Mitä ihmettä siinä oikein tapahtui?

Olen miettinyt paljon, miksi näin kävi, ja tullut seuraavaan lopputulokseen suhteesta, joka kesti sen tasan 9 kuukautta ensisuudelmasta eroon. Kevyttä kauraa, sanoisi joku, erota noin lyhyestä suhteesta, mutta ei se ole helppoa, tulla jätetyksi, kun on rakastunut. Mutta siis näin se ehkä meni:

Alkuhuuma oli ihanaa, kuinkas muuten. Nähtiin aina kun mahdollista, viestit lentelivät. Toinen viestitteli välillä jopa niin usein poissa ollessaan, että minuakin ahdisti vähän. Oli silti ihanaa. Toinen ei paljon kavereitansa nähnyt ja välillä jopa sanoin, että hänen pitäisi nähdä kavereitaan. Tätä kesti reilut kolme kuukautta.

Sitten minä jatkoin ihastumista ja näin jälkikäteen miettien toisen ihastuminen ehkä laimeni. Varmaankin itse käyttäydyin välillä  huonosti, riideltiin pari kertaa ja toiselle se oli kamalaa. Itse jatkoin rakastumista, enkä tajunnut mitään. Sitten alkoi tulla niitä kertoja, jolloin toinen ei enää huomioinutkaan, jätti minut yksin bileissä odottelemaan puoli tuntia, kun sanoi käyvänsä vessassa, halusi mennä kaljalle kavereiden kanssa, vaikka oli sovittu jo paljon aiemmin yhteisestä kolmen ruokalajin illallisesta. Hän ei myöskään ilahtunut, kun käytin saldotuntini hänen viimeiseen täällä olopäivään ennen montaa matkaa, jotka hänellä oli. Aistin tuon ja ahdistuin - ja käyttäydyin varmasti tämän seurauksena kaikkea muuta kuin rakastettavasti. Minä yritin rakastuneena mennä häntä lähemmäksi, hän juoksi kauemmaksi. Yritin jutella asiasta, toinen ei halunnut. Hän oli paljon poissa, viestittely oli minimaalista, ihan erilaista kuin alussa. Toki huuma laantuu, mutta itse olin todella huonossa jamassa, kun tuntui, että toiselle on ihan sama, miten minulla menee.

Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta asiat paheni, toinen kertoi minulle, ettei ehkä halua enää olla kanssani. Eniten toista itketti asiassa se, että taas yksi hänen suhteistaan epäonnistuu, minua ahdisti, että se oli toisen suurin murhe, eikä se, että hänellä ei olisi enää minua. Muutaman viikon päästä oltuaan taas poissa hetken, kertoi, että kyllä haluaa olla kanssani. Kysyin, että miten tuli siihen lopputulokseen, miksi haluaa olla kanssani, mutta ei osannut kertoa yhtään syytä. En koskaan saanut sitä. Selitystä, miksi haluaa olla kanssani. En huomannut muutosta, enkä itsekään osannut muuttua, hätäännyin vain enemmän ja käyttäydyin vain huonommin. Ja toinen meni vain kauemmas.

Ja sitten se tuli, ero. Suhteesta, jossa molemmilla taisi olla tosi paha olla. Minulla  oli todella paha olla siinä suhteessa ja tiedän, että toisellakin oli. Mutta kuitenkin, koska olin edelleen niin kovin rakastunut, en voinut olla ilmankaan häntä. En tiedä, olenko vielä rakastunut, ehkä vähän. Toinen ei ollut koskaan minuun muuta kuin ihastunut, sen on itsekin sanonut. Toisaalta tiedän, että vika ei ollut minussa, hän kun ei ollut koskaan ollut kehenkään rakastunut, mikä kertoo mielestäni enemmän hänestä kuin minusta.

Mutta siinä suurpiirteisesti tuon meidän suhteen tapahtumat. Tämän hetken fiilikset ovat paremmat kuin eilen, mutta eivät siltikään kovin kehuttavat.