keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

9. Irrottautuminen

Päivät jatkavat kulkuaan. Olen siis saikulla, enkä ole f2f kommunikoinut kenenkään ystäväni tms. moneen päivään, mutta mieli on silti oikein hyvä. Toki joudun kuluttamaan aikaa monilla aivottomilla tavoilla, mutta ihan kivasti on mennyt. E ärsyttää joskus, vaikken nyt hänen kanssaan kommunikoikaan mitenkään, kun ei ole mitään kommunikoitavaa. Tuleva lomamatkakin lähestyy kovaa vauhtia, enää muutama päivä ja sitten pääsen johonkin ihan muualle - vihdoin. Monta lomaa on mennyt pieleen viime vuosina terveysongelmien vuoksi, mutta nyt ollaan kovaa vauhtia menossa ansaitulle lepotauolle jonnekin ihan muualle.

No, mutta yhdeksänteen Fisherin rakennuspalikkaan, eli irrottautumiseen. Voisi ajatella, että olen irrottautunut E:stä, kun nykyään ajattelen jo, että onneksi pääsin hänestä. Eron jälkeiset tapahtumat, kuten se, että hän ei ota vastuuta mistään ja käyttäytyy naurettavasti, ovat vahvistaneet tätä fiilistä. En todellakaan halua olla ihmisen kanssa, joka on itse se pettäjä ja jättäjä ja sitten katsoo, että hänen ei tarvitse ottaa mitään vastuuta esim. näytöistä, vaikka minulla on käsi leikattu, ja en vaan yksinkertaisesti pysty hoitamaan kaikkia asioita näyttöihin liittyen. Toisaalta se, että hän ei esimerkiksi pysty puhumaan kanssani puhelimessa käytännön asioista kertoo myös siitä, että hän ei ole itse käsitellyt eroamme ja eikä selvästi aiokaan - hän pakenee (tästä Fisher puhuu ja toteaa, että pakenijoilla irrottautuminen kestää kauemmin). No, mutta takaisin minuun. En ole kuitenkaan irrottautunut E:stä, sillä ajattelen häntä edelleen joka päivä. Nykyään nuo ajatukset ovat lähinnä ketutusta, joskus vihaakin. Minun pitäisi pystyä irrottautumaan hänestä myös niin, että noita tunteita ei enää tulisi - ainakaan kuin ihan silloin tällöin.

No, mitäpä tehdä sille, että irrottautuminen olisi tehokkaampaa. Itse koen, että asunnon myymättömyys ja se, että asun täällä, hidastaa prosessia. Ikävä kyllä asunnon kaupaksi meno ei oikein ole omissa käsissäni, joten tämä on vain kestettävä. Vaikka se päivä, jolloin asunto on myyty, on varmasti tuskallinen, on tuo myös varmasti todella onnellinen päivä minulle. Tuo päivä myös tarkoittaa, että kaikki siteet E:hen katkeavat - lopullisesti. Tavallaan se on aika pelottava ajatus, muistuttaahan se minua siitä, että minut hylättiin, että toinen oli minua parempi. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että ensinnäkin, mitä sitten, jos joku oli parempi E:lle, koska E oli huono minulle ja toiseksi, nythän minulla on mahdollisuudet vaikka mihin!

Irrottautumisprosessi on siis vielä käynnissä, mutta ainakin se on alkanut ihan kiitettävästi, enää ihan pieninä hetkinä tulee E:tä ikävä.

2 kommenttia:

  1. "Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, että ensinnäkin, mitä sitten, jos joku oli parempi E:lle, koska E oli huono minulle ja toiseksi, nythän minulla on mahdollisuudet vaikka mihin!"
    Tämä, tämä oli hienosti sanottu. Huokaisin varmaan ääneen helpotuksesta, kiitos sanoistasi, auttoivat myös täällä!

    VastaaPoista
  2. Hyvä jos auttoivat, tosin näitä sanoja on aika paljon helpompi sanoa, kuin tuntea ne todeksi...

    VastaaPoista