaavat neuvoa eteenpäin, ja ainakin kirkolla on tällainen ja valtakunnallinen kriisipuhelin), erilaisista kriisikeskuksista jne. Jos on varaa, voi mennä yksityisille terapeuteille ja jos parisuhteessa oli/on ongelmia esim. alkoholin tai väkivallan kanssa, voi ottaa yhteyttä esimerkiksi erilaisiin niihin erikoistuneisiin paikkoihin, esim. turvakotien avopalveluihin.
- kirjat
- olen lukenut muutaman eroaiheisen kirjan ja kirjastossa odottaa myös varattuna Fisherin Jälleenrakennus- kirja, jota käytetään nähtävästi eroseminaareissa. En tiedä, millainen tuo kirja on, mutta pari muuta ovat auttaneet jäsentämään ajatuksiani ja niissä on myös ollut tarinoita muista eroista - vertaistukea siis.
- blogi
- kyllä, tämä on terapiaa parhaimmillaan. Jos joku on lukenut alusta asti, voi varmasti huomata jo olossani tapahtuneen muutoksen blogin alusta lähtien. Ajatukset jäsentyvät, kun ne laitaa 'paperille'.
- muiden tarinat
- netti on siitä hyvä juttu, että se on tarinoita pullollaan. On muita eroblogeja, joita olen lukenut, on juttuja,. artikkeleita jne. jne. Erityisesti toisten blogeista olen saanut apua, sillä niissäkin näkee, että siitä selviää. Vaikka olisi ollut kuinka alhaalla, niinkuin jotkut ovat olleet (ja kuten minä olin aluksi), niin sieltä on jostain noussut uusi ihminen. Useimmiten tuo ihminen on myös havainnut jossain vaiheessa olevansa onnellisempi kuin ennen eroa. Vertaistuki voi olla myös sähköistä.
- huonojen asioiden muistelu
- tämä blogi on pullollaan sitä, millainen E oli - huonoimmillaan ja mikä meillä oli pielessä. Aika vähän olen kirjoittanut niistä hyvistä asioista, joita siis oli myös ja myös paljon. Olen yrittänyt kuitenkin muistella niitä huonoja juttuja, sitä miksi suhde ei ollut onnistunut ja mitä en tule kaipaamaan. Tämä on ollut kohtuullisen helppoa, koska suhteemme ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, ja huonoja juttujakin oli paljon. Myös viha on auttanut tässä. Se, että E teki tästä erosta likaisen, niin sen toisen naisen, kuin muunkin jälkeen tulleen käytöksen kanssa, on auttanut tässä ihan kovin. Haluanko olla ihmisen kanssa, joka voi olla noin ilkeä toiselle? En. Hän ei tehnyt minua kokonaisemmaksi vaan rikkinäisemmäksi.
- pahat ajatukset
- tämähän on tabu. Ei toiselle saa toivoa pahaa. Enkä tavallaan toivokaan. Mutta kun olen nähnyt, miten E käyttäytyy, tiedän, että hän käyttää taas sitä samaa puolustautumiskeinoaan, kuin aina ennenkin (ja mitä hänen perheessään minun ymmärtääkseni on aina käytetty), eli asioiden poissulkemista. Tiedän myös kokemuksesta, että jonain päivänä tuo ei enää onnistu ja asia palaa hänen elämäänsä niinkuin ne palasivt meidän suhteessamme ja tekivät ongelmia. Sinä päivänä minä olen luultavasti jo toipunut ja ajatus lohduttaa kovasti. Ajatukset siitä, miten E epäonnistuu sen toisen kanssa, toinen jättää, ei haluakaan erota aviomiehestään, arki ja realismi iskee suhteeseen, heille käy vahinko (tämä olisi E:lle aika katastrofi tässä vaiheessa elämää, koska hän haluaa olla ja mennä), niin jostain kumman syystä nuo ajatukset auttavat. En ikinä saa luultavasti tietää, mitä heille tapahtuu ja sehän ei minulle kuulu (vaikka niin kovasti se mielessäni kaihertaakin), mutta nuo epäonnistumiskuvitelmat jotenkin vain auttavat - ei tämä toisellekaan helppoa ole. Myös se, että tiedät, etteivät he voi elää samanlaista ensihuumaa kuin meillä oli - eron keskellä se ei onnistu samalla tavalla kuin puhtaalta pöydältä aloittaessa saa minulle jotenkin tyytyväisen mielen. Meidän alkuhuuma oli aivan mahtavaa, mutta he eivät voi mitenkään saada samanlaista. Voitin sen toisen edes jossain!
- projektit
- puuhastelu pitää mielen virkeänä. Lakanoiden silitys oli ensimmäinen, sitten tuli korttitehdas, joka jatkuu vielä hetken (siis joulukortit on jo kohta askarreltu...), sitten ajattelin aloittaa tavaroiden selvittämisen ja lajittelun joskus tulevaa muuttoa varten
- kalenterin täyttäminen
- tähän asti en ole viettänyt yhtään yksinäistä päivää. Olen aktoivoinut itseni ihan todella, nähnyt ihmisiä, mennyt ja tehnyt. En ole jäänyt kotiin itkemään yksinäni pitkäksi aikaa. Tuo ensimmäinen yksin vietetty päiväkin on edessä viikonloppuna. Eilen se vielä pelotti ihan tosissaan, mutta nyt en odota sitä kauhulla, vaikka se onkin nurkan takana. Voinhan mennä uimahalliin, leffaan, kauppaan, salille ja vaikka mitä. Minä selviän siitä. Ja aina on puhelin. Tiedän, että voin soittaa ja puhua, jolloin en ole niin yksin - taaskaan. Minusta välitetään :)
- toivon pieni hippunen
- tänään siis koin sen ensimmäisen toivon hippusen, pikkuriikkisen, mutta kuitenkin, tästä voi seurata jotain hyvää, parempaa, kokonaisempaa, minulla on mahdollisuus. En usko, että jaksan vielä pitkään aikaa pitää toivoa yllä kauaa kerrallaan, mutta kuten ikävä toista kohtaan on laantunut jatkuvasta olotilasta jo lyhyemmiksi hetkiksi, on tuolla toivollakin mahdollisuus kasvaa isommaksi, koska se on hetken ollut olemassa. En olisi myös uskonut vielä eilen, että toivo voi olla mahdollista. Mutta se oli, jonakin päivänä se on mahdollista ihan kaikille, vaikka ero veisi kuinka syvälle suohon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti