Voi E, voi E, voi E

Tänään on taas ollut sellainen päivä, että huhhuh. Pari kertaa on ollut pakko soittaa E:lle, mutta olen saanut jotenkin tärisevillä käsilläni valittua jonkun ystäväni numeron ja muutaman minuutin vuodattamisen jälkeen olen pystynyt hillitsemään itseni. Molemmat kerrat kun meinasin E:lle soittaa liittyivät niihin kamaliin ajatuksiin, jotka päässäni pyörivät E:stä ja siitä toisesta. Vaikka E on osoittanut eromme jälkeen olevansa varsin julma ihminen ainakin minun näkökulmastani, ja en enää varmaankaan ottaisi häntä takaisin (ainakin välillä ajattelen näin) niin ajatus siitä, että E on sen toisen kanssa saa minut hulluksi. Aamulla tajusin, että hehän ovat facebookissa jo E:n kesäloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä viestitelleet toistensa seinille. Inhottavaa. Järki sanoo, että jos jo silloin olisivat vehdanneet, niin olisivat tehneet sen vähän enemmän salassa. Tästähän tuli valtava soittamistarve E:lle. Mitähän sekin olisi sitten muka auttanut? Olisin vain kiljunut puhelimeen jotain epämääräistä ja E olisi saanut vastinetta omille sanoilleen, että käyttäydyn hysteerisesti. Toinen soittamistarvekerta liittyi myös sosiaaliseen mediaan. Koska E:n toinen työskentelee/työskenteli E:n työpaikalla konsulttina, oli E kirjoittanut reilu viikko sitten sille toiselle, eli H:lle suosituksen LinkedIn:ssä. ARGH!!! "H:ta voi suositella kaikkiin tehtäviin, hän on sitä ja tätä ja tota. H olisi minun numero yksi valinta, jos minun pitäisi palkata henkilö tehtäviin xx" Ällöttää, tottakai haluat hoitosi palkata, ja antaa vielä hieman bonusta. Näinkö ne työpaikat jaetaankin?! Teki mieli soittaa E:lle ja kehottaa häntä kirjoittamaan suosituksiin vielä rivi: "H:n kanssa on myös hyvä pettää omaa avovaimoa, se, että H on naimisissa ei ole mikään hidaste tälle vaan H on aina valmis auttamaan tarpeissanne." No, ystävälle soitto auttoi tähänkin tarpeeseen, vaikka vieläkin ällöttää. Toisaalta, E tekee itsestään idiootin tuollaisella toiminnalla, koska ei ole mitenkään ammattimaista kirjoittaa suosituksia omille kumppaneilleen/ihastuksilleen/hoidoilleen tai miksi tämä tapaus nyt lasketaankaan.Täysin selvää. on, että minun pitäisi nyt piilottaa kaikki E:n päivitykset kaikista sosiaalisista medioista hetkeksi, kunnes olen itse päässyt eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty. Todellakin.

Muut päivän hankalat hetket liittyivät leffakäyntiin. Se, kun leffassa äiti jäi katsomaan lapsensa perään, toi mieleen hetken, jolloin E nousi bussiin pois luotani erosta noin tunnin päästä. Toinen hetki oli, kun tuo äiti tajusi, ettei pääse koskaan olemaan osa lapsensa elämää. Niin, silloin itkin sitä, että minä en saa olla osa E:n elämää. En saa tietää, vaikka hän sairastuisi vakavasti ensi vuonna, en saa tietää hänen ilojaan ja surujaan. Yhtä surulliseksi tekee se, että E ei halua tietää enää minun asioitani, vaikken tosin ole varma, halusiko hän enää pitkään aikaan. Ainakaan niin paljoa häntä ei kiinnostanut, että olisi käynyt lukemassa blogiani (siis harrastusblogia, joka on nyt pienellä tauolla) useammin kuin kerran kuukaudessa - kuinka imartelevaa.

Muuten olen hieman miettinyt E:n luuloja eron jälkeen ja jo suhteemme aikana. Hän ehkä luulee, että haluan hänet takaisin, kun aina silloin tällöin repsahdan säälittävään viestittelyyn. Kuten jo siis aiemmin totesin, niin olen nyt sentään päässyt sen verran eteenpäin tässä tilanteessa, että ehkä vain noin 50% ajasta toivoisin E:n olevan vielä kanssani. Muun ajan olen aika tyytyväinen, että kukaan ei enää petä minulle antamiani lupauksiaan jne. E myös kuvittelee, että teen jotain älyttömiä kostotoimenpiteitä. Hän ihan oikeasti meni aivan sekaisin, kun puuskahdin, että olisi pitänyt heittää hänen tavaransa parvekkeelta alas tai että soitan H:n aviomiehelle. Hän siis ihan oikeasti ajatteli, että tekisin niin niille tavaroille, joita täällä on ja aivan kaheliksi hän muuttui tuon H:n aviomies kommentin jälkeen. Huhhuh, sanon minä. Mietin, että eikö hän tunne minua sen verran, että tietäisi, etten tee niin, vaikka nyt suutuksissani sellaista sanoisinkin.

E myös oletti asioita minusta. Noin kuukauden yhdessäolomme jälkeen hän kertoi minulle tietävänsä, että minä en halua lapsia. Olin melkoisen yllättynyt tästä tiedosta. Totuushan on, etten tiedä, haluanko lapsia, vaikka pidänkin lapsista erityisesti pieninä annoksina :) En oikein koskaan saanut selville, miksi E ajatteli näin. E:n omasta lapsien haluamisesta en tiedä, koska hän aina sanoi, että tässä asiassa tehdään niinkuin minä haluan. Niin, juu toki olisi pitänyt tehdä kuten minä haluan - ainakin jos en olisi halunnut lapsia - mutta kyllä tällaisissa asioissa sillä toisellakin puoliskolla pitää olla oikeus sanoa oma mielipiteensä. No, meille tuo asia ei ollut ajankohtainen, joten ei siitä kovasti puhuttu. Silti olin kyllä varsin loukkaantunut E:lle kun hän melko ilmoitusluontoisena asiana kertoi minulle tuon "tietonsa". E oletti myös minun mielialojani, muita haluamisiani, sitä, mitä haluan E:lle jne. jne. Myös minä oletin liian herkästi E:n tunteita ja mietteitä. Tämä on todellakin sellainen asia, mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Siis ihan missä tahansa ihmisten välisessä kanssakäymisessä on vaarallista olettaa, koska oletus menee usein pieleen. Kysyminen voi olla ihan hyvä idea usein... Eli tämä menee listaan harjoiteltavia asioita.

Nyt pitää mennä kyllä nukkumaan...