Itsetunto tippuu kohisten

Tämä(kin) päivä on ollut tosi huono. Erilailla huono. Olen eron alusta lähtien hakenut muilta niin paljon apua kuin mahdollsita. Olen ottanut yhteyttä kaikkiin mahdollisiin ihmisiin, joihin uskallan ja puhunut ystävieni ja perheeni kanssa puhelimessa niin paljon, että kukaan ei kohta enää halua kai puhua kanssani. Soitan isälle ja äidille päivittäin, siis jopa isälleni, jonka kanssa en oikeastaan koskaan ennen ole puhunut. Hänelle voi soittaa aamuisin, hänen työssään kun puhelimeen puhuminen tuo jotain vaihtelua ja hän on töissä aamuvarhaisesta. Olen myös ottanut yhteyttä paikkaan, jossa kävimme parisuhdeterapiassa ja työterveydessä kävin lääkärillä, jotta sain nukahtamislääkettä akuuttiin tilanteeseen (lääke ei tosin mielestäni auta). Lisäksi sain muutaman kerran ajan psykologille.

Tänään oli eka kerta psykologia. Jos syytin kaikesta itseäni jo ennen tuota kertaa, niin sen kerran jälkeen vasta syytinkin. Puhuin esim. edellisessä postauksessa olleesta tapauksesta. Hän kysyi, että miksi minä halusin siitä lähteä, kun ensimmäistä kertaa olisin nähnyt hänen ystäviään. Auts. Tuli tosi syyllinen olo. En tiedä, miksi halusin lähteä, itse kai kuvittelin, että E haluaa lähteä myös, häntä oli ärsyttänyt koko tapaaminen jo silloin päivällä. Harmitti myös, kun toiset eivät ilmoittaneet olevansa myöhässä. Se oli mielestäni todella törppöä. Nyt inhottaa, etten pakottanut E:tä päättämään, mitä tehdään; lähdetäänkö vai jäädään. Ehkä näin ei olisi käynyt. Sehän on täysin valetta luultavasti, mutta tuosta kerrasta tuli eteen monta ongelmaa myöhemmin. Ja vielä parin vuodenkin mietin tuota juttua, että miksi se meni niin. Siitä tuli tosi peikko, kaikki olivat minua vastaan, myös E, jota yritin itse puolustaa. Miksi rakkaani puolustaminen oli väärin ja minä sain kärsiä siitä, että tein niin?

Toinen asia, minkä vuoksi tunnen itseni niin syylliseksi on se, että puhuimme E:n pelosta minua kohtaan. Psykologi totesi jossain vaiheessa, että ehkä minulla on se vaativa, dominoiva jne. puoli, joka tuli esiin suhteessamme. Se sattui todella. Minun syytäni siis, minä olen vaativa, dominoiva ja kaikkea muuta pahaa. Jos olisin ollut toisenlainen, ei näin olisi käynyt. Oma vika siis. Siitäs sain, olen huono. Itsetuntoni laski monta pykälää lisää psykologilla käydessäni, ei kai sen noin pitäisi mennä?