Pettämisestä

Mikä tässä erossa on ollut yksi ehdottomasti vaikein asia, on se, että E puuhasteli selkäni takana mitä sitten puuhastelikaan. Itsehän hän minun kuulusteluni jälkeen sanoi, että kädestä on pidetty, ei mitään sen ihmeempää, mutta oikeastaan en ole enää kovinkaan varma, uskonko tuotakaan, niin selvä muutos E:n työpaikan pikkujoulujen jälkeen E:ssä tapahtui. Aamulla hän oli vielä täysin normaali, mutta tuli pikkujouluista todella myöhään (siis joskus yöllä) kotiin, ei tullut nukkumaan viereeni ja lähti aamulla töihin taas ihan älyttömän aikaisin. Käytös muuttui myös täysin tuon illan jälkeen ja alkoi 'mustasukkaiseksi' puhelimestaan jne. Lisäksihän E ei aluksi myöntänyt mitään eron jälkeen ja sitten vasta jotakin pikkuhiljaa, joten miksi olisi lopulta kertonut minulle lopullisen totuuden. No, varsinaisestihan tuolla ei ole niin väliä, kuinka fyysiseksi pettäminen lopulta meni, mutta henkistä se oli ja se on vielä kovempi juttu ainakin minulle. Sitä ei voi yrittää selittää millään kännisekoilulla (ei sillä, että se mielestäni olisi mikään selitys) tai yhden illan hairahduksella, vaan se, mitä E teki, oli ihan täysin tietoista ja suunniteltua. Ja sekös mua oksettaa. Lisätään tähän vielä, että jo koko syksyn tämä toinen nainen kyllä oli vahvasti mukana E:n FB:ssä ja E hänet mainitsikin (siis nimenomaan hänet), joissain FB päivityksissään erityisesti, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Ihastus oli siis meneillään jo varmaan koko syksyn, ehkä jo kesänkin. Ettäs kehtasi, minun silmieni alla!

E ei toisaalta kyllä ennenkään ole ihan onnistunut. Tiedän, että viime keväänä (siis 2013) ollessaan urheilureissussa ihastui myös ja sieläkin hän vietti ihastuksensa kanssa aikaa tiiviisti. En tiedä, miten tiiviisti lopulta, oletan kuitenkin lähes kaiken tapahtuneen ryhmässä, mutta tiedän, että hän vietti myös urheiluharjoituksissa aikaa ihastuksensa kanssa kahdestaan. Tuo on minusta hieman häilyvää, että oliko tuo oikein vai väärin. Luultavasti väärin, koska E yritti peitellä näitä tekemisiään minulta ja mielestäni siinä vaiheessa, jos tekee toisen kanssa jotain, mitä ei halua kumppanin tietävän, on hypätty aidan väärälle puolelle. Itse en haluaisi kyllä tehdä yhdenkään miehen kanssa mitään, mistä en voisi kumppanilleni kertoa. Toinen juttu on, että jos on ihastunut toiseen (mikä on siis mielestäni ihan ymmärrettävää ja sallittua), niin silloin tätä tunnetta ei pidä ruokkia. Se, jos mennään toisen kanssa töissä kahdestaan syömään, tehdään tikusta asiaa saati sitten aletaan harrastaa toisen kanssa tarkoittaa jo mielestäni sitä, että ote on alkanut lipsumaan ja kohta tehdään jo jotain muutakin.

Eräs inhottava asia tässä on, että E vaahtosi minulle parisuhteemme ajan ja erityisesti alussa, miten pettäminen on väärin ja sitä ei saa koskaan hänelle tehdä, olihan häntä petetty kerran kahden kuukauden suhteessa ja se oli hänen mielestään kamalinta, mitä toiselle voi tehdä. Jepjep, tekipä sitten minulle samoin ja me kuitenkin asuimme yhdessä, omistamme (ikävä kyllä edelleen on asunto myymättä) yhteisen asunnon, oltiin puhuttu siitä koirasta jne. Ja mitä E puuhastelee selkäni takana? Selkärangaton mies. Toisaalta, mitä muuta voi odottaa henkilöltä, jonka mielestä avoliiton voi lopettaa puhelimessa sen jälkeen kun on taas kerran tehnyt jotain oman lupauksensa vastaista. En tiedä, miksi olen vieläkin aika kiinni E:ssä. Haluaisin jo päästä irti.

Inhottavaa tilanteesta tekee siis se, että minua petettiin ja sitten vielä jätettiin. Usein pettäjät haluavat jatkaa 'vanhaa' suhdetta ja petetty saa tai joutuu tekemään päätöksiä. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Olen lukenut eräästä tutkimuksesta, kuinka tällaiset erot ovat jätetylle vaikeimpia ja niistä selviämiseen menee pitkän aikaa. En jaksaisi enää! Toisaalta minun ei tarvitse nyt päättää. En usko, että petetyn osa on silloinkaan yhtään helppo, jos itse pitää päättää, jatketaanko vai ei.

Olen yrittänyt lukea myös muutaman kirjan, jossa olisi mukana pettäjän näkökulmaa. Toinen sisälsi kirjeitä petetylle pettäjältä ja toinen oli joku "Revitty sydän" tms. En oikein saanut näistä mitään irti. Toki ymmärrän, että jos pettää, ei suhteessa mene hyvin ja näinhän meilläkin oli. Mutta silti se ei ole mikään syy pettää! Lisäksi kirjoissa puhutaan käytännössä lähinnä tapauksesta, jossa petetty saa (joutuu) päättää, jatkuuko suhde. Itsehän en tarvitse apua siihen päätökseen vaan siihen, miten kestää se, että toinen, ihminen johon luotin yli sataprosenttisesti yhtäkkiä vaan tekee selkäni takana jotain tuollaista ja kaiken lisäksi käy ilmi, että hän ei välitä enää yhtään. No, siltä se tuntui toki jo pitkään, mutta ei se silti erosta helppoa tee. Se myös, että E porskuttaa sen toisen pettäjän kanssa (ansaitsevat toki toisensa, kaksi pettäjää) tekee tilanteesta vain niin inhottavan ja epäreilun, että ei oikein pystyisi olemaan asian kanssa. Toki nykyään paremmin, mutta kyllä se silti inhottaa.

Inhottaa myös, että luotin E:hen niin paljon, vaikka hän monta kertaa osoitti, ettei häneen ehkä kannattaisi luottaa. Hän petti lupauksiaan monissa pienissä asioissa ja mikä pahinta, se ei ollut hänelle mikään ongelma. Kun minulle tuli paha mieli näistä, ongelma oli minun paha mieleni, ei se, että hän ei tehnyt, mitä lupasi. Miksi sitten minulle oli ihan fine, että hän käy harrastamassa naisen kanssa jne. No, enpä olisi ensinnäkään uskonut. E:llä on kaksi hyvää ystävää (tosin alkaessamme seurustelemaan hän kyllä sanoi, että hänen ystävänsä ovat p***ja, että enpä sitten tiedä) ja toinen on nainen. Lisäksi minulle sanottiin, että menevät yhdessä harrastamaan tämän toisen naisen ja hänen miehensä kanssa, mitä ei tietenkään koskaan tapahtunut. Olisiko tuosta sitten pitänyt arvata, että jotain on meneillään. No, enpä saisi syyttää itseäni tästä(kään), koska kyllähän kumppaniin pitää luottaa ja luotinkin, en kokenut koskaan mitään mustasukkaisuutta E:stä, koska luotin niin paljon. E:stä en tiedä. Muistan kerran, kun ajoin pyörällä kotiin ja liikennevaloissa viereeni pysähtyi (pyörällä myös) eräs mies, joka oli varmasti lähemmäs kuusikymppinen. Tutkaili varustustani ja kysyi, harrastanko maastopyöräilyä, kun pyöräni on niin hieno jne. Pyöräiltiin siinä pari kilometriä matkan ollessa sama puhuen maastopyöräilystä (jota siis en harrasta) ja hän kehotti minua halutessani menemään aloittelijalenkeille. Siis menemään, ei pyytänyt mukaan. Koin, että hän halusi maastopyöräilyyn uusia harrastajia. Kerroin tästä tapauksesta tietysti E:lle hauskana tapahtumana työmatkalta, mistä hän heti ilmoitti, että minua yritettiin iskeä. Olin ihan puulla päähän lyöty, että mistä hän nyt sen keksi, mutta ehkä hän sitten koki sen niin ja sen jälkeen oli taas melko ihmeellinen olo, että teinkö nyt jotain väärin, kun ystävällisesti juttelin sen miehen kanssa ne pari kilometriä. En kyllä kokenut muulloin, että E olisi ollut mustasukkainen (mitä nyt vaahtosi siitä pettämisestä), mutta eipä tuollaisia tilanteita miesten kanssa nyt oikeastaan koskaan ollutkaan.En ole varsinainen miesmagneetti, kaikkea muuta ja mietinkin, oliko E minun elämäni viimeinen mies. Se tuntuisi hieman julmalta, niin paskasti se suhde loppui.

Ennen tätä eroa ja E:tä luin aina epäuskoisesti pettämistilastoja (oliko se nyt niin, että kolmasosa ihmisistä on pettänyt parisuhteessa), että miten ne luvut voivat olla niin isoja. Nyt alan ymmärtää, kävihän minullekin niin. Pelottaa, että sitäkö se nyt sitten on, se, etten voi enää koskaan luottaa toiseen. E:stä ei olisi ikinä uskonut, en minä, eikä kukaan muukaan. Mutta niin hän vain teki niin, niin vain minulle kävi näin. Niin vain elän edelleen tämän jutun keskellä.  

Yhdessä asiassa E oli oikeassa. Siinä, kun hän sanoi, että koskaan ei saa pettää ja että se on vain tosi paskamaista toiselle.