Viikko on mennyt ihan kivasti. Ero ei ole ollut se asia, mitä on tullut mietittyä eniten, vaan ihan muut jutut. Tällä hetkellä elämässä on tosin pienehkö poikkeustila, kun asun vanhemmillani pari viikkoa olosuhteiden pakosta, terveysjuttuja, joiden vuoksi en pärjää yksinäni kotona tällä hetkellä. Vaikka vanhemmilla asuminen onkin aika hanurista, niin on tässä nyt pari päivää jo mennyt siedettävästi, tylsää on, mutta toisaalta täällä nyt ei ole ihan yksinään, mikä olisi kotona tilanne. Ei tarvitse huolehtia muuta ruoasta jne, vaan voi vaan olla. Huomisesta lähtien sitten etätöitä, joten päivätkin kuluvat varmaan paremmin. Kaksi viikkoa on tosin pitkä aika, joten saa nähdä, miten pää kestää.
Eroa olen toki miettinyt. Asunnon myymättömyys todella ahdistaa. Haluaisin päästä sieltä pois mahdollisimman pian. Välittäjä oli virhearviointi, hän ei todellakaan vaikuta kovin aktiiviseslta. En edes tiedä, koska seuraava näyttö on ja hänen tiedottamisensa on surkeaa. Tekisi mieli vaihtaa välittäjää, mutta koska minä joutuisin hoitamaan sen, en aio alkaa säätämään. En todellakaan tee E:n puolesta enää yhtään mitään. Siis en yhtään.
Helpompaan olotilaan on auttanut toki myös pieni vahingonilo. E ei todellakaan ole käsitellyt eroa ja hän taitaa kuvitella, että hänen onnensa on kiinni siitä, että toinen toteuttaa hänen unelmiaan. Siinähän voivat viettää pari vuotta vaaleanpunaisessa pilvessä kunnes todellisuus iskee. Ja eiköhän sillä naisellakin ole jotain selvittämättömiä asioita, jotenkin en oikein usko, että kun ovat eroistansa puhuneet (jos nyt edes ovat), olisivat kovinkaan paljon tuoneet omia vikojansa ja parannuskohteita esille. Toisen syyttely on helppoa, sitähän minäkin olen täällä blogissa paljon tehnyt. Alussa se varmaan myös kuuluu asiaan. Toki edelleen olen sitä mieltä, että moni asia oli E:n vikaa ja en niihin voinut vaikuttaa, mutta myös monet jutut olivat minusta johtuvia. Ja sitten olivat ne asiat, jotka johtuivat vain ja ainoastaan meistä, siitä mitä oltiin yhdessä.
Tällä viikolla havaitsin, että erosta on ollut jotain hyötyä itselleni muuhun elämään. Töissä on ollut vähän hankalia tilanteita, mitkä johtivat keskusteluun mm. siitä, onko reilua kommentoida julkisessa chatissa asioita sarkastisesti, kun väärinymmärrysten vaara on melko suuri. Ennen olisin vain hiljaa myöntynyt, mutta nyt sain suuni auki ja totesin, että jos joku kokee itsensä loukatuksi toisen kommenttien vuoksi, vaikka niitä ei loukkaaviksi olisikaan tarkoitettu, niin silloin ko. henkilöllä on ihan oikeus loukkaantua. Omiin tunteisiin on oikeus. Tämä on asia, joka pitäisi tietysti olla ihan itsestäänselvää kaikille, mutta ei se minulle ollut. Ei todellakaan. Minulla ei ollut parisuhteessamme oikeus kuin ns. hyviin tunteisiin. Muut tunteet olivat väärin. Mutta niin se ei ollut. Minulla on oikeus suruun, vihaan ja pettymykseen. On eri asia, miten toimin tunteideni ohjaamana, kaikki ei ole oikeutettua, mutta noihin tunteisiin minulla on oikeus. Ja oli silloin ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti