Miksei se voisi tuntua joltain?

Olen nähnyt numero ysin jo kolme kertaa. Ikävä kyllä hänestä ei taida tulla minun miestäni. Miksen voisi käskeä itseäni ihastumaan häneen? Hän on mukava ja tulen hänen kanssaan juttuun aivan mahtavan hyvin. Voisin puhua hänen kanssaan vaikka kuinka. Mutta se siinä, ei mitään muuta. Olin eilen hänen luonaan katsomassa leffaa. Mies oli tietysti puunannut paikkaa koko päivän ja tsempannut kauheasti. Minua hermostutti. Kun ei tuntunut miltään. Halusin pois, koska olen miltei varma, että hän on todellakin ihastunut minuun. Jossain tilanteessa hän ohimennen koski minua ja minua lähinnä ahdisti. Ei tuntunut mahanpohjassa, ei pyörinyt sukat jalassa, ei mitään.

Kun minä niin haluaisin ihastua häneen. Hän olisi minulle juuri sopiva, omista hankalista ihmissuhteista ja elämästään oppinut, avoin, mies eikä poika  (niinkuin E oli). Mutta kun se ei tuntunut miltään. En tiedä, haluaisiko hän olla kaveri, koska pitäisin hänet mielelläni kaverina. Mieluusti juttelisin hänen kanssaan monet illat.

Miksi se menee aina näin? Joku voisi sanoa, etten ole vielä valmis ihastumaan, mutta olenhan minä. Ihastuinhan siihen työkaveriinkin (mutta nykyään pidän ko. henkilöä lähinnä aivan kamalana, että se siitä ihastuksesta ;)

PS. Tänään oli pitkästä aikaa  jotain sosiaalista tekemistä sunnuntaina, kun kävin kaveripariskunnalla, jotka olivat poikkeuksellisesti paikalla, syömässä. Oli melkoisen ihanaa. Yleensä vihaan sunnuntaita, koska silloin yksinäisyys painaa päälle. Muina päivinä se ei niin haittaa, mutta sunnuntaisin jostain kumman syystä yksinäisyys on vaikeinta.

Numero 9 ja miehiä ei voi ymmärtää - kai

Olettekos odotelleet seuraavia treffiuutisia? Täältä pesee: Palasin siis treffailun pariin. Tällä kertaa hylkäsin nettitreffit kun tajusin, että kaikkien suosikkisovellus, Tinder, on sittenkin mahdollista ladata mun puhelimeen. Eikun lataamaan ja tämän tosi pinnallisen sovelluksen pariin.

Matcheja alkoi tulemaan aika pian. Monesta ei tullut matchia, mutta monesta tuli. Yhtäkkiä laskin, että mulla oli parissa päivässä kuusikymmentä (!!) matchia. Tähän väliin on toki todettava, että tuohon sovellukseen jää kyllä koukkuun ihan tosi helposti, joten nitä miehiä tuli selailtua ihan liukuhihnalla... Kymmenen minuutin jälkeen mulla oli jo joku viestikin odottamassa ja siitä se chattailu sitten lähti... Ja pian mulla oli jo treffitikin sovittuna (viikko meni siis tähän...). Treffit olivat siis tänään.

Ennen treffejä mua melkein ärsytti. Miksi ihmeessä olen sopinut treffit jonkun henkilön kanssa, jota en tunne yhtään ja kun mua ei huvita. No, ei siinä kaksi minuuttia ennen voinut enää perua, joten pakkohan se oli sitten mennä. En jaksanut oikeastaan edes kauheasti panostaa ulkonäköön, toki nyt meikkasin ja laitoin ihan kivat vaatteet, mutta siihen se kyllä jäi. Mentiin perinteisesti kahville. Mies oli mukava. Juteltiin kolme tuntia ja hän tuntui olevan kiinnostunut musta ja mun asioista. Tultiin hyvin juttuun (no, nykyään mä kyllä pystyn tulemaan edes jotenkin juttuun melkein kenen kanssa vaan, joten ei sinänsä mikään kauhea saavutus). Juttu luisti. Tuli epävarma olo. Juttu luisti siis tosi hyvin, mutta en tiedä riittääkö se. Ei mulle mitään kauhean suuria fiiliksiä tullut, mutten myöskään ajatellut kertaakaan treffien aikana, että tämä henkilö on mulle väärä. Tiesin, että mies kysyy (tai viestittää myöhemmin), että nähdäänkö vielä, ja vastasin, että nähdään vaan. Katsotaan, koska ottaa yhteyttä - jos ottaa. Nämä treffit kuitenkin palauttivat mun uskon tähän touhuun edes hetkellisesti. Toisin kuin monet noista edellisistä miehistä, tämä oli ajoissa (oikeasti, olen tosi montaa joutunut odottelemaan, mikä on aika epäkohteliasta, siinä asiassa oon vanhanaikainen, että mun mielestä  mies ei voi olla muodikkaasti myöhässä). Hän olisi toki myös maksanut mun juomankin, mutta siihen mä en suostu ainakaan ekoilla treffeillä (en ole siis niin vanhanaikainen). No, katsotaan, mitä tuleman pitää....

Sitten muihin Tinder- kokemuksiin. Sovellushan on a) pinnallinen b) koukuttava c) helppo jne. Siellä on myös tosi vaikea sanoa toisesta kauheasti mitään, monilla ei ole esittelytekstiä ollenkaan, jolloin et voi tietää, missä päin Suomea toinen asuu (jos nyt sattuu siis olemaan käymässä lähistöllä) jne. Monet miehet kerto asuinkaupunkinsa ja pituutensa, kuvista voi sitten päätellä ehkä, onko lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, polttaako jne. Ja monesta ei voi sanoa mitään noista saati sitä, millaista seuraa on etsimässä. Toki mun "profiili" on samanlainen, kuvista ei voi päätellä oikein mitään musta. Tämä ei siis ole kritiikkiä, mutta kertoo siitä, että sydämiä painellaan aika lailla vain kuvien perusteella.

Muutama "helmi" Tinder-keskustelu on tullut jo käytyä. Ja muutenkin kokemukset ovat hieman outoja. Ensimmäinen mies, joka otti yhteyttä pyysi melkein heti kahville. Miksi ei, olen avoin uusille ihmisille ja kokemuksille nykyään ja toisen tapaamalla selviää edes jotakin kuitenkin helpoiten. No, mulle ei sopinut sama päivä ja sitten miehelle ei ne seuraavat pari, joita ehdotin. Kysyinkin siis, että kävisikö viikonloppu ja se ja se kellonaika(oli maanantai). Mies sanoi, ettei tiedä. No, pyysin kertomaan, kun tietää. Torstaina sitten kysyi, mitä tehtäisiin ja vastasin, että jos vaikka kahville ja kysyin, että sopiiko minun ehdottama aika nyt. No, mies ei vastannut mitään tämän jälkeen, vaikka kävi online, joten perjantai-iltana totesin, että joo, ei taida näistä treffeistä mitään tulla ja unmatchasin ko. henkilön.

Entä sitten toinen treffiehdokas-kumppani. Hän oli kyllä vähän omituinen jo alusta lähtien, ja olisi pitänyt blokata heti kun alkoi epäilyttämään. Noin neljäs viesti häneltä oli nimittäin, että "oletko romanttinen?", mikä oli ehkä melko hieman pian. Vastasin jotain ja päätin olla ihmettelemättä... Olisi ehkä pitänyt ihmetellä, nimittäin seuraavaksi kysymys kuului, että "Oletko hyvä suutelemaan?". Nyt viimeistään olisi pitänyt blokata, mutta jotenkin en tehnyt sitä ja huomasin sopiivani tapaamista hänen kanssaan. Hänen ehdottama aikansa ei sopinut minulle, joten ehdotin samaa päivää, mutta myöhäisempää ajankohtaa. Mies ei enää vastannut minulle, vaikka jälleen oli online, joten vihdoin puolentoista päivän jälkeen totesin, että eiköhän ole aika sanoa hyvästit tälle miehelle (mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin).

No, sitten on eräs tapaus, josta ei ota mitään selvää. Mies viestitteli tosi innokkaasti kanssani ja parin päivän päästä hän totesi minulle "olet kyllä tosi kiinnostava nainen". No, tämän jälkeen hän katosi pariksi päiväksi ja olin jo poistamassa häntä, kun totesin, että taas yksi mies, joka vain lopettaa viestittelyn ja sitten häneltä tulikin jokin mitä kuuluu viesti...  Tiedä nyt sitten, mitä tuostakin pitäisi ajatella. En nyt ainakaan vielä blokannut.

Sitten ovat tapaukset, joissa multa on kysytty; "milloin olet viimeksi saanut miestä?" -> unmatch... ja ne, jotka kysyvät kahville  ja sanon, että mennään vaan, ja sitten he unmatchaavat. En oikein ymmärrä näitä miehiä.

19. Vapaus

Fisher alkaa olla lopuillaan. On viimeisen luvun läpikäynnin aika. Luku puhuu vapaudesta! Siitä kun voi tehdä mitä vaan. Suru, viha, syyllisyys ja rakkauskin E:n kanssa ovat taaksejäänyttyä elämää (no, ei vielä) ja olen siitä vapaa! Olen silloin vapaa E:stä. Ihanaa! Kun työ on tehty, olen valmis olemaan sinkku tai löytämään uuden rakkauden. Matka on ollut pitkä ja kivinen, takapakkia on otettu. Aina ei ole jaksanut ja nytkin on rankkaa. Jonain päivänä kuitenkin huomaan, etten ajatellut E:tä ja eroa ollenkaan (niitä päiviä on muuten ollut jo pari ja molemmat ihan viime aikoina!). Sitten tulee seuraava päivä ja kohta viikko, kuukausi. Silloin en elä enää menneisyydessä, siinä, mitä meillä E:n kanssa oli. Voin mennä kisoihin, nähdä siellä E:n ja sen toisen ja olla olematta vihainen ja minulle on ihan sama, ovatko he siellä vai ei. Tiedän, että se päivä vielä tulee ja silloin olen vihdoin vapaa tästä erosta!

Olen nyt kahlannut Fisherin läpi pari kertaa ja kirjoitellut tänne omia ajatuksia luvuista. Se, että olen näin tehnyt, ei tarkoita, että olisin valmis eron kanssa, mutta paljon valmiimpi olen kuin silloin kun Fisherin kirjan käsiini sain. Kirjan luku on useinkin rauhoittanut minua ahdistuksessa ja saanut itseni ajattelemaan, että selviän tästä ja kun olen selvinnyt, olen paljon tasapainoisempi ihminen kuin mitä olin E:n kanssa ollessani ja ennen sitäkin. Suosittelenkin kaikille eronneille ja eroa miettiville tuota Jälleenrakennus- kirjaa todella lämpimästi.

18. Tarkoitus

Toiseksi viimeinen luku Fisherissä ja aihe onkin sitten sellainen 'kevyt' elämän tarkoitus. Luvussa puhutaan tulevaisuudesta. Hui! Tähän asti tulevaisuus on ollut vain minulle jotain, joka tulee sieltä aikanaan, mutta pikkuhiljaa pitäisi alkaa tekemään omia suunnitelmia ja keksiä uusia unelmia. Onhan minulla niitä, mutta ne liittyvät liikaa siihen, että käteni paranisi kelvolliseksi ja täten ovat hieman turhan epävarmoja, jotten jäisi vain odottelemaan - sitä odottelua on tehty jo ihan liikaa. 

Luvussa puhutaan elämänviivasta. Menneisyydestä ja tulevaisuudesta ja nykyisyydestä. Mitkä asiat olivat onnellisia menneisyydessä?  Itselle näitä on helppo löytää monia. Olin tosi onnellinen lukiossa, opiskellessani ja ulkomailla asuessa. E:n kanssa alkuhuuma oli toki myös ihanaa. Onnettomat ajat on myös helppo identifioida, ero oli se pohjanoteeraus. Sieltä on onneksi jo noustu, ei nyt ihan perustasolle, muttei enää olla missään superonnettomassa vaiheessakaan yleisesti. Entä tulevaisuus? Toivon, että työstän tätä kriisiä vielä ja palaan sille omalle perustasolleni, mistä pidän, tyytyväisyyteen. Toivon, että voin vielä kokea rakkauden ja pääsen liikkumaan kädestäni huolimatta. Toivottavasti löydän sosiaalisen paikkani ja pidän työstäni edelleen. Tulevaisuuta ei kuitenkaan voi ennustaa. Toivon, että kun jonain päiväni aikani tulee, voin olla tyytyväinen elämääni, ja ehkä silloin jo osaan nähdä tämänkin eron todellisena onnenpotkuna, kasvoinhan tässä prosessissa ihmisenä ehkä enemmän kuin olen koskaan kasvanut. Tällä hetkellä toki ajattelen, että olen kasvanut erossa kovasti, mutten vielä pysty ajattelemaan, että onneksi se suhde oli ja loppui, ajattelen vain, että kunpa en olisi tavannut E:tä ollenkaan. 

Laiskottelusta haikeuteen

Tänään on historiallinen päivä. Olen ihan vaan laiskotellut. Katsellut DVD:tä, tehnyt tosi helppoa ruokaa ja käynyt saunassa. Olen vain ollut. Miksi se on historiallista? Olenhan minä joskus ennenkin näin tehnyt. No, tänään taisi olla ensimmäinen kerta elämässä kun ei tullut huono omatunto siitä, etten saanut mitään aikaiseksi. Mahtavaa! Erosta on ollut ehdottomasti hyötyäkin, koska olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.

Tällä viikolla oli muuten E:n synttärit. Muistin sen seuraavana päivänä. Olin mä sen aiemmin sillä viikolla myös muistanut, mutta en siis synttäripäivänä. Tuli vähän haikea fiilis, viime vuonnahan mä jo päätin, että järjestän sille tänä vuonna ylläribileet, kun mittariin tulee 30-v. No, sitä en sitten saanut tehdä. Se oli kuitenkin ennen joulukuuta ja sitä kun E alkoi (isommin) säätämään sen naisensa kanssa. Se oli ennen viime joulua, jolloin jotenkin jo tiesin, että se on viimeinen joulumme yhdessä, E oli silloin jo mennyt.

Olo on ollut viime aikoina vähän haikea. Luulen, että olin niin pitkään vihainen E:lle, että tilaa haikeudelle ei ollut. Ei se ero ole ihan vielä taputeltu sittenkään, vaikka niin jo ajattelin. On vielä kuljettavana se joulu, uusi vuosi ja eropäivä, sitten on vuosi vierähtänyt. Ne on niitä merkityksellisiä päiviä. Muuten luulen, että tämä haikeus on enemmän toisen ihmisen kaipuuta kuin E:n ikävää. En mä häntä haluaisi takaisin, hän ei tehnyt mulle alkuunkaan hyvää. Hänen seurassaan mä en saanut olla mä, mä en saanut olla surullinen, en saanut itkeä. Sain vain olla hyvällä tuulella. Hänen kanssa mulle olisi käynyt vielä tosi huonosti, tavalla tai toisella, näen sen nyt. Hän ei sopinut mulle yhtään ja mä en sopinut hänelle yhtään. Surullista, mutta totta. Jossain vaiheessa ajattelin, että jos me oltaisiin tavattu jossain muussa vaiheessa elämää, niin näin ei olisi käynyt. Niin, ei olisi käynyt ei, sillä en usko, että olisin kiinnostunut E:stä missään muussa vaiheessa elämää. Hän ei ollut minun ihmiseni, vaikka mä niin luulinkin. Mun on parempi olla ilman ketään kuin hänen kanssaan. Se on surullista, mutta totta.