Fisherin kirjassa mennään eteenpäin. Käsittelen nämä kohdat yhdessä, koska molemmat ovat minulle tällä hetkellä varmasti helpoimpia noista rakennuspalikoista.
Yksinäisyys iskee varmasti kaikille eronneille jossain vaiheessa päin kasvoja. Minulle se tapahtui ihan heti. Olin niin yksin, minulla ei ollut sitä toista, olen vain yksin, minulla ei ole ketään. En myöskään uskaltanut olla yksin, vaan järjestin mahdollisimman paljon itselleni ohjelmaa ja iltaisin soittelin vuoronperään ystävilleni ja aamuisin isälleni, kun pelkäsin yksinoloa. Tässä asiassa olen ottanut kuitenkin isoja harppauksia viime aikoina. Viihdyn yksikseni jo aivan hyvin ja monena päivänä en puhu kenenkään kanssa puhelimessa. Tänäänkin saikulla olen ollut käytännössä koko päivän yksin ja on ollut oikein mukavaa (no, ainakin silloin kun kipulääkkeet ovat vaikuttaneet) vain olla, katsella dvd:tä ja parannella itseäni. Viihdyn itseni kanssa. Jotenkin sitä parisuhteessa vain tottui siihen, että oli se toinen ja ei tarvinnut olla yksin. Lisäksi E:n kanssa ollessani oma yksinoloni ahdisti. Nyt oikeastaan melkein odotan sitä hetkeä kun pääsen kotiin ja saan puuhailla omiani, ihan juuri niitä minulle tärkeitä asioita, jotka unohtuivat johonkin parisuhteen aikana. Tässä ei siis tällä hetkellä pahemmin ongelmaa, varmaan vielä niitä epätoivon hetkiäkin tulee, mutta tuskin mitään viikkokausien yksinäisyysmasennusta. Osaan olla yksin.
Ystävyys on minulle myös helppo juttu. Minulla on ihan mahtavia ystäviä ja olen tutustunut paremmin muutamaan ihmiseen eron jälkeen: olen siis saanut uusia ystäviä. Eräs vanha ystävyyssuhdekin on elpymisen asteella, ja muutamat muut, joissa tavattiin harvakseltaan ovat myös muuttuneet aktiivisemmiksi. Itse asiassa, menetin yhden ystävän, joka osoittautui vilpilliseksi, eli huonoksi ystäväksi (siis E) ja olen saanut monta uutta tai uusvanhaa tilalle! Olen siis saanut kovin paljon ja menettänyt kovin vähän ainakin tässä ystävyysasiassa! Lisäksi, kuten aiemmin jo kerroin, meillä ei ollut yhteisiä ystäviä E:n puolelta ja en nähnyt hänen ystäviään kuin muutaman kerran, joten en menettänyt siinäkään ketään. Koiraystäväni taisin menettää, mutta siitäkin on luvattu, että saan kyllä olla yhteydessä, jos itse vain haluan. En tiedä, onko tämä oikeasti totta (on siis E:n veljen ja tämän vaimon koira), ja vielä pitkään aikaan en voi heihin ottaa yhteyttä, koska en ole kunnolla erosta toipunut, mutta minulla on kyllä mahdollisuus varmastikin vielä lenkittää tuota koiraa jonakin päivänä - jos siis itse näin haluan.
Ystävät ovat olleet minulle myös aivan korvaamaton apu ja he ovat vilpittömästi halunneet kuunnella minua: kiitos siitä. Olen todella onnekas, että minulla on niin monta hyvää ja tärkeää ihmistä elämässäni. Olen myös oikein tyytyväinen sosiaalisen elämäni määrään, elänhän nyt sosiaalisempaa elämää kuin koskaan ennen aikana, jolloin olen asunut pääkaupunkiseudulla. Niin ja olen muuten ystävystynyt vähän jo itsenikin kanssa. Olen oppinut pitämään ominaisuuksistani (kuten sinnikkyys ja oikeudenmukaisuus), jotka tuntuivat parisuhteessa ollessani vielä vääriltä ja virheellisiltä, kun E toi asiat esille, miten toi. Olen myös opetellut hieman sosiaalisuutta (puhun naapurimummoille, jos törmään heihin rapussa) ja kannustusta (lähetin työkaverille tsemppiviestin työreissuun). Onnistumisista on tullut hyvä mieli ja olen oppinut niidenkin myötä pitämään enemmän itsestäni :) Oloni on useasti kevyt, vaikka vaikeita hetkiäkin toki edelleen on.
Ystävät ja yksinolo, molemmista pidän tällä hetkellä erittäin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti