Vuosi sitten

Viime kesänä meillä oli paha riita, jonka jälkeen E asui pois kotoa vähän aikaa. Lopun alkua? No kyllä viimeistään tuo tapaus oli. Riita lähti taas siitä samasta, E oli sanonut tulevansa kotiin aikaisin kun menee suoraan töistä lenkille tms, kello lähestyi jo kymmentä ja  minä olin tässä vaiheessa ehtinyt olemaan todella hätääntynyt, pelännyt, että E on jäänyt auton alle tms. Joku voisi kysyä, miksen soittanut koskaan E:lle, kun olin hänestä huolissani. Tosiasia on, etten uskaltanut. Pelkäsin, että E suuttuu minulle, koska hän koki kyselyni niin, että hän ei saisi olla lenkillä. Koska näin ei siis ollut, en siis koskaan uskaltanut soittaa ja kysyä, onko hänellä kaikki hyvin, koin tärkeämmäksi, että hänellä on kivaa kuin, että minun ei tarvitsisi olla huolissani.  Ja tässä ei siis olisi auttanut, että sanon, että olin vain huolissani, ihan sama, mitä olisin sanonut/tehnyt, niin E koki sen niin, että hänen pitää tulla heti kotiin.

No, koska olen kaikkea muuta kuin hyvä tällaisissa jutuissa, niin sitten kun E vihdoin vähän ennen kymmentä tuli kotiin ja kysyin varmasti tarpeettoman kärkkäästi, missä ihmeessä hän oli ollut, mihin E vastasi todella pilkallisesti "Mitä se sulle kuuluu?", niin sitten räjähdin ihan kunnolla. Se taisi olla meidän pahin riitamme ja sen lopussa E käyttäytyi niin inhottavasti, että katsoimme, että olisi ehkä hyvä, jos hän ei asuisi kotona hetkeen. En siis väitä, että vain E oli inhottava, vaan itsehän aloitin riidan haastamisen ja olin itsekin tosi kamala, mutta E:n käytös oli jotain sellaista, että niin ei vain tehdä, koskaan. Olen tästä kysellyt ammatti-ihmisiltä (useammaltakin), että olenko ihan hakoteillä ja oliko syy siihen, miten hän käyttäytyi, minun, ja he ovat kaikki sanoneet, että noin ei vain saa käyttäytyä.

Pahinta tuossa viime kesäisessä oli se, että E ei taaskaan pyytänyt anteeksi ja itse asiassa hän jopa sanoi, että hänen käytöksensä oli minun vikani! Hienoa. Muistan kuinka kamalaa se oli. Ja on edelleen. Tuon erillään asumisen aikana itkin paljon yksinäni ja yritin selvitä. Olin tehnyt töissä muutamia päivä sisään, jotta oltaisiin voitu viettää ne E:n kanssa yhdessä kesällä, minulla kun ei ollut viime kesänä lomaa ollenkaan. No, nämä päivät vietin sitten yksinäni itkien, olikin kiva, että olin tehnyt niiden vuoksi pitkää päivää keväällä. E vietti lomaansa oikein tyytyväisenä, hän sai tehdä mitä halusi ja ei tarvinnut uhrautua ja viettää aikaa minun kanssani.

Muistan myös miettineeni paljon asioita tuolloin kesällä. En kuitenkaan ollut muistanut kuinka paljon niitä olinkaan miettinyt. Olin kirjoittanut E:lle mailin, jonka löysin nyt sähköpostilaatikkoani siivotessani. Kirje toi minulle ensin aikas kamalan olon. Sitten tajusin, että minähän yritin kertoa E:lle sitä, etten tunne olevani tärkeä, arvostettu jne. Yritin kaikin tavoin, mutta en saanut vastakaikua. Muistin, kuinka jos suhteemme olisi jatkunut, olisin yhä edellen luultavasti tosi inhottavassa tilanteessa, eikä minun olisi ollut hyvä olla. Usein jo tuntuu, että eniten minua ei oikeastaan paina edes ero, vaan se, mitä suhteessamme tapahtui  ja toki pettäminen. E oli minulle huono mies. Minä olin hänelle myös varmastikin huono kumppani. Kunpa muistaisin, että nyt minulla on mahdollista olla onnellisempi, kuin mitä E:n kanssa koskaan olisin voinut olla.

Kirje alkoi näin:

"Tiedän, että sulle tulee luultavasti paha mieli tästä kirjeestä, pyydän sitä anteeksi etukäteen. Kirjoitan tämän puhtaasti itsekkäistä syistä, jotta saisin kerrankin sanottua sulle, miltä musta tuntuu, niin, ettei tule riitaa. Kyllä mä itken jo nyt, mutta ei se mitään. Pahoittelen myös sekavuutta, se onmelkoista ajatuksenvirtaa. Kirjeessä ei myöskään ole kaikki, mitä ehkä haluaisin sanoa, mutta ainakin nyt osa."

No, sitten kerron, miksi minulla on surkeaa. Kerron, kuinka minusta tuntuu, että E haluaa vältellä ongelmien ratkaisua, kerron myös, että haluan olla hänen kanssaan, mutta minusta tuntuu, ettei hän halua olla minun kanssani. Kerroin jo silloin, kuinka minusta tuntuu, että  E hylkää minut ja kuinka inhottavalta se tuntuu, kun hän sanoo, että hänen harrastuksensa on tärkeintä hänen elämässään. Kerron, kuinka pahalta tuntuu, kun hän ei kerro minulle asioistaan ja kuinka inhottavaa se on, että aina jos vietämme aikaa yhdessä hän muistuttaa, kuinka nyt uhrasi jonkun harrastusmenonsa minun takiani, ja kuinka saan aina kuulla siitä, kuinka meidän yhteinen elämämme on hänelle velvollisuus. Kysyn myös, miksi vain minun kanssani oleminen on velvollisuus ja jos on minun kanssani, miksi se on häneltä uhraus pois harrastuksesta, miksei muiden ihmisten kanssa aikaa viettäessä sama päde? Kerron myös, kuinka en kestä E:n valehtelemista ja lupausten rikkomista. Kerron kuinka inhottavaa on, kun hän syyttää parisuhteemme ongelmista minua ja erityisesti minun vammojani, joille en ole oikeasti voinut mitään. Kerron kuinka inhottavaa on, kun hän sanoo, että jos en luota häneen jonkun valehtelemisen jälkeen heti, niin ei hänenkään tarvitse luottaa minuun. Kerron kuinka inhottavaa on, että aina kun hän näkee minut tai puhumme puhelimessa, niin ensimmäinen kysymys on, että onko minulla paha mieli! Kerron, kuinka minusta tuntuu, että parisuhteessamme tärkeintä on E, sitten minä ja E eli me ja sitten minä.  Kerron myös, että olen ymmärtänyt olevani E:lle tosi inhottava välillä ja haluan lopettaa sen. Kerron myös, kuinka haluan olla hänen kanssaan ja saada asiat toimimaan.

Lopetan kirjeeni seuraavasti:

"Tämän ei ollut tarkoitus olla haukkumakirje vaikka olet nyt varmasti täysin raivoissasi mulle ja koet sen niin. Mä vaan halusin kertoa sulle asioita. Mä olen miettinyt paljon itseäni ja olemistani ja tunnen itseni todella surkeaksi ja epäonnistuneeksi! Mä en kuitenkaan aio suostua siihen, että ainoastaan minä olen syyllinen näissä jutuissa.

Mun toive olisi, että asiat menisi paremminksi, me voitaisiin yhdessä, huom! yhdessä ratkaista asiat. Ne ei ratkea noin vaan puff, niin kuin musta usein tuntuu, että sä haluat, koska pitkät prosessit on raskaita. Ne eivät myöskään ratkea missään meidän puolesta, jos ei tehdä niiden eteen töitä. Ne ei ratkea, jos sä et kerro, mikä susta tuntuu pahalta tai mä olen aina surullinen tai vihainen. Ne ei ratkea, jos ei uskalla olla haavoittuvainen tai antaa jotain itsestään. Ne ei ratkea, jos ei oikeasti halua ratkoa niitä vaan motiivina on vain se, että asiat loppuisi.

K rakastaa E:tä"


Minulla oli pitkään huono omatunto, että kirjoitin tuon ja muistan, kuinka tunsin itseni kauheaksi kumppaniksi. Vaikka koko kirjeen olen kirjoittanut niin, että kerron, miltä minusta tuntuu, missä ei ole mitään väärää.

E ei koskaan vastannut minulle tai kommentoinut kirjettäni mitenkään.