Vaikka viikonloppu olikin kiva (ensin perjantai meni työkaverin läksiäisissä ja sen jälkeen vielä vikan junan menoon asti kesästä nauttiessa keskustassa) ja ystävä perheineen (johon kummilapseni kuuluu) oli, niin jotenkin nyt apatia iski. Ehkä se on vain väsymystä helteestä ja parin vilkkaan lapsen seurasta (lapset ovat siis silti niin kivoja, kyllä siinä tuntee olevansa tärkeä, kun vain minä kelpaan lasten seuraksi kahvikuppikaruselliin Lintsillä), mutta ehkä siinä on muutakin. Terveysongelmat ovat yksi iso juttu, käsi on taas kipuillut ja jotenkin kehitin muutama viikko sitten itselleni polvikivun, joka on oikeastaan vain pahentunut, vaikka olen pitänyt jo monta viikkoa taukoa urheilusta (taas). Urheilu on ollut mulle aina hyvää terapiaa, tapa tyhjentää aivot ja taas se on tauolla loputonta kuntoutusjumppaa lukuunottamatta :( Ja siis urheilu oli mun elämäntapa, jonka perään olen haikaillut jo miltei pari vuotta pystymättä siihen palaamaan.
Toinen iso syy apatiaan kyllä myös selvä. Olen huomannut taas ajautuneeni tapaan katsella ihmisten vasempia nimettömiä ja miettiä, että miten nämä kaikki muut onnistuvat ja minä en - harrastin tätä siis myös pitkänä sinkkuaikanani ennen tätä mennyttä suhdetta. Niin, tuntuu, että tässä yhteiskunnassa ihmisen onnistumisen mittari on avioituminen tai vähintään parisuhde ja mikä surullisinta - jään kyseisestä ajatuksesta kiinni niin usein itsekin. Olen muuten oikeasti aika onnistunut elämässäni, mulla on hyvä työ, hyvä koulutus, mulla on ystäviä jne. jne. Mutta näissä miesasioissa tunnun olevan aivan törppö, mistä hyvänä lisäosoituksena nyt tietysti tämä ero, mutta myös sitä ennen ollut, suoraan sanottuna p***a parisuhde. Tästähän onkin sitten taas helppo päästä siihen inhottavaan ajatusluuppiin, jossa voi vaan todeta, että itsessä on vikaa, en minä mitään parisuhdetta ansaitsekaan jne. Ei ole ihan kovin hedelmällinen tuo ajatuskuvio. No, ehkä tämä tästä. Jossain surkeuden puuskassa mietin jo deittiprofiilin perustamista, mutta hylkäsin ajatuksen. Ei vielä. En ole vielä valmis tuollaiseen systemaattiseen seuranhakuun. Mun kokemukset nettideiteistä on ehkä vähän huonot. On sielä mukaviakin ihmisiä, mutta pinnallisuus jyllää melko lailla. Mulle on sanottu (tai siis kirjoitettu) päin naamaa, että olen ruma, ulkonäköni ei ole riittävä jne. Juu, en mä mikään kaunotar toki ole, mutta en mä nyt mielestäni rumakaan ole, ihan tavallinen. Ja mulla on oikeasti mielestäni ihan kauniit hiukset ja kroppakin on jees. Toki, jos mun ulkonäkö ei miellytä, niin on jokaisen oikeus olla mun kanssa treffailematta, mutta ehkä voisi vain todeta, että ei enää kiinnosta, eikä todeta, että oot liian ruma mulle. Niin, mutta siis koska mun itsetunto ei vielä kestä mitään tuollaisia kommentteja vielä, niin nettiprofiilit saavat vielä antaa odottaa itseään, ehkä sitten syksyllä.
Minä kokeilin lehtikirjoituksen innostamana Tinderiä, laitoin esittelytekstiin että ihan vaan uusin ihmisiin tahtoisin tutustua, en etsi mitään vakavaa suhdetta enkä myöskään pelkkää seksiseuraa. Ihan mukavia yhteydenottoja minulle tuli, mutta jotenkin alkoi ahdistaa, minulla on selvästi kova miellyttämisen tarve (ja läheisriippuvuus), joten koin velvollisuudeksi vastata jokaiseen viestiin ja mahdollisimman pian, eikä viestittely tuntunutkaan enää kivalta. Vaikka siis mitään ikävää ei siellä vastan tullut.
VastaaPoista1,5 päivän jälkeen päädyin siihen, että joko en ole vielä valmis edes tutustumaan uusin ihmisiin (siis miehiin), tai Tinder ja vastaavat eivät minulle sovi, koin ahdistavaksi liian monta "kontaktia" samaan aikaisesti (introvertti ja läheisriippuvainen kun olen), ja poistin profiilini sieltä kokonaan.
Mutta ei siitä jäänyt huonoja kokemuksia, eikä minua haitannut että alkuvalinta tehdään ulkonäön perusteella, en itsekään valinnut vain hyvän näköisiä miehiä vaan ihan tavallisen oloisia. Pois karsin sellaisia, joista joko esittelytekstistä tai kuvasta selvästi näki, ettei ole tarpeeksi yhteistä edes viestien vaihtamiseen. No, vähän muitakin, sellaisia joiden ulkonäkö ei sitten yhtään innostanut, sellaisiahan aina on, mutta onneksi meillä kaikilla on oma makumme, varmasti joku muu on ko. henkilöt valinnut.
Ja lopuksi täytyy todeta, että kyllähän se - näin jätetylle ihmiselle - teki ihan hyvää, että jotkut valitsivat minutkin ja viitsisivät jopa laittaa viestejä. Ehkä en ihan toivoton ole, ehkä joskus kun olen valmis, saan vielä uuden, entistä paremman parisuhteenkin :). Kiire ei kuitenkaan ole, ensin rakennan oman elämäni kuntoon.
t. T
Joo, Tinderiä en voi kokeilal, kun puhelimeen en saa sitä, mutta rohkaistuin ja laitoin itsestäni nettiin deittiprofiilin ja ihan kuvan kanssa! Se tuntui hyvältä idealta ja kyllä tuo lopulta on jo nyt parin päivän jälkeen nostanut itsetuntoani. Tiedä sitten, tuleeko siitä mitään, mutta kyllä muutama fiksun oloinen mies on jo kysynyt, tavataanko. Miksipä ei, kun mulla on hyvin tuota aikaakin nykyään.
Poista