Tunti kerrallaan

Nyt yritän muistaa, että tänään (tai siis eilen) selvisin oikeastaan tosi hienosti 23 tuntia. Mitä sitten, jos se viimeinen meni aivan pieleen. Kiitosta annan ystävälle, joka taas kerran kuunteli samoja juttuja, mutta myös itselleni, joka taas kerran selvisi hetken eteenpäin. Tottakai se sattuu, kun näkee, kuinka E siellä harrastaa sen toisen kanssa ja kuinka henkilö, jonka mielsin enemmän minun tutukseni tykkää E:n jostain idioottikommenteista sivustoilla. Mieli teki kommentoida perään, että muistathan E, tämäkin tapahtui minun kanssani, jos minua ei olisi ollut, tuota ei olisi tapahtunut, ja et voisi päteä täällä. Ja se vasta sattuu, että eihän se toinen ole enää toinen. Minä en ole mitään. Ja tottakai sitä haluaa oikeutta itselleen. Haluaa sen, mitä E lupasi, haluaa ne selitykset, haluaa, että E:n ystävät ja perhe paheksuvat tätä. Yritän muistaa, että ansaitsen parempaa ja ne kaksi pettäjää ansaitsevat toisensa. Ikävä kyllä minulla ei nyt juuri tunnu olevan oikein parempaa. Tunti kerrallaan. Minua petettiin, minulle valehdeltiin, minua uhkailtiin itsemurhalla ja ties millä, avomieheni ei pystynyt koskaan sanoa minulle, että olisin tärkeä ja kertoi elämän kanssani olleen pelkkää p**kaa. Lyödään lyötyä, kierretään veistä haavassa. Miksi pettäjä saa kaiken ja petetty ei mitään? En ymmärrä, en hyväksy, en pysty antamaan anteeksi, enkä unohtamaan. Tunti kerrallaan, yritän jaksaa taas. Tekisi mieli kostaa. En tiedä miten. Ja mitä minä siitä hyötyisin, syyllistyisin vain itse. Miksi E et olisi ottanut edes kerran vastuuta teoistasi. Tunti kerrallaan, selviän kai tästäkin.