En haluaisi palata entiseen

Kyllä, faktahan on, etten mistään hinnasta haluaisi E:tä takaisin. Hän oli minulle inhottava, todella inhottava, hänen arvonsa olivat jotain ihan muuta kuin minun ja nyt jälkeenpäin ajateltuna ne piirteet, jotka ennen oli ihan ok (siis ne ärsyttävät) ovat muuttuneet vielä ärsyttävimmiksi. Hän kohteli minua joskus jopa pahemmin kuin mitä olen täällä kertonut (enkä koskaan kerrokaan kaikkea, edes täällä) ja pahinta oli, että hän syytti minua omista teoistansa. Enää hänen harrastusfoorumeille kirjoittamansa kommentit eivät herätä kauheasti muita tunteita kuin, että  mikä pelle hän onkaan (huomautuksena tähän, että ajattelen muutamasta muustakin kommentoijasta näin). Monesta kommentista huokuu edelleen se E:n ongelma, toisten miellyttäminen ja esittäminen, että hän on cool. Coolina olo kun ei ole minulle mikään juttu. E:lle tärkeämpää oli ja varmaan on vieläkin se, miltä näyttää, ei se, mitä on. Minulle on aivan sama, ovatko urheiluvarusteeni just eikä melkein, kunhan vaan pääsen lujaa eteenpäin.

Minulla ei ollut hyvä E:n kanssa. Hän ei kertaakaan sanonut minulle, että olisin hänelle tärkeintä, vaan aina kun kysyin tätä, hän sanoi, ettei ihmisiä voi laittaa tärkeysjärjestykseen (!!) tai ettei ihmisiä ja asioita voi verrata. En halua olla sellaisen ihmisen kanssa joka joka a) ihan oikeasti ajattelee niin tai b) sanoi minulle niin, koska ei halunnut kertoa totuutta. Erityisen inhottavaa tästä asiasta kyllä teki, että toisaalta hänelle ei tehnyt mitään ongelmaa todeta, että harrastus on hänen elämänsä tärkein asia jne. No, niin hän käyttäytyikin. Jos töissä ei huvittanut olla, hän saattoi ihan hyvällä omallatunnolla tehdä 10 tuntia lyhyemmän työviikon, jotta ehti harjoittelemaan jne. Toki joskus teki myös ylitöitä, mutta nämä tietysti laskutettiin. Minun oli aika vaikeaa tämän asian kanssa, koska mielestäni noin ei saa toimia. Sanoin hänelle myös tästä, että ei ole ihan reilua valittaa, ettei jaksa töissä, kun on niin kiire koko ajan, jos ei ole siellä oikeaa aikaa, mutta tästä saatiin tietysti riita aikaiseksi, sillä ei hänen töissäkäyntinsä minulle mitenkään toki kuulu. No, onhan se näinkin, E saa ihan itse toki päättää töistänsä ja menemisistään, mutta silloin mielestäni olisi ollut myös ihan reilua, ettei olisi sitten valittanut ja ollut töiden vuoksi  pahalla päällä. Ja sitä hän oli, koko yhdessäoloaikamme kärsin E:n valitusta työpaikasta ja siitä, kuinka sielä ei ole kivaa jne. (Yllättäen se muuttui taas kivaksi paikaksi, kun toinen nainen astui kuvioihin...).Yritin vihjailla, että jos työpaikalla on kamalaa, niin kannattaa ehkä miettiä sen vaihtoa ja hän jopa oikeasti haki töitä, mutta sitten työpaikalta luvattiin hänelle ensi syksyksi joku superbonus, niin tottakai päätti jäädä.

Alan olemaan myös varma, että E oli minun kanssani pohjimmiltaan sen vuoksi, että hän halusi harrastaa kanssani (tai jonkun kanssa). Onhan hän nyt puhunut naikkosensa mukaan harrastukseensa ja muutenkin hän jauhoi siitä koko ajan. Yhteiset harrastukset ovat toki jees ja tokihan minäkin pidin E:n kanssa harrastamisesta, mutta kyllä parisuhteen pohjana pitää olla jotain ihan muuta. Minä en halua olla toisen elämäntavan ja unelmien toteuttaja (onnea vaan toinen nainen tähän projektiin!) vaan tasavertainen kumppani. Oma vikanihan se on, että menin tuohon mukaan. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt puhaltaa peli (eli parisuhteemme) poikki jo silloin kun ennen yhtä kisaa sairastuin ja olin tietysti tosi harmissani ja paniikissakin, koska olin kisaa seuraavana päivänä lähdössä reissuun. E oli vain ihan tosi vihainen minulle, koska hänen pitää päästä nukkumaan ennen tärkeää (no se ei oikeasti ollut  mitenkään tärkeä, kuntotapahtuma vain) kisaa. Yritin anella, että etsitään minulle lääkäriaika seuraavalle päivälle ja sitten mennään nukkumaan, mutta E oli vain raivoissaan ja jauhoi, kuinka hänen pitää päästä nukkumaan. Tätä jatkui vaikka kuinka ja kauan ja en saanut E:ltä kertaakaan lohdutusta sitä varten, että olin kipeä, vaikka sitä olisin tarvinnut. Taisin itkeä itseni uneen taas kerran. Aamullakaan E:tä ei kiinnostanut. Vein hänet kisakuljetukseen ja itse lähdin itkien pois. E ei pahoitellut, etten minä pääse. Tällaisia pieniä juttuja sattui aika monta kertaa ja niistä olisi voinut päätellä, mikä oli E:lle tärkeää ja mikä toissijaista. En syytä itseäni kuitenkaan tästä, etten tajunnut sitä silloin, sillä toimin niinkuin silloin parhaaksi näin. Jälkikäteen on kuitenkin hyvä huomata, ettei meidän ongelmat oikeasti johtuneet vain minun käyttäytymisestäni, huutamisestani tms. vaan myös tosi paljon siitä, etten saanut tukea silloin kun sitä eniten tarvitsin. En halua sellaista parisuhdetta, en halua kuulla enää kertaakaan E:n sanoja: "En kestä sitä, kun itket." Nyt saan itkeä ihan niin paljon kuin haluan ja kukaan ei suutu minulle siitä tai saa minua tuntemaan, että teen jotain väärin, jos itken.

Joskus tuntuu, että jauhan liikaa E:stä. Välillä näin onkin, mutta monet näistä asioista haluan vain käydä läpi. Myös monet tilanteet E:n kanssa ja niiden läpikäyminen ovat auttaneet minua ymmärtämään itseäni ja toisaalta vapauttaneet minut syyllisyydestä, kun tajuan vähän E:n motiiveja. E-valitusta on siis yhä edelleen tulossa, mutta teen sen itseni vuoksi.

Huomenna pääsen taas omaan kotiin, vaikken siellä niin viihdykään. Asunnon kaupaksisaaminen ei oikein ole edistynyt, enkä tiedä, mitä nyt tapahtuu, kun välityssopimus on katkolla. En aio itse kyllä tehdä mitään, vaikka tietysti se fiksua olisikin, jotta pääsisin pois, mutta onpa ne E:nkin rahat siinä kiinni. On kuitenkin kivaa päästä sinne, missä ei vain tarvitse kuluttaa aikaa, missä voi tehdä jotain hyödyllistä. Tänään tuli yhdessä vaiheessa kauhea kiukkukohtaus, ja sen jälkeen ahdisti aika lailla, mutta se meni aika pian ohi. Olen siis edistynyt todellakin. Ennen jäin tuohon vihaan ja ahdistukseen kiinni tunneiksi, jopa päiviksi, mutta nyt tuo meni ohi varmaan vartissa. Kyllä tämä tästä jo vähän helpottaa.