Jos viimeksi oli ihan ok fiilikset, niin eilen sain kauhean ahdistuksen taas päälle. Tätähän tietysti edelsi stalkkaaminen, mikä nyt oli ihan idioottimaista tietysti taas. Miksi stalkata, en tiedä. Joskus sitä vain sortuu. Ja eihän tästäkään stalkkauksesta mitään tietoa edes tullut, huoh. Erostahan on mennyt nyt 50 päivää, mikä on aika paljon ja aika vähän samaan aikaan. Vielä lauantai-iltana pienessä hiprakassa kaverin polttareissa mietin, että viikon päästä alan tinderöimään, nyt eilisen jälkeen en sitten enää tiedä, onko se fiksua. Olenko valmis siihen, kun taas olen jumissa. Yhä edelleen satuttaa se, että toinen kohteli minua niin kuin kohteli. Huonosti.
Olen aloittamassa terapiaprosessia ja nyt odottelen kolme kuukautta, että pääsen ihan oikeasti siinä alkuun. Tässä välissä saan kuitenkin käydä työterveydessä juttelemassa psykologilla ja yhden kerran olenkin jo käynyt. Henkilö ei ole ehkä minulle sopivin, mutta ihan ok kuitenkin. Jotenkin oli kovin helpottavaa, kun ammattiauttaja sanoi minulle kertoessani hermostumisistani, että "No tuollaisessa tilanteessa kenellä tahansa olisi varmasti mennyt hermo." Kysessä on vielä miespuolinen psykologi, mikä jokseenkin auttoi vielä vähän lisää, jotenkin se, että mieskin oli sitä mieltä, että menisi hermo noissa tilanteissa oli todella helpottavaa.
Toinen minua auttanut asia on ollut ehdottomasti kirja "Saat sen mistä luovut". Olen lukenut vanhoja postauksiani ja siellä yhdessä kommentissa oli tuota suositeltu, mutten aikanaan lukenut. Vaikka kirja onkin vähän liian hengellinen joissakin paikoissa, on siellä joitakin erittäin paljon minua helpottaneita lauseita. Ehkä kerron näistä toisessa postauksessa, nyt kirja ei ole tässä. Mutta kaikki ne asiat, jotka osoittavat, etten ollut yhtään sen viallisempi kuin toinenkaan ja erityisesti, että toinen ei vain kyennyt, koska oli niin rikki tai jotain, auttavat. Itse tein parhaani ja yritin, en voinut tehdä mitään enempää.
Ajoittain haluaisin törmätä 31:n ja sanoa päin naamaa, että vihaan häntä. Välillä vihaankin ihan todella. Haluaisin, että hän joutuisi kokemaan tätä samaa tuskaa, kun rakastaa toista ja sitten toista ei enää ole siinä. Hänhän ei rakastanut ja oli muutenkin suhteeni niin välinpitämätön. Haluaisin, että hänellä olisi edes huono omatunto siitä, mitä teki minulle. Ikävä kyllä tiedän, että toinen ei tätä asiaa enää mieti, sellainen hän on. Unohtaa asiat, työntää ne sivuun. Ehkä ne tulevat eteen joskus, mutta on pystynyt uskottelemaan kuitenkin aiemminkin itselleen, ettei ole koskaan mitään pahaa kenellekään tehnyt. Enää en usko sitä, mitä hän sanoi silloin, kertoi itsestään, ettei suhteissakaan ennen mitenkään ikävästi toista kohdellut. Niinpä niin. En halua uskoa, että näin olisi, sillä silloinhan olisin se ainoa, jota hän on kohdellut niin välinpitämättömästi.
Toisaalta haluaisin päästä irti näistä asioista, etten olisi niissä enää kiinni. En jaksaisi tätä enää. Ehkä menen sittenkin sinne Tinderiin, en tiedä.
Minä käytin myös eroni jälkeen työterveyden psykologin käynnit hyväkseni. Viisi kertaa niitä taisi saada ja kyllä ne kaikki olivat tosi tarpeellisia. Enemmänkin olisin voinut käydä, mutta sitten olisi pitänyt itse maksaa.
VastaaPoistaOletko muuten ajatellut (Fisherin) eroseminaaria? Itse mietin sitäkin, mutta se on melko intensiivinen jakso, ja lasten takia en luultavasti pysty siihen sitoutumaan.
Kuten omassa blogissani on puhuttu vihasta, niin jälleen kerran sitä toteaa, että se on vain tunne, joka kuuluu eroon. Se pitää tuntea ja kokea, eikä sitä ymmärrä kuin muut eronneet. Tuntuuhan sen hassulta, että henkilöä, jota ehkä vielä rakastat, voit silti vihata sydämesi pohjasta, mutta niin se vain menee. Ja se mitä olen täältä 31:stä lukenut, niin kyllä kertoo siitä, että se viha on ihan ansaittu tai ainakin oikeutettu.
Voimia, onneksi kohta helpottaa.
(Tinderistä en osaa sanoa mitään, se toimi minulle tosi hyvin eron jälkeen, mutta nyt taas olen ollut sieltä tauolla pidemmän aikaa.)
Juu, uskon, että nuo psykologikerrat ovat hyödyllisiä ja tulevat tarpeeseen. Eroseminaaria mietin, mutta totesin, että ehkä nyt ei, vaikka se olisikin varmasti todella hyödyllinen. Olen tosiaan nyt aloittelemassa tuota terapiaprosessia ja vaikka tässä meneekin 3 kk, että oikeaa terapiaa voi aloittaa, niin terapeutin etsintä jne vie aikaa aika lailla ja tässä on noita psykologikäyntejä siis myös ja liika on ehkä liikaa, jos vielä eroseminaariakin kävisin siinä samalla.
PoistaViha on hyödyllistä, mutta pelkään, että jään siihen kiinni ja katkeroidun. Nythän vain vihaan yksinäni ja 31 siellä jossain porskuttaa, mehän emme ole, emmekä ole olleet missään tekemisissä käytännössä eron jälkeen, ensimmäisen viikon käytännön asioita lukuunottamatta. Toisaalta, tiedän, että toiselle näistä asioista kertominen ei auttaisi mitään, en saisi häneltä mitään jne. Auttaisiko sitten se, että tietäisin, että toinen tietää siitä, että hän teki minulla pahasti, no, ehkä auttaisi, en tiedä. Toisaalta se olisi kosto ja haluaisinko kostaa, en kai, en halua olla sellainen ihminen. Jonain päivänä hän on yhdentekevä, tiedän se, mutta ei vielä. Kunpa se päivä tulisi pian.
Voimia sinnekin, tuntuu blogisi perusteella siltä, että olet ottanut ainakin yhden askeleen eteenpäin erossa viime viikon aikana, se on hienoa!
Itse en suosittele tinderiin menoa vielä tuossa vaiheessa kun on vihavaihe ja terapia päällä. Tiedän, että se houkuttaa ja saattaa tehdä hetkellisesti hyvän olon, mutta pidemmän päälle satuttaa vaan itseään.
VastaaPoistaItse suosittelen vasta siinä vaiheessa kun menneisyyden haamut eivät enää kummittele ja voi aloittaa treffailun puhtaalta pöydältä.
No tuota terapiaa en kyllä mieti yhtään, viimeksikin puhuimme siellä kuitenkin melkein koko ajan ihan muista asioista kuin erosta (mitä ei tietysti voi postauksestani tietää) ja prosessihan kestää vuosia.
PoistaVihavaihe onkin kinkkisempi, se kun tulee ja menee, maanantaina se kesti sen illan ja on taas loistanut poissaolollaan. Tänne blogiin tulee tarve aina kirjoittaa silloin kun viha tulee, jotenkin ei ehkä muuten niinkään.
Järkevä minä ei tietysti menisi vielä Tinderiin. Viime aikoina olen kuitenkin monesta lähteestä saanut viestiä, että aina ei ehkä pitäisi olla niin järkevä ja analyyttinen. Siksi olen kuitenkin kääntymässä sen puoleen, että kokeilen Tinderiä ainakin hetken, sieltähän pääsee pois, jos alkaa ahdistamaan. Lisäksi osaan olla kuitenkin varovainen, vaikka yritänkin vähentää järjen käyttöä. Tinderiin meno ei vielä kuitenkaan tarkoita, että menisin treffeille, katsotaan sitten, tuntuuko se hyvältä idealta. Viimeksi eron jälkeen treffailujaksot ja ihan vaan jutustelu auttoivat päästämään irti, nyt ehkä toiveissa olisi jotakin samanlaista.
Kiitos kommentistasi, vaikka luultavasti sen vastaisesti ehkä toiminkin.
Ero voi monesti olla sysäys, joka laittaa ihmisen seinää vasten pohtimaan muutenkin elämäänsä. Minä aloitin erapian sairastutettuani itseni työllä ja surulla. Nyt terapiaa on takana kaksi vuotta, ja aiheet ovat vaihtuneet toisiksi. Enemmän olen pohtinut sitä, miten minä itseeni ja ihmisiin suhtaudun, mitä odotan ja miten reagoin. Mennyt parisuhde on vain yksi ihmissuhde siinä sopassa. Ja on ollut hyödyllistä ja olo on kevyempi kuin aikuisiällä koskaan.
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi jo pitkään, liekö ennen kommentoinutkaan.
Kiva kun nyt kommentoit :) Juu, uskon, että terapiassa ihmissuhteet ja varsinkin tämä ero ovat vain ihan sivuroolissa. Terapiaan menostahan olin päättänyt jo ennen eroa, joten se ei ole syy terapiaan hakeutumisessa. Itsellä uskon kuitenkin olevan enemmän tekemistä itseni kanssa, myötätuntoa itselle, itsetunnon parantamista ja toisaalta huonoista riitelytavoista irti pyristelemistä. Nämä lienevät teemat aluksi, mutta uskon prosessissa tulevan esiin jotain ihan uutta. Hyvä kulla, että terapia on auttanut, vahvistaa omaa päätöstä siitä, että tämä on hyvä juttu!
Poista