Tätä päivää

Taisin jo kerran todeta, että blogin päivitystahti on kääntäen verrannollinen siihen, kuinka hyvä fiilis kulloinkin on. Tässä mennään siis nyt hyvää vaihettä, joka on siis jatkunut viime lauantai-illasta. Väliin mahtui myös leikkaus, joka meni ihan hyvin ja nyt sitten ollaan saikulla ensi viikon loppuun. Sen jälkeen onkin pari viikkoa lomaa ja reissu. Reissuun piti mennä E:n kanssa, mutta kun tässä nyt kävi näin, niin saatiin junailtua asiat niin, että pääsen sinne mun siskon kanssa. Vähän kyllä jännittää, että miten kestän tuon, mutta ainakaan tällä hetkellä E:tä ei ole yhtään ikävä, joten jos olo pysyy samanlaisena, niin enköhän voi nauttia matkasta ihan kunnolla. Ja matkan jälkeen ei olekaan enää mitään juttuja, mitä meidän piti E:n kanssa tehdä, joten ainoa jäljelläoleva yhteinen asia on asunto. Toivoisin, että joku nyt oikeasti ostaisi sen mahdollisimman pian. Välittäjä ei ikävä kyllä mun mielestä oikein tunnu hoitavan hommiansa. Pitäisi soittaa sille, mutta ei oikein jaksaisi.

Tässä sitten viime päivityksen olen tajunnut yhden asian meidän parisuhteesta. Kirjoitin varmaan tännekin, että meille oli suuri ongelma se, että minä en voinut enää urheilla. Tämä haittasi suhdettamme ja sain kyllä kuulla tästä E:ltä. Minun ongelmanihan kestivät reilun vuoden suhteemme lopusta. Minun terveysongelmani siis ajoivat suhteemme kriisiin. Mutta hetkinen, oliko se sitten kuitenkaan niin? E oli masentunut 1,5v, eli miltei puoli vuotta ennen kuin minun ongelmani alkoivat häiritä suhdettamme, niin E sairastui ja sairaus kesti (ja ehkä kestää vieläkin) loppuajan. Kyllähän tuo nyt oikeasti vaikuttaa suhteeseen, kun toisella on joka ilta (siis oikeasti, ihan joka ilta), paha mieli. Mutta niin minä vain taas syyllistin itseäni siitä, että minulla on terveyshuolia ja E vahvisti kyllä tätä syyllisyyttä. Enää en kuitenkaan suostu tuosta syyllisyyttä kokemaan, sillä ihan yhtä paljon, jos ei enemmänkin, E:n terveysongelmat tulivat väliimme. Muutenkin olen vapautunut melko paljon syylllisyyden tunteista, joita minulla oli hyvin paljon sekä ennen eroa, että sen jälkeen. Kukaan ei enää syyllistä minua, päinvastoin, saan monelta taholta oikeutusta tunteilleni. Olo on usein niin kovin paljon kevyempi kuin ennen.