Fisherin muutoskappaleessa puhutaan
muutoksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisillä on tapana tietysti
muuttua myös parisuhteen aikana ja erilaisia elämänvaiheita tulee eteen.
Toimintaan parisuhteessa(kin) vaikuttaa niin lapsuuden perheen asiat,
lapsuuden kokemukset, kapinointi ja valtataistelu. Asioita voi olla
jäänteinä niin lapsuudesta kuin edellisistäkin suhteista.
Lapsuuden perheen asiat koskevat lähinnä sitä, millaisia
olivat ne lapsuuden tärkeät ihmiset. Pitää miettiä, millainen oman
merkittävimmän vanhemman ja exän merkittävimmän vanhemman välinen
parisuhde olisi ollut (ja nyt siis ei tarvitse miettiä sitä, että he
saattaisivat olla samaa sukupuolta). Mietinkin tätä ja meidän
tapauksessamme suhde olisi siis ollut äitiemme välinen. Se olisi ollut
varmastikin kamala. Asiat olisivat kyllä tulleet tehdyksi, mutta
yhteyttä ei olisi ollut.Siinä suhteessa ei olisi puhuttu mistään, paitsi
käytännön asioista, ei iloisista (lähinnä minun äitini ansiosta), ei
surullisista tai vaikeista asioista (molempien) ja vastoinkäymiset olisi
sivuutettu niin, että niitä ei olekaan (E:n äidin ansiosta). Mahtavaa!
Tällaiset lapsuuden asiat tietysti vaikuttavat suhteeseen väkisinkin.
Haemme myös usein kumppanista samoja piirteitä kuin kotona oli ollut,
kun alitajuisesti haluamme parantaa nuo asiat. E:ssä ja äidissäni onkin
muutamia yhteisiä piirteitä kuten marttyyrius, se ettei pyydetä anteeksi
ja epämääräinen raivoaminen sekä puhumattomuus ja lisäksi asia, mitä
inhoan ja inhosin yli kaiken: itsekseen puhuminen ja erityisesti
negatiivisten tunteiden esiin tuominen yksinpuhelulla (joka on siis toki
todella helppoa kuulla). Myös minussa on ainakin muutama samanlainen
piirre kuin E:n äidissä oli ainakin lapsena. Ensinnäkin, huudan tosi
helposti, asia, mitä E ei kestänyt yhtään minulta ja minkä hän sanoi
juontavan juurensa lapsuuteensa, jossa E:n äiti huusi hänelle paljon.
Myös tietynlainen sinisilmäisyys varmaan yhdistää meitä, itse olen
ainakin vähän liiankin sinisilmäinen ja naiivi ja minua pystyy kyllä
huijaamaan ihan uskomattoman helposti.
Lapsuuden vaikutuksiin liittyy esimerkiksi se, että tunteeko
ihminen olevansa ok vai ei. Itse en kokenut koskaan kotona olevani ok
onnistuessani, E taas luultavasti ei kokenut olevansa ok
epäonnistuessaan. No, eihän tämäkään nyt ainakaan helpottanut
suhdettamme. Toivon totisesti, että oppisin itse olevani ok ja
onnistunut silloin kun onnistun ja olemaan ylpeä itsestäni. Hyvä alku on
se, että olen jo tunnistanut tämän ongelman, joten nyt minulla on
mahdollisuus kasvaa siinä.
Kapinoinnilla puhutaan vaiheista, joissa ihminen on
aikuistuessaan tai muulloinkin ja se sisältää siis tarvetta osoittaa riippumattomuutensa. Tähän kuuluu kuori-, kapinointi ja
rakkauden vaiheet. Uskon, että E:lle kehittyi suhteemme aikana tuo
kapinointivaihe. Kuorivaiheessa ihminen on varovainen, ei valitse,on
huolehtiva, ja mielluttää toista - haluaa toisen onnea.
Kapinointivaiheessa kuitenkin aletaan syyttää toista omasta
onnettomuudestaan, aletaan itsekeskeiseksi ja muita syytteleväksi,
ollaan ahdistuneita jne. Keksitään jotain uutta ja ei oteta omista
toimista vastuuta. Löydetään ehkä joku, jonka kanssa keskusteluyhteys
pelaa (mikä on heidän mielestään merkki siitä, että omassa kumppanissa
on vikaa ) ja todetaan, ettei ehkä olla koskaan rakastettukaan omaa
kumppania. Näitä piirteitähän E:n käytöksessä oli vaikka kuinka ja
paljon loppuvaihessa uuden ihmisen löytämistä myöten. Kapinoijan
kumppani ei usein kestä vaihetta ja syyttää toista jne. Tämä pitää
ainakin omalla kohdallani hyvin paikkaansa. Kolmas vaihe on rakkauden
vaihe, jossa asiat menevät taas hyvin, molemmat ottavat vastuuta ja
yritetään yhdessä. Tähän vaiheeseen emme ikinä päässeet.
Neljäs muutokseen liittyvä asia on valtataistelu. Tämä liittyy
myös edelliseen asiaan, missä toista syytellään helposti, ei oteta
vastuuta ja ei puhuta tunteitaan. Paitsi kapinointia, meidän
suhteessamme oli tätä - molemmilta puolilta.
Tulevaisuutta varten minun pitääkin miettiä paljon omaa
olemistani, minun on opittava hyväksymään se, että joskus ei ole tärkeää
olla oikeassa (Vrt, haluatko rakastaa vai olla oikessa) ja antaa
toiselle tilaa, jos hänellä on esimerkiksi töissä identiteettikriisejä
jne. On opittava puhumaan omista tunteistaan, eikä syytellä toista
kaikesa (aloita lauseet "minusta tuntuu", eikä "sinä aina").
Todella hyvin kiteytetty tuo luku Fisherin kirjasta, nyt tajusin sen jotenkin paremmin, kirjaa lukiessani en oikein päässyt siihen kiinni. Ajattelin,että se ehkä johtuu siitä,että luin sen liian aikaisin, en vielä ollut valmis siihen, mutta ehkä tämän "alustuksen" luettuani palaan siihen takaisin. (Olen hetkeksi hylännyt Fisherin ja siirtynyt muihin kirjoihin, Kimmo Takasen Tunne lukkosi ja Päästä irti - vapaudu läsnäoloon ovat seuraavana lukulistalla).
VastaaPoistaSe täytyy sanoa, että tämä eroprosessi on ollut todella opettava ja kasvattava, ja tahdon uskoa, että joskus myöhemmin, kun tämä ero on jo käsitelty ja jätetty taakse, olen sitä mieltä että tämäkin oli ihan hyvä ja tärkeä osa elämääni. Että ilman tätä en ehkä olisi sellainen ihminen, kun toivon joskus tulevaisuudessa olevani.
t. T
Hei,
VastaaPoistajoo, olen samaa mieltä, että on ollut kasvattava. Tiedän nyt jo aika hyvin, miksi olen käyttäytynyt niinkuin käyttäydyin ja vaikka edelleen epäreiluus siitä, että ex vain porskuttaa ja minä täällä yritän selvitä, nostaa välillä pintaansa, uskon, että elämäni alkaa jo kääntyä pikkuhiljaa onnellisemmaksi. Jos olisin vielä exän kanssa yhdessä olisi luultavasti aika rikki myöskin. Ja varmaan parin vuoden päästä osaan minäkin oikeastaan arvostaa tätä, tai ainakin itseäni siitä, että jaksoin kulkea raskaat prosessit läpi.
Mullakin alkaa olla erokirjat Fisheriä lukuunottamatta aika koluttu ja olen myös siirtynyt vähän yleisimpiin kirjoihin.