Eilen tapahtui jotain, mikä sai minut (taas) tajuamaan, että hyvä, että meidän suhteemme loppui. Tajusin nimittäin, että E ei todellakaan välittänyt minusta enää yhtään suhteemme loppuaikoina. Tokihan hänen käytöksensä eron jälkeen on tätä jo viestittänyt, mutta eilisen tapahtumat osoittivat, että välittämistä ei ollut loppuaikoinakaan enää hänen puoleltaan. Sen tajuaminen teki minut surulliseksi, mutta toisaalta tajusin, että minulle ei tehnyt hyvää olla suhteessa, jossa olin aivan turha, se josta ei välitetty. Ansaitsen parempaa ja ilman suhdetta on parempi kuin E:n kanssa loppuaikojemme parisuhteessa.
Olen ehkä kertonut, kuinka E ei suhteemme viimeisellä viikolla vastannut puhelimeen, kun eräänä iltana huolesta soikeana soitin hänelle n. viisi kertaa vartin sisään. En silloin ajatellut asiaa kuin siltä kannalta, että mitä jos hänelle on sattunut jotain, mutta mitäpä jos minulle olisi sattunut jotain ja hän ei vain vaivautunut vastaamaan (koska hän tosiaankin ei vain vaivautunut vastaamaan, oli nähnyt, että soitan, mutta toinen nainen vei voiton). Niin, eilisen tapahtumat olisivat voineet hyvin tapahtua silloin tasan kahdeksan viikkoa sitten, kun olimme vielä yhdessä. Eilen nimittäin liukastuin pahasti uimahallin portaissa ja ilta päättyi ambulanssikyydillä päivystykseen. Selvisin onneksi lopulta isolla säikähdyksellä, todella pahoilla ruhjeilla ja (toivottavasti) parin päivän saikulla, vaikka ainekset pahempaankin olivat, kun en ensimmäiseen tuntiin päässyt edes jaloilleni ja ambulanssin kyytiin minut siis tosiaan kannettiin paareilla. Nyt olen siis kunnossa noita kivuliaita ruhjeita lukuunottamatta ja sen ymmärtäneenä, että E ei välittänyt. Silloin kun soitin hänelle, olisin voinut olla kaatunut samalla tavalla, matkalla ensiapuun. Eilen tietysti ensimmäinen ajatus oli se, kuinka yksin olen, ei ole ketään, kelle soittaa ja pyytää apua, jos tämä olisi tapahtunut kahdeksan viikkoa sitten, minulla olisi ollut E tukenani. Mutta kun ei olisi ollut, E ei vastannut puhelimeen, hän ei olisi ollut siellä. Niinkuin hän ei enää loppuvaiheissa ollut tukenani missään. Ansaitsen tosiaan parempaa.
Eilinen myös osoitti, että peloistani huolimatta selvisin. Pääsin ambulanssilla ensiapuun ja sain hoidettua itseni sieltä taksilla kotiin (tuskallisen kolmen tunnin päästä). Selvisin ihan yksin. Pärjään kyllä. En tarvitse E:tä vaikeimmissakaan asioissa. Case closed - ainakin hetkeksi.
Hui kamala, onneksi sinulle ei käynyt pahempaa! Tosiaankin E:n käytös sinua kohtaan on ollut käsittämättömän välinpitämätöntä, mutta tuntuu että tuo on joku miehinen surkea tapa hoitaa sitä "häpeää" minkä suhteenne hylkääminen ja sinun vaihtamisesi toiseen hänelle kenties tuottaa. Minunkin entinen avopuolisoni jätti minut yllättäen toisen takia (5 vuotta sitten) ja sen jälkeen olin hänelle täysin ilmaa. Kesti todella pitkään päästä yli siitä, että minut jätettiin toisen naisen vuoksi ja että meidän suhteemme ei tuntunut merkitsevän hänelle enää mitään. Vasta kolmen vuoden päästä erosta näin hänet, ja yllätyksekseni hän pyysi anteeksi käytöstään eron jälkeen ja myönsi sen johtuneen siitä, että hän häpesi tekojaan ja ajatteli että minun on parempi olla ilman häntä. Siinä vaiheessa se ei kyllä enää mitään muuttanut, sllä päähäni oli jo muodostunut sosiopaattinen narsisti-mielikuva hänestä, mutta oli silti ihan hyvä kuulla vihdoin syy siihen kamalaan kohteluun. Tietystikkään en tiedä, onko näin E:n kohdalla. Tuohon vielä, että tunnet olevasi yksin; blogitekstiesi perusteella sinulla tuntuu olevan paljon hyviä ystäviä joille voit varmasti soittaa tuollaisissa hätätilanteissa. Tsemppiä ja paranemisia!
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja tsempeistä. Olo on jo paljon parempi kuin tiistai-iltana :) Uskon, että E:n käytöksen taustala on hieman samoja juttuja kuin sinun exälläsi. Häntä tavallaan hävettää se, että hän on paljastunut pettäjäksi ja muutenkin on tehnyt väärin ja kaikki tietävät sen. E:n (ja hänen perheessään) on tapana piilottaa ikävät asiat, eli kun ne unohdetaan, niin niitä ei ole ja E nähtävästi käyttää samaa strategiaa tässä. Olen myös ymmärtänyt, että E ei vain osaa oikein käsitellä asiaa (tätäkään) ja siksi käyttäytyy kuin pikkulapsi, kun otan häneen yhteyttä jostain asiasta. No, se on hänen ongelmansa, tervemenoa toistamaan samoja virheitä seuraavassa suhteessa! Ja kyllä, olet oikeassa, minulla on monia ystäviä ja en oikeastaan ole ollenkaan niin kovin yksin :)
VastaaPoista