Miksi, miksi, miksi?

Olo ei helpota. Ihan akuutti tuska ei ole nyt, mutta sisällä on ahdistusta kovasti. E on ollut todella kamala viikonlopun, lupasi, että lauantaina selvitetään asioita, mutta ei sitten ollutkaan aikaa. Sen jälkeen ei vastannut edes asiallisiin viesteihin, joissa tiedustelin maksoiko hän erään yhteisen laskun, jonka eräpäivä oli tulossa. Hän esti minua näkemästä FB-päivityksiään. Ei vastannut puheluun, ei viestiin, ei mihinkään. Paha oloni kasvoi ja kasvoi, miten E voi unohtaa 2,5 vuotta kahdeksassa päivässä, miten hän ei välitä enää yhtään. Lopulta hän soitti. Se oli hyvä puhelu, hän ei suuttunut, minä selitin, että jätän hänet helpommin rauhaan, mikäli on minulle ystävällinen. Mitä enemmän työntää pois, niin sitä enemmän hän ei pääse minusta eroon. Pahin ahdistus katosi sen puhelun myötä. Yö meni kuitenkin taas heräilyksi. Ajatukset pyörivät päässä ja mietin, miksei se voinut onnistua. Miksei hän antanut minulle sitä tilaisuutta, minkä hän lupasi. Miksi hän tapaili toista naista sillon kun lupasi yrittää, miksi hän saa olla toisen kanssa onnellinen, kun minä kärsin. Miksei hän enää halunnut ajaa kanssani vanhana palvelutalossa rullatuolikisoja, miksei hän halunnut olla kanssani aina? Miksi minä en saa häntä? Miten hän voi olla niin kylmä? Miksi olin tällainen, jos olisin tehnyt toisin, näin ei olisi ehkä käynyt. Miksi, miksi, miksi?