13. Rakkaus

Alkuun pieni avautuminen. Tosiaan, eilen totesin, että paluu todellisuuteen ja sitä se todella oli. Tänään jatkettiin, kun E ilmoitti katkaisevansa sähkösopimuksen. Ne olivat siis hänen nimissään, ja oltiin sovittu, ettei irtisanota, vaan että maksan laskut, ettei tarvitse säätää, niin nyt herra sitten päätti kuitenkin sopimuksen vastaisesti katkaista sen. No, kiusa se on pienikin kiusa. Eipä tuo nyt niin kovin suuri juttu toki ole, mutta ärsyttää, että mikään ei pidä, mitä on sovittu!!! Unohdin muuten mainita, että juhannuksena näin molempina öinä unta E:stä. Sepäs oli 'mukavaa'. Molemmissa unissa E oli jo sen toisen kanssa, mutta yritin saada hänet pettämään sitä naikkosta kanssani. En muista, miten lopulta toisessa unessa kävi, mutta ensimmäisessä puoliksi onnistuin, mutta sitten E lähti pois. En halua nähdä enää unia E:stä!!! Mutta kaipa tuokin jotain kertoo, että E vielä pyörii niin vahvasti päässä. 

E:n pettäminen on tapetilla muustakin syystä. Havaitsin FB:n jostain päivityksestä serkkuni seinällä, että kummisetäni on mennyt naimisiin uuden naisystävänsä kanssa. Eihän siinä mitään, mutta setäni siis petti ja jätti kummitätini (joka on siis äitini sisko) muutamia vuosia sitten. Kummitätini oli aivan rikki. Nyt hän on jo onnellinen uuden miesystävänsä kanssa, mutta muistan kuinka hän haikaili kummisetäni perään. En ole kuullut kummisedästäni mitään heidän eronsa jälkeen, mutta nyt tosiaan havaitsin, että hänen uusi vaimonsa (eli tämä, kenen kanssa petti) oli kirjoitellut serkkuni seinälle juhannustoivotuksia. No, kuvaavaa oli, ettei edes muistanut serkkuni kumppanin nimeä vaan toivotti ihan väärän nimiselle henkilölle juhannuksia... Ja tuommoiseen kummisetäni sitten vaihtoi. Niin, kummisetäni oli muuten myös sellainen ihminen, josta kukaan ei olisi koskaan uskonut. Ja niinpä hän vain petti. Ja sai sen uuden vaimon eikä käynyt huonosti. Ei ole elämä reilua.

Elämä on jotenkin muutenkin vähän aneemista. En tiedä, mitä tapahtuu, pelkään, että käsi ei koskaan parane jne, en tiedä asunnonmyynnistä jne. Mietin, haluanko löytää ketään enää koskaan. Toisaalta olen kateellinen niille pareille, jotka selvästi pitävät toisistaan ja ovat niin kovin mutkattomasti yhdessä, mutta toisaalta haluanko ketään tähän? Onko minusta kenellekään kumppaniksi, olisiko parempi vain olla yksin? Ja jos haluaisinkin jonkun toisen, niin mistä ihmeestä minä hänet muka löytäisin?

No, sitten päivän aiheeseen, eli Fisher jatkuu. Mitä se on, rakkaus? Tätä pohditaan tässä luvussa, todetaan, että itseä pitää rakastaa ja että jotkut eivät opi rakastamaan kun epäonnistuneen suhteen purkamisen kautta. Tällöin suhteessa ei ole päässyt rakkausvaiheeseen, vaan on jääty haikailemaan rakastumista, juuri niinkuin meillä taisi käydä. Ainakin E sanoi, että hänen mielestään suhteessa voi olla koko ajan pakahtuneen onnellinen, minkä minä ainakin koin niin, että hän ei erota rakastumista ja rakkautta. Sitä minun mielestäni rakastuminen on, hullaantumista, järjetöntä onnea, taikaa. Entä rakastaminen? Se on enemmän taikaa, se on sitä, että yhdessä on hyvä olla, että haluaa hyvää toiselle ja itselleen, että on valmis auttamaan ja tukemaan toista, että toinen on tärkeä, mutta samalla ei itse uhraa itseään. Tätä meillä ei ollut, tuntui, että E joko uhrasi itsensä tai sitten hän ei halunnut olla minulle hyvä. Minäkin aloin loppuvaiheessa uhrata itseäni. Koska E valitti kotitöistä, totesin, että siivoan itsekseni ja kun E ei kestänyt sitäkään, että minä siivoan, kun hän esim. pelaa tietokoneella, niin siivosin sitten silloin kun E ei ollut kotona, eli käytin kaiken oman aikani tietoisesti kotitöihin, ettei E:lle tulisi vain paha mieli.

Fisher puhuu myös kypsästä, ehdottomasta rakkaudesta. Se on sitä, mitä ei tarvitse ansaita. Se vain on. Se on sitä, että rakastetaan, vaikkei olekaan käyttäytynyt mitenkään kehuttavalla tavalla. No, tässä on ainakin selvä kompastuskivi. En minä silloin oikein osannut rakastaa kun hän ei käyttäytynyt kehuttavasti. Eikä E:kään, kun hän oli minulle vihainen, hän todella vihasi minua. Sen näki. Se oli kamalaa. Hän myös sanoi niin, "Vihaan sinua." Sekin oli kamalaa. Minä en olisi koskaan sanonut E:lle, että vihaan häntä, vasta eron jälkeen olen häntä vihannut, mutten enää vihaa. Olen vihainen, toki, mutta en vihaa, ne ovat mielestäni eri asiat.

Ehdottoman rakastamisen pitäisi alkaa itsestään ja sitä on hyvä harjoitella itsellään. Ehdoton rakkaus kumppaniin ei ole niin helppo asia. On helppo rakastaa lapsiaan täysin ehdoitta, mutta entä kumppaniaan saati itseään. Niin, huomaan, että rakastan itseni hyviä puolia, mutta en koko minua, inhoan niitä huonoja taipumuksiani.

Useimmat ihmiset (kuten minäkin) keskittävät rakkauden toisiin ihmisiin, mikä tekee erosta niin vaikean, rakkauden kohde poistuu, tavallaan se kuolee. En yhtään ihmettele, että E:n oli helppo lähteä, hänellähän oli jo uusi kohde ja hän ei enää rakastanut minua, minä kyllä edelleen rakastin E:tä, ehkä vieläkin vähän. En rakastanut häntä varmastikaan koskaan ehdoitta, mutta se ei tarkoita, etten voisi edelleen vähän rakastaa häntä, tai niitä pieniä osia hänestä.