6. Hylkääminen

Fisherin kirjassa on päästy seuraavaan lukuun, joka on minulle ehdottomasti se yksi vaikeimmista. Luku on hieman erilainen, kuin muut, sillä luvun nimi on jättäjille syyllisyys ja jätetyille hylkääminen. Itsehän olen kyllä kokenut ihan myös tuota syyllisyyttä ja tavallaanhan joissakin asioissa voin kokea itseni myös jättäjäksi. Jätin E:n joissakin asioissa yksin, jätin loppuvaiheessa puhumatta ongelmista, kun en uskaltanut jne. Toisaalta jätin myös itseni, eli en enää pitänytkään itsestäni ja eipä tämä kovin positiivisesti parisuhteeseen vaikuta. Tuohon asiaan palaan varmasti itsetunto-luvussa ja noita "olin jättäjä"- asioita olen hieman jo johonkin listannutkin, mutta varmaan vielä tullaan palaamaan niihin. Nyt käsittelen kuitenkin tätä asiaa siltä kantilta, että olen jätetty, hylätty. Riipaiseva tunne, jota minun on erityisen vaikea kestää.

Jätetyn osan vaikeus tulee siitä, että itse ei ole irrottautunut suhteesta sitten tippaakaan. Ehkä jollain pelkotasolla olin, mutta itsehän yritin ihan oikeasti niin hyvin kuin vain pystyin. Toisaalta E:n taholta sain kokea vielä syyllistämistä erityisesti loppuaikoina. "Sinä ole ainoa ihminen, jolle tulee tästä paha mieli.", kun räpläsi kännykkää ihan joka paikassa, jopa ravintolssa. "Sinä et luota minuun yhtään.", kun oli taas kerran tullut kotiin monta tuntia sen jälkeen kun oli ilmoittanut, eikä tietenkään vaivautunut tästä ilmoittamaan jne. Varsinkin aluksi eron  jälkeen tuli mieleen lähinnä nämä asiat ja ajatusketju meni jotenkin niin, että "Olisi pitänyt antaa sen olla ok, että kännykkä on hänen paras kaverinsa", tai että "miksi taas suutuin siitä, että toinen ei ilmoittanut myöhästymisestään". Koin siis lähinnä, että minussa on jotain vikaa, vikojeni vuoksi E minut jätti. Minua ei voi rakastaa. Nyt olen jo nämä ajatuksen todennut turhiksi. Toki ei olisi pitänyt suuttua toiselle, mutta kyllä, noista asioista saa tulla paha mieli. Erityisesti, koska kaikille muille E vaivautui ilmoittamaan jopa 5 minuutin myöhästymisistään, niin miksi minun olisi pitänyt aivan tyynesti katsella sitä, että tulee kotiin kaksi tai jopa viisikin tuntia ilmoittamansa ajan jälkeen.

Itselläni on todella ylikorostunut hylätyksi tulemisen pelko ja E:n toiminta vain vahvisti sitä, vaikka hän ei varmasti sitä niin tarkoittanutkaan. Kuitenkin, oma mieli jossain alitajunnassa vahvisti tunnetta siitä, että toinen ei välitä, hän hylkää minut, en ole tärkeä. Koin näitä tunteita käytännössä koko ajan suhteessamme, suureksi osaksi siksi, että tulkitsen liian herkästi monet asiat väärin hylkäämiseksi, mutta toisaalta E:n käyttäytyminen vahvisti myös näitä tunteita todella tehokkaasti. Jos pyydän, että voisimme mennä sellaiseen paikkaan, missä minäkin saan juotavaa, ja E ei ota tätä toivetta mitenkään huomioon, vaan ilmoittaa, että juu me tulemme sinne viinipaikkaan, missä minulle ei ole tarjolla mitään, niin enpä todellakaan tuntenut itseäni tärkeäksi ja kuka  olisikaan tuntenut. E myös jaksoi muistuttaa, että asioita ja ihmisiä ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta silti pystyi sanoa, että vanhempansa ovat hänen läheisimpiä ihmisiään ja harrastus on hänen elämänsä tärkein asia. Näiden jälkeen sitä tuntee itsensä taas melko vähäpätöiseksi ja turhaksi. Koin toki olevani hänelle tärkeä - niissä helpoissa asioissa, missä hänen ei tarvinnut nähdä vaivaa, mutta jos tuli ristiriitatilanne, esimerkiksi hänen ystäviensä ja minun välillä, niin tilanne meni joko niin, että E valitsi suoraan ystävänsä tai niin, että hän valitsi minut, mutta oli todella pahalla päällä ja käyttäytyi marttyyrimaisesti sitten loppuajan siitä, että JOUTUI valitsemaan minut, vaikka ei olisi halunnut. Ja kuinka monta kertaa hän lupasikaan viettää kanssani koko päivän, mutta suuttui, kun en oikein pitänyt siitä, että hän olisi sitten lähtenyt aamulla harrastamaan ja ollut valmis viettämään kanssani aikaa jo neljältä? Miksi ihmeessä lupaa olla kanssani koko päivän, jos tarkoittaa puolta päivää? En ikinä ymmärtänyt tätä.

No, siinä oli hieman otteita siitä, miten tunsin itseni hylätyksi jo parisuhteessa, mutta entäpä sitten erossa? Alkuun tunsin itseni todella hylätyksi, erityisesti, kun toinen on käyttäytynyt niin välinpitämättömästi, inhottavasti ja kylmästi. Olisin kuvitellut, että hieman olisi E:lläkin omatunto kolkuttanut toimistaan ja vehtailusta toisen naisen kanssa, mutta hän ei tainnut oikeasti kokea tekevänsä mitään väärin - eihän hän kokenut hänessä olevan mitään vikaa silloinkaan, kun ei ilmoittanut minulle tuntien myöhästymisistään. Nyt tämä tunne hylkäämisestä erossa on jo alkanut helpottaa. Tajusin, että hän ei välittänyt minusta enää tippaakaan ja käyttäytyi itsekkäästi, miksi minä itkisin sitä, että joku tuollainen hylkää. E teki väärin, hänhän oli hylännyt minut jo aikaa sitten, vai miksi hän teki minulle, mitä teki, kun pettäminen on hänen mielestään pahinta, mitä toiselle voi tehdä? Olen tajunnut, että se, että E hylkäsi minut erossa lopullisesti, on vain minun voittoni. E ei pysty pitämään lupauksiaan, ja minä en halua tottua sellaiseen. Ansaitsen parempaa.

Suhteemme aikana en nähnyt (tai halunnut nähdä) sitä, että hän ei halunnut sitoutua samalla tavalla parisuhteeseen kuin minä. Hän tarvitsi minua alussa, kun oli itsekin yksinäinen, mutta kun tämä helpotti, en minä ollut enää niin tarpeellinen ja tärkeä. Olkoon hän jonkun kanssa, jolla on samanlainen parisuhdekäsitys, tai sitten yksin (niinkuin eroilmoituksessa ilmoitti haluavansa olla, ennenkuin arvasin toisen  naisen läsnäolon). Minun on ainakin parempi olla kuin E:n kanssa. Nyt en enää tunne, että kukaan hylkää minua, niin kuin parisuhteemme aikana tunsin viikottain, joskus päivittäin. Tämä on toki asia, jossa minun pitää tsempata, tunnen itseni hylätyksi liiankin helposti, mutta nyt kun ymmärrän sen, uskon, että pystyn selviytymään paremmin kuin ennen eroa. Olen törmännyt tässä omaan menneisyyteni peikkoon, joka juontaa varmastikin lapsuudesta. Se, että en kokenut olevani kotona alkuunkaan niin tärkeä kuin pikkusiskoni, auttoi minua toki pärjäämään, mutta on varmasti myös johtunut ylikorostuneeseen hylkäämisen pelkoon.

Loppuun vielä muutama sananen Fisherin kirjasta. Siellä puhutaan hyvistä ja huonoista jättäjistä ja jätetyistä. Hyvät jättäjät ovat yrittäneet työskennellä suhteen eteen ja vasta yritettyään kaikkensa ja todettuaan, että suhde ei tee kummallekaan hyvä, jättää. Huonoilla jättäjillä on uusi kumppani odottamassa ja he uskovat tulevansa onnelliseksi kun päättävät edellisen suhteen. He myös välttävät tunteiden käsittelyä, eivätkä anna jätetylle riittävästi selityksiä. Hyvät jätetyt ovat halunneet myöskin työskennellä suhteen eteen ja ovat olleet väärässä paikassa väärään aikaan silloin kun jättäjän sisäiset ongelmat ovat kasvaneet liian suuriksi. Huonot jätetyt eivät ole uskaltaneet itse lopettaa suhdetta vaan ovat tehneet toisen elämän kurjaksi. Niin, en tiedä, olenko itse huono vai hyvä jätetty, ehkä vähän molempia,  mutta sen tiedän, että E:n käytös minua kohtaan täyttää ainakin kaikki huonon jättäjän tunnusmerkit. Ja sen asian kanssa minun on vain opittava elämään.