Oikeus tunteisiin

Monet ovat minulle muistuttaneet yhä uudelleen ja uudelleen, että minulla on oikeus tunteisiini. Tämäkin on asia, jonka toki tiedän, mutta en ole sitä silti sisäistänyt kunnolla. Pikkuhiljaa alan tämän jo uskomaankin, vaikka syyllistymisen peikko sisällä yrittää jotain muuta minulle kertoa. Oikeastaan koko parisuhteemme ajan minusta tuntui, että minulla ei saa olla paha mieli ja että tunteeni on vääriä. Sanoihan E ihan suoraan, että "Sinä nyt olet ainoa ihminen, jolle voi tulla paha mieli siitäkin, että minä räplään kännykkää ravintolassa syömässä ollessamme." Niin, hienosti siinä mitätöitiin minun tunteeni vääräksi, eihän nyt kukaan noin tunne. Mutta kyllä, minulla sai olla juuri se tunne ja siinä ei ollut mitään väärää. Negatiiviset tunteet ovat vaikeita ja erityisen vaikeita ne olivat E:lle, luultavasti hänen omien lapsuuden kokemustensa vuoksi. Silti, se ei oikeuta mitätöimään minun tunteitani. Myös E:n äiti sanoi minulle, kun olin masentunut, että "Sinulla ei ole mitään syytä olla surullinen." Niinkö? Miten niin ei ollut, jos olin surullinen, niin miksi en olisi saanut olla? Varsinkin kun keksin muutamankin syyn olla surullinen, olin surullinen, koska silloisessa työpaikassa ei ollut työyhteisöä, olin yksinäinen ja en tuntenut kuuluvani mihinkään. Ihan hyviä syitä mielestäni.

Iloiset tunteet taas. No, olen itse kokenut useasti sen 'edellisessä elämässäni', että jos olen ollut tosi innostunut jostain, niin en ole oikein saanut vastakaikua siihen ja pikkuhiljaa liu'uin samanlaiseen toimintatapaan. Tämähän sitten loi skismaa minun ja E:n välille myös, koska minä en osannut iloita hänen kanssaan. Se ei ollut kovinkaan reilua toista kohtaan. En kyllä aina kokenut saavani E:ltä vastakaikua omiien onnistumisiini, mutta kyllä hän osaa tuon asian paljon paremmin kuin minä. Minä taas osasin paremmin tsempata vaikeissa tilanteissa, luoda uskoa toiseen, E lannistui helpommin ja aika nopeasti. Hyvä muisto onnistuneesta tsemppauksesta on, kun kerran harjoittelimme yhdessä, E:llä oli hieman vaikeaa ja tahmeaa, ja minä tsemppasin häntä sitten siinä vierellä. E kertoi, että se tuntui tosi hyvältä. Muutenkin yritin auttaa parhaani mukaan häntä, esimerkiksi työhakemusten kirjoittamisessa jne. yritin auttaa niin paljon kuin osasin. Toisaalta, jos jotkin jutut menivät pieleen, yritin lohduttaa parhaani mukaan - jos E antoi, usein hän ei halunnut, että lohdutan häntä. E oli myös auttavainen ja hän kyllä tekin monia asioita ihan pyyteettömästi minulle, esimerkiksi huolsi minun harrastusvälineeni. Taisin kyllä unohtaa vähän liian usein kiittää häntä tästä. Miten se pieni sana voikin joskus olla niin vaikea. Aumma summarum, molemmat onnistuivat jossakin ja ryssivät jossain toisessa asiassa.

Monet ovat kysyneet minulta, onko erosta seurannut mitään hyvää. Onhan siitä. Jotta itse voisin tulla tarkistamaan, niin laitetaan hieman listaa noista asioista.

• Minulla saa olla paha mieli ihan niin paljon kuin haluan, eikä kukaan suutu siitä
• Minun ei tarvitse pettyä, kun toinen ei haluakaan viettää kanssani aikaa
• Olen saanut uuden ystävän ja lähentynyt monien kanssa
• Sosiaalinen elämäni on vilkkaampaa kuin moneen vuoteen
• Kukaan ei enää lyttää, eristä, ole pitkävihainen ja eritysisesti, ei tarvitse enää kestää toisen marttyyriutta
• Minulle ei enää valehdella tai lupauksia ei petetä. 

Listaan varmaan kuuluu muitakin asioita, mutta niitä voi lisätä tarpeen tullen. Loppuun haluan laittaa vielä erään vanhan biisin kertosäkeen sanat. Discon "Pidä hyvää huolta minusta" kertoo mielestäni sen, millaista sen parisuhteen pitäisi parhaimmillaan olla, miutta mitä se meillä ei todellakaan ollut - kummaltakaan puolelta, ei ihme, että meni pieleen.


"Jos rakastat mua silloin
kun eniten mä sitä tarvitsen
oot mulle oikea ihminen
ja jos rakastat mua silloin
kun vähiten mä sitä ansaitsen
oot mulle oikea ihminen"