lauantai 8. lokakuuta 2016

Vaikeaa..

On ollut todella vaikeat pari päivää. Olen itkenyt enemmän kuin kolmena viime viikkona yhteensä. Olen vihainen, ikävöivä, ahdistunut ja tuntuu epäreilulta. Suhteen aikana tapahtuneet asiat tuntuvat tosi epäreiluilta. Se, kuinka itse olin toiseen vielä ihan ihastunut ja toinen ei osoittanut olevansa minun asioista kiinnostunut. Ja kuinka toiset menivät edelleni. Se tuntuu rakastuneesta ihan kamalalta. Olen lukenut viime aikana kirjaa Exäholisti, missä kerrotaan muun muassa rakkauden ja rakastumisen kemiasta ja tapahtumista. Lukemani selittää onneksi omaa käytöstäni aika lailla itselleni. Rakastuin tyyppiin, joka ihastui hetkeksi minuun, mutta ei rakastunut. Niin, olin hänelle väärä, ja sekös tuntuu kamalalta. Nyt en kyllä osaa kirjoittaa tänne mitään järkevää.

3 kommenttia:

  1. Mietinkin juuri tässä aikaisemmin illalla mitä sinulle mahtaa kuulua. Minä mietin myös eroni alussa tosi paljon asioita mitä suhteen (loppu)aikoina oli tapahtunut, ja vasta erossa niitä osasi tulkita ihan eri tavalla kun suhteen aikana. Sitä tuntee itsensä tyhmäksi, ettei näe ilmiselviä asioita.

    Ja eron jälkeen, ja nytkin, tuntuu tosi inhottavalta, että toinen on jo mennyt eteenpäin ja itse vaan haluaisi vieläkin yrittää. Että itse rakastaa, mutta toinen ei, ainakaan niin paljon kun minä haluaisin. :(

    Pitää itsekin lainata tuo kirja, voisi tehdä minullekin ihan hyvää.

    Voimia! <3

    -Hertta (https://kyyneleita.wordpress.com/)

    VastaaPoista
  2. Tuo kirja on kammottavasta nimestään huolimatta mun mielestä oikeasti ollut tosi hyvä. Siinä on erilainen lähtökohta kuin noissa toisissa erokirjoissa, mikä on nyt ainakin itselleni tässä vaiheessa ollut tarpeellista. Viesti siitä, että on ihan normaalia, että toista ajattelee jne, on ollut tarpeellinen.

    Minä en varmaan häntä enää ottaisi takaisin, ainakin toivon niin, mutta se tuntuu myös minusta inhottavalta, että mietin tätä juttua ihan kauheasti ja toinen on varmaan näennäisesti kuivilla. Tai mistä minä tiedän.

    Huoh, voimia meille molemmille.

    VastaaPoista
  3. Juuri tuollaisen kirjan tarvitsen itsekin. Alussa luin perinteisiä erokirjoja, mutta nyt puoli vuotta erosta, vieläkin toiseen rakastuneena, tarvitsen hieman erilaisen lähtökohdan eron käsittelyyn. Tuntuilleen ei voi mitään, mutta toivoisin, että niitä voisi oppia ymmärtämään..

    VastaaPoista