Koska menen ensi viikolla käsileikkaukseen ja koska asunnossani on näyttö sunnuntaina, olin hieman visaisen asian edessä. Miten saada asunto imuroiduksi, kun se rasittaisi kättä liikaa ennen leikkausta. E:lle soitin siis tästä asiasta ja hän lupasi yrittää hoitaa. Ja tavallaan hoitikin. Hän ilmoitti eilen tulevansa imuroimaan äitinsä kanssa. Kahdenkymmenen minuutin päästä tuli viesti, ettei pääsekään... Jotenkin en ollut enää yllättynyt. Asiat saatiin kuitenkin järjestettyä yllättävän hyvin ja E:n äiti tuli tänne imuroimaan tänään.
Pelkäsin aika lailla E:n äidin kohtaamista, mutta siitä tulikin oikeastaan todella hyvä. Hän imuroi ja lopetti. Kysyi mitä minulle kuuluu. Ensin en halunnut kertoa, mutta sitten jotenkin kerroin kuitenkin vähän. Hän sanoi olevansa todella pahoillaan tilanteestani. Minä tietysti jo itkin. Hän sanoi aina pitäneensä minusta ja että olen aina tervetullut heille. Se tuntui hyvältä. He pitivätkin minusta minuna, ei E:n kumppanina. Minähän olen ollut vihainen myös E:n äidille, kun jotenkin olen rakentanut päähäni jonkun epämääräisen syytösketjun, mutta nyt tuo viha kaikkosi pois, kun ymmärsin, että hän ihan todella piti minusta eikä ajatellut, että minun kanssani E:llä oli pahasti ja teen E:lle pahaa, mitä pelkäsin. Pelkäsin myös, että E:n vanhemmat ovat iloisia kun erosimme, mutta ei se niin mennyt. Tottakai he varmasti ovat E:n puolesta iloisia, jos E on nyt onnellinen, ovathan he E:n vanhemmat, mutta eivät he toivo minulle pahaa. Hän myös sanoi, ettei hän ole eromme jälkeen puhunut oikein E:n kanssa, ei ole puhunut erostamme ja ei tiedä, miksi se tapahtui. E:tä ei ole kuulemma kauheasti näkynyt. Tämäkin tuntui jostain kumman syystä hyvältä, vaikka se tietysti tarkoittaa, että E:llä menee hyvin ja hänellä ei ole luppoaikaa joilloin kävisi vanhemmillaan. Ymmärsin, että E:n vanhemmat (tai ainakin äiti) ihan todella pitivät minusta ja olisivat halunneet minut perheeseensä. E:n äiti vielä sanoi lopuksi, että jos tarvitsen näyttöjen vuoksi apua, voin ottaa yhteyttä häneen suoraan. Sekin tuntui hyvältä, sillä minun ei tarvitse tehdä sitä E:n välityksellä, ja ahdistus ei pääse kasvamaan, jos ihan tosissaan apua tarvitaan. Kuulin myös, miten koirakaverini voi. Se alkoi itkettämään, mutta hyvällä tavalla, surullisella. Minun on sitä pikkukoiraa (joka ei ole enää yhtään pikku) myös kova ikävä.
Ihanaa kun on tuollainen kokemus eropuoliskon vanhemmista. Itselläni on vähän erilainen kokemus. Ero kun tuli, niin exäni äiti meinasi puhelinlankoja pitkin tulla suurilla syytöksillä minun päälleni, noh olinhan se joka otti sen eron. Omat vanhempani taas nauttivat siitä kun erosin, olivat iloisia puolestani, en itse taas tästä pitänyt. Taitaa myös minullakin olla ero prosessi käynnissä, koska tunnen katuvani sitä ja sitten joskus taas tuntuu kun olisi tehnyt oikean päätöksen. En tiedä, mutta jaksamisia oman prosessisi kanssa. Tällaiset positiiviset asiat auttavat tai ainakin uskoisin :)
VastaaPoista:( Ei kuulosta kivalta nuo sinun kokemuksesi. Toisaalta olen kuullut monen vanhemman/appivanhemman ottavan omien lastensa eron todella raskaasti, joten toisaalta en ole yllättynyt, että tuollaistakin tapahtuu. Ei silti ole reilua puuttua nyt ihan tuollaiseksi ruveta. Sekin, että on iloinen toisen eron puolesta, niin... Tuo on vähän kaksipiippuista, itse toivon, että silloin kun olen itse sitä mieltä, että "hyvä kun siitä pääsin", ollaan iloisia, mutta silloin kun ikävöin toista, en haluaisi, että toinen muistuttaa, että olihan E aika kamala - erityisesti, koska vaikka E oli aika kamala, niin E oli myös todella ihana.
PoistaUskon, että sinulle eron toimeenpanijana tulee välillä noita katumisfiiliksiä, isojen päätösten kanssa aina tulee ja eron kohdalla varmasti.
Kiitos vielä kommentistasi ja jaksamisia sinnekin.
Olen seurannut blogiasi samalla, kun työstän omaa eroani. Meillä aika lailla samat kuviot ajallisesti ja sisällöllisesti. Tuossa muutama viikko sitten koin ahaa-elämyksen; miksi mietin niin paljon ex-kumppanini eteepäin pääsyä ja hänen huonoa vointia suhteessamme; minun tulisi miettiä omaa eteepäin pääsyäni ja syitä omaan huonoon vointiin suhteessamme. Nimittäin itsekin panostin paljon, joustin hänen mukaansa ja silti aina asiat tuntui kääntyvän niin, että tunsin huonommuutta ja syyllisyyttä, että on vaikeaa. Mutta nyt olen tajunnut, että olen itse voinut suhteessamme huonosti - sen sijaan, että yritin "pelastaa" ja "joustaa" ja "miellyttää", minun olisi tullut vetäytyä hyvissä ajoin miettimään niitä syitä, miksi minä voin huonosti ja mitä minä sain suhteesta. Mutta en tätä osannut, vaikka huono oloni yritti sitä kuiskia. NIinpä terapian toimesta avulla ymmärstin alkaa tarkastelemaan koko tähän astista historiaani lapsuudesta, kaikista parisuhteistani aina tähän viimeisimpään suhteeseen ja huomasin - olen lapsuudessani kasvanut sellaisessa perheessä, missä isä kohteli kaltoin koko perhettä (erinäisin tavoin), opin pitämän huolta hänen mielialastaan ja näin ollen sisäistin mallin aikuisiälle sillä seurauksella, että olen antanut itseäni kohdeltavan kaltoin kaikissa suhteissani. Eli oisiko siitä sinullekin apua, että ryhdyt E'n miettimisen sijasta pohtimaan, miksi annoit niin täydellä sydämellä, annoitko kenties itseäsi kohdeltavan kaltoin ja ymmärsit sen jollain tasolla pystymättä kuitenkaan (vielä) siihen tietoisesti puuttumaan? Jos näin on, niin kääntämälläkin katseen taaksepäin, voit löytää avaimet tulevaisuuteesi - ja onnellisempaan sellaiseen :) Itse näen nyt koko elämäni käyttäytymismallit ja osaan toivottavasti jatkossa a) valita parempia kumppaneita ja b) käyttäytyä paremmin, kun ymmärrän omia käytösmallejani paremmin. Ja kun olet saanut Fisherin alta pois, niin ota käteen Tommi Hellstenin "Saat sen, mistä luovut". Tsemppiä!!!!!!
VastaaPoistaEnsinnäkin kiitos kirjavinkistä, luen kirjan varmasti, kunhan Fisher on kahlattu kunnolla läpi (tähän mennee aikaa...).
PoistaSinulta todella hyvää pohdintaa ja olet oikeassa, että minun pitäisi tarkkailla itseäni E:n miettimisen sijaan. Silloin kun en ole aallonpohjalla tämä jopa hieman onnistuukin, mutta en ole tainnut vielä päästä sinne asti, että olisin kirjoittanut näitä ajatuksia tänne. Joitakin asioita omasta käytöksestäni olen jo ymmärtänyt. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että pääasiassa olen kuitenkin keskittynyt niihin tekemisiini, mitkä vaikuttivat E:n pahaan oloon, eli miksi tein niin kun tein, kun toiselle tuli niistä paha olo. Olen kylä unohtanut aika lailla miettiä niitä toisia asioita, miksi minulla oli paha olla. Vaikka olenkin ymmärtänyt jo tuon hylkäämisen pelon yhtenä motivaattorina, uskon, että tähän pitää pureutua vielä paljon syvemmin.
Paljon voimia vielä sinulle omassa ajatusprosessissasi ja toipumisessasi, olet selvästi jo pitkällä. Parempaa elämää meille molemmille ja tietysti kaikille muillekin, jotka tätä lukevat!
Olen lukenut blogisi alusta loppuun ensimmäiseltä istumalta ja haluan toivottaa kovasti tsemppiä <3 En itse ole täysin samassa tilanteessa, mutta olen suhteessa, jossa mulla on erittäin huono olla, toisinaan myös erittäin hyvä olla. Koen ehkä olevani jollain tavalla riippuvainen puolisostani, ehkä siihen vaikuttaa sekin, että uskon puolisoni olevan narsisti. Ja narsistithan saavat teoillaan kumppanin manipuloitua.. Enkä ole ainoa joka sen on huomannut hänen käytöksestään. En edes tiedä miksi kirjotan näitä, mutta jollain tapaa osaan samaistua sun tunteisiin hyvinkin paljon. Mua on jäänyt yksi asia mietityttämään.. minkä ikäinen olet?
VastaaPoistaJaa olen kai erittäin huononäköinen sillä tuossa kuvauksessahan lukee että reilu kolmikymppinen, pahoittelut ! :P
PoistaHarmi kuulla, että sinulla on suhteessasi ajoittain aika kamalaa. Silloin ei ole kivaa ja ahdistuminen on kamala olotila. Oletko miettinyt lukea jotain parisuhdekirjoja tai kirjoja narsismista? Tuo mainitsemani Fisherin kirja on sellainen, että sen lukemisesta ilman eroaikeitakaan ei ole mitään haittaa. Siinä kuitenkin keskitytään paljolti itseen, ja voit löytää monia vinkkejä siitä, miten voisit ehkä tehdä itsesi onnelliseksi ja ehkä päästä tuosta riippumisesta, minkä tunnistan näin jälkeenpäin itsestäni. Jos olisin lukenut tuon kirjan joskus aiemmin, ei suhteestani olisi tullut koskaan sitä, mitä se oli loppuaikoina - se olisi joko loppunut aiemmin, ei olisi koskaan alkanutkaan tai sitten asiat olisivat menneet paljon paremmin. Onko sinun mahdollista päästä juttelemaan tilanteestasi jonnekin? Erityisesti, jos koet, että kumppanisi on henkisesti väkivaltainen, on monia tahoja, kuten kriisikeskukset, turvakotien avopalvelut, työterveys jne. mihin voisit ehkä ottaa yhteyttä. Ammattiapu auttaa selkiyttämään omia ajatuksia ja varmasti antaa eväitä tilanteen ratkaisemiseen, mikä se ratkaisu sitten onkaan.
PoistaLoppuun haluan toivottaa sinulle oikein paljon voimia hankalaan tilanteeseesi, toivon, että se ratkeaa parhaaksesi, eikä vain polje paikallaan. Niin, ja kiiros kommentistasi ja tsempeistä!