Palataanpa Fisheriin. Kirjoittelin jo tänne itsetuntoluvun harjoituksesta, jossa piti keksiä itsestään positiivisia juttuja aiemmin. Nyt siis itse lukuun. On siis tutkittu, että eron koittaessa itsetunto usein romahtaa. Siis juuri eronneilla on melkoisia ongelmia itsensä kanssa - ja onko tuo niin ihmekään. Itse voin lisätä tähän, että kun toinen jättää toisen naisen vuoksi, niin melkoinen alemmuuskompleksihan siitä tulee: "Minussa ei ole mitään hyvää, toinen voitti minut kaikessa." Ja se kun E sanoi minulle kysyessäni, että mitä jos olisin tehnyt hänelle saman kuin hän minulle, että "Ei se olisi haitannut", niin arvatkaa romahtiko itsetuntoni vielä vähän lisää. Ja sehän oli jo valmiiksi alhaalla ennen eroa, joten arvatkaapa vain, kuinka matalalla tässä ollaan käyty. Tämän voi myös aistia joistain aiemmista teksteistäni, joissa sätin ja syyllistin itseäni, mietin kuinka kamalaa E:llä oli kanssani jne. Ansaitsinkin tämän! Pöh, en todellakaan ansainnut.
On hassua, mitä itsetunnolleni on oikeastaan muutaman viime vuoden aikana tapahtunut. Kun muutin pääkaupunkiseudulle, itsetuntoni oli oikeasti hyvä. Olin ihan perustyytyväinen elämääni jne. Sitten tapasin E:n ja kaikki oli ihanaa, kunnes alamäki alkoi. Ei, en väitä, että itsetuntoni lasku oli vain E:n syytä, mutta tietyt hänen tekemisensä ja sanomisensa toki siihenkin vaikuttivat negatiivisesti. Itse päästin kuitenkin itseni siihen tilaan, missä vähän aikaa sitten olin, en kokenut ansaitsevani mitään hyvää.
Viime aikoina olen kuitenkin kehittynyt melkoisesti täsä asiassa ja vaikken edes kovin paljoa Fisheriä ole tutkinut, olen jopa tiedostamatta tehnyt kuten siellä neuvotaan joissakin asioissa. Yksi juttu on ollut, että rajoita niitä ihmissuhteita, jotka ovat itselle negatiivisia. Suuri osa itsetunnosta liittyy muilta saatuun palautteeseen. Olenkin siis vähentänyt yhteydenpitoa niihin, joiden kanssa yhteydenpito on ollut vain yksipuolista tai niihin ihmisiin, jotka tuntuvat pitävän minua itsestäänselvänä/joille tunnun olevan vain jokin korvike 'paremman puutteessa'. Jos toinen räplää kännykäänsä minun seurassani ollessaan koko ajan, en koe olevani kovin tärkeä ja kun tiedän tämän, niin miksi ihmeessä haluaisin viettää ko. ihmisten kanssa aikaa, jos minulle tulee vain paha mieli siitä? Eniten kielteisiä asioita itsetunnolleni teki kuitenkin E, ja onneksi minun ei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä.
Toinen asia, mitä Fisherkin neuvoo, on ollut itsensä moittimisen lopettaminen. Jos syyllisyys nousee pintaan, yritän ajatella, että tein parhaani ja enempään ei voi ketään velvoittaa. En halunnut E:lle pahaa ja jos joskus en halunnutkaan toimivan niinkuin hän toimi, vaan esimerkiksi viettävän minun kanssani aikaa, niin minulla oli siihen täysi oikeus. Kenellä ei ole oikeutta toivoa, että kumppani viettäisi kanssaan aikaa? Hah, siitäs sait E, en tehnyt mitään väärää, kun toivoin, että vietämme pääsiäisloman reissussa yhdessä!
Minulla on vielä tekemistä itsetuntoni kanssa, mutta uskon, että pääsen vielä tässä eteenpäin ajan kuluessa, olenhan erittäin kehityskelpoinen yksilö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti