12. Avoimuus

Jälleen Fisheriä, tällä kertaa lyhyesti. Avoimuus kappaleessa puhutaan naamioista, joita ihmisillä on päällään erilaisissa ihmissuhteissa. Nämä ovat ok esimerkiksi työelämässä, missä tietysti on käyttäydyttävä tietyin tavoin, mutta jos ei ole oma itsensä muissa ihmissuhteissa, on hankalaa päästä tai päästää ketään lähelle.

E:llä oli suhteessamme naamio, en päässyt häntä lähelle. Hän sanoi, ettei uskaltanut kertoa minulle asioita. Itsellenikin  muodostui naamio loppuvaiheessa. En uskaltanut kertoa E:lle surustani tai mistään negatiivisesta, ettei hän suuttuisi. Pelkäsin siis kertoa tunteistani, ja suutuin vain hänen tekemisistään! Joskus paine naamion takana kasvoi liian isoksi ja sitten ryöpsähti yli, saatoin nimittään raivostua ihan typeristäkin asioista. Olen ihmetellyt näitä raivonpuuskiani itsekin, mutta olen sitten tajunnut, että ne varmasti johtuivat siitä, etten uskaltanut kertoa E:lle pahasta mielestäni tai peloistani jne, ja sitten jossain vaiheessa vain räjähdin. Ei mikään puolustus omalle käytökselleni tietenkään, mutta on helpompi antaa itselleen anteeksi, kun ymmärtää ehkä hieman, miksi käyttäydyin kuin käyttäydyin. Nykyään ei tuollaisia ihan ihmeellisiä raivonpuuskia enää tule, tosin edelleen saatan saada noita 'vihakohtauksia' E:tä kohtaan, mutta ne kuuluvat vähän eri asiaan.

Muuten en koe kauheasti pitämään naamioita. Läheisimmät ystäväni kyllä tietävät millainen olen, enkä ole missään pitänyt mitään "Pärjään kyllä" - tms. naamiota eron jälkeen. Jos joku kysyy  erosta, miten menee, niin vastaan totuudenmukaisesti, että on mennyt paremminkin, mutta olen edistynyt jonkin verran. En toki ole aina ollut tällainen, vaan esittänyt kaikenmoista, mutta jotenkin elämän kuluessa olen oppinut luopumaan tuosta tavasta, enkä ole katunut pätkääkään.