I-H-A-N hirveä päivä

Tämä päivä oli pakko vain elää. Onneksi se on melkein ohi. Ja tiesinhän minä sen, mutta toivoin, että niin ei olisi. No, niin oli.

Tähän asti olen pystynyt olemaan stalkkaamatta monen monta viikkoa. Tänään joku piru päässä pakotti mennä katsomaan. Ja sielä se on. Se toinen nainen, H, on jo Facebook kaveri E:n veljen, tämän vaimon ja E:n ystäväpariskunnan kanssa. Siis kaksi kuukautta meidän eron jälkeen, kun minä näin E:n ystäviä ensimmäisen kerran kuusi kuukautta yhdessä oltuamme, enkä koskaan päässyt sille asteelle, että olisin FB-kaveri heidän kanssaan, kun heidät ihan neljä kertaa suhteemme aikana näin. No, tietysti se tarkoitti, että he ovat yhdessä, E ja se toinen. Pakko oli soittaa, E:lle. Ja kun kysyin, niin kerrankin vastasi. Kyllä, ovat yhdessä. Ei, eivät asu yhdessä - sentään. Ja niinkun E minulle minut jättäessäni sanoi haluavansa olla yksin. E ei soittanut minulle päivällä niinkuin lupasi - en ole yllättynyt, hän valehteli taas. En tiedä vieläkään, onko H:n aviomies tietoinen tästä. Jos tietäisin, kuka hän on, niin nyt kertoisin hänelle. Mutta en tiedä eli en voi.

Poistin E:n FB:stä, poistin E:n skype-kontakteista. Teki kipeää, mutta oli pakko. Silti lähetin sähköisesti E:lle kamalan avautumisen. Ja äsken toisen. Ei kaduta, hän on satuttanut minua niin, että ansaitseekin tulla vähän häirityksi. Yritin soittaakin, mutta eihän hän minulle vastaa. Eihän hän vaivautunut edes ilmoittamaan minulle edes, että sähkölasku oli tullut ja oli maksanut sen yhteiseltä tililtä. Olen itkenyt melkein koko päivän, välillä on helpottanut, sitten se alkaa taas niinkuin nytkin.

Minua inhottaa ja oksettaa. Miten E voi esitellä sen toisen ystävilleen niin pian kun minua ei ollut todellakaan kiire esitellä kenellekään, vaikka toivoin näkeväni hänen ystäviänsä? Perheelleenkin vei H:n näytille viikon päästä erostamme ja oli tästä sopinut jo yhdessä ollessamme (tai no, peli-illasta E:n veljen luona, mutta E:n veli asuu perheinensä E:n vanhempien kanssa samassa paritalossa).

Voi itku, minulla on ihan kamala olo taas. Yhtä kamala kuin juuri eron jälkeen. Viime yönä näin E:stä untakin, siinä pakotin hänet menemään jonnekin kanssani, kun hän oli ensin ollut menossa H:n kanssa. Siinä unessa kai me olimme vielä yhdessä. Miksi olen näin sekaisin ja toimin näin, miksen voi vain kestää? Miksi menen niin suuresta kusipäästä tällaiseksi. Siksi, että se on normaalia. Tiedän sen. Vaikka E sanoo, että pitäisi päästä tästä jo yli, niin ei tarvitse, saan tuntea näin. Ja minua on loukattu niin pahasti, ettei sitä voi edes ymmärtää.

Miksi elämän pitää olla näin epäreilu? Minä itken täälä, yhteisessä kodissamme ja E viettää aikaa sen toisen kanssa. Miksi ne, jotka tekevät paskaa, onnistuvat ja ne, joille tehdään paskaa, kärsivät? Miksi?