Sairasloma kun loppuu, niin uusi loma alkaa. Huomenaamulla aikaisin lähtee lento kaukomaille. Unelmalomani, jonne piti mennä E:n kanssa on siis aivan nurkan takana. Hieman jännittää, että tuleeko surkea mieli, mutta eiköhän siskonkin kanssa reissussa kivaa ole. Onneksi sain siskon mukaan tuonne, muuten vaihtoehdot olisivat olleet yksin reissuun lähtö, mikä olisi ollut aika ankeaa ja pelottavaakin, onhan kohde sellainen, etten sinne yksin edes uskaltaisi varmaan lähteä tai sitten vaihtoehtona olisi ollut olla menemättä, mikä olisi ollut vielä ankeampaa kuin yksin reissaaminen. Asiat kääntyivät kuitenkin parhain päin. Kämppäkin on taas näyttökunnossa, kiitos siskon imurointiavun ja fiiliskin on ihan hyvä.
Yllättävän paljon on olo kohentunut näissä vajaassa kolmessa kuukaudessa (tarkalleen ottaen 12 viikossa). Jos alkuun kaikki oli vain mustaa, tuskaa, surua, kiukkua, syyllistymistä ja ahdistusta, ollaan tultu eteenpäin ihan kunnolla. Nykyään ei ole enää ollenkaan mustaa ja kiukku sekä ahdistuskin ovat vain ajottaisia. Silti E:n toinen nainen kuvio satuttaa edelleen, ja tuskinpa se koskaan lakkaa kokonaan satuttamasta. Tänään kuitenkin pystyin jo siirtämään kameran vanhoja kuvia koneelle ihan neutraaleilla fiiliksillä, vaikka mukana olikin kuvia minun ja E:n yhteisistä tekemisistä. Nyt ne ovat koneella arkistoituna ja niitä voi sitten joskus muistella yhtenä ajanjaksona elämästäni.
Olen myös toki oppinut paljon ja vaikka oppimiskokemus onkin ollut melkoisen tuskallinen, on se ollut ehdottomasti kannattava. Olen oppinut miettimään omia tunteitani ja sitä, miksi jotkut tilanteet elämässäni ovat olleet niin kovin kipeitä. Olen myös havainnut kehityskohtia omassa toiminnassani ja toivottavasti oppinut jo sanomaan toisille kannustavammin asioita. Sitä, suutunko edelleen yhtä herkästi ja voinko hillitä noita vihaisuuden tunteita, en vielä tiedä. Tuollainen käytös kun on kuulunut minulla lähinnä parisuhteeseen ja ehkä jossakin määrin lapsuuden perheeni välisiin ihmissuhteisiin. Tätä sitten testataan ehkä tulevaisuudessa. Olen myös lähentynyt joidenkin ystävieni kanssa ja saanut ihan uusiakin, tämä on ainakin ollut tosi hyvä juttu!
Kaiken kaikkiaan edelliset 12 viikkoa ovat olleet ehkäpä elämäni raskaimmat tunneskaalaltaan. Tiedän, että matka on vasta alussa, mutta nyt ajattelin yrittää pitää erosta reilun kymmenen päivää lomaa. Fisher on palautettu kirjastoon, jotta voin sen taas uudelleen lainata ja eron kokoaikainen ruotiminen kyllästyttää. Blogi luultavasti hiljenee pariksi viikoksi, jos nyt reissussa ei tapahdu mitään romahtamisia.
Tsemppiä erityisesti kaikille, jotka ehkä tällä hetkellä painivat juuri tulleen eron kanssa, siitä voi selvitä ainakin vähän selvemmille vesille, vaikkei nyt siltä tuntuisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti