Helpompi hengittää

Muutaman päivän ajan on ollut helpompi olla. Viikon ajan oli ihan kamala takapakki, mutta nyt on tosiaan perjantaista asti ollut ihan ok olo. Tähän on auttanut muiden ihmisten muistutukset siitä, että toinen ei arvostanut minua, oli itsekäs ja tunteiltaan lukossa. Tämähän ei tarkoita sitä, etten itse olisi ollut suhteessa myös ongelmia aiheuttava, mutta nuo olivat asioita, jotka kumpusivat kyllä 31:stä itsestään, eikä minusta. On helpompaa olla kun pikkuhiljaa tunnepuolikin alkaa ymmärtämään, että toinen ei ollut minulle sopiva. En ollut onnellinen hänen kanssaan kuin hetkittäin ja rakastin hänen potentiaaliaan, en sitä, mitä hän oli. Olin kiinni niissä hetkissä, jolloin hän oli minulle tosi kiva ja selittelin niillä toisen välinpitämättömyyttä. Halusin niin kovasti onnistua. Lueskelin myös omia vanhoja blogitekstejä edellisestä erosta. Sieltä sattui silmään teksti, jossa olin lukenut jotakin parisuhdekirjaa, jossa oli pyydetty miettimään suhteesta seuraavia kysymyksiä:

•  Voinko luottaa sinuun, voinko turvautua sinuun? 
• En voinut, kun olin heikoilla, en voinut turvautua toiseen, sillä hän ei kestänyt minua silloin, en voinut myöskään luottaa siihen, että kun jotain oli sovittu, se piti. Ei toki isoissa jutuissa näin, mutta pienissä. Ei ollut turvallista riidellä, siihen en voinut luottaa yhtään. Ja tekosyitä, miksi joku juttu ei pitänyt, niitä hän kyllä osasi kertoa. Luota siinä nyt sitten.
• Oletko tukenani kun tarvitsen sinua?
•  Kysyin tätä häneltä, ja vastaus oli, "kyllä, mutta aina ei voi". Niin, ei hän ollut. Joskus itkin ja kun itkusta  ei ehkä tullut loppua muutamassa minuutisa, kun otti kainaloon, niin meni vain pois sanomatta sanaakaan, kerran jopa suuttui kun itkin.
• Vastaatko minulle ja minun tarpeisiini kun tarvitsen sinua, vastaatko kun soitan? 
• Vastasi kun soitin, mutta minä pelkäsin soittaa hänelle. Kun tarvitsin häntä, en välttämättä saanut mitään.
• Olenko sinulle tärkeä? 
• En tiedä, mutta en tuntenut olevani.
• Arvostatko sinä minua, hyväksytkö sinä minut? 
• Hyväksyi, mutta arvostaminen ei ollut kovin kokonaisvaltaista.
• Tarvitsetko sinä minua, haluatko turvautua minuun? 
• En tiedä, en usko, että uskalsi tarvita minua. Hän ei turvautunut minuun myöskään muuta kuin käytännön jutuissa, henkisen puolen ongelmissa halusi selvitä ihan yksin. Eikä hän oikein jakanut tunnelmiaan minulle ja kun ksyin niitä, vastasi hän kysymykseen kysymyksellä. En tiedä, oliko kyse siitä, että hän ei tiennyt, mitä ajatteli vai siitä, että hän ei halunnut kertoa. Se jää ikuiseksi arvoitukseksi ja enää se ei edes haittaa.

Niin, haluanko tuollaisen suhteen? En. Helpottavaa on myös tajuta, että paljon parempaa en olisi hänen kanssaan saanut, vaikka olisin itse käyttäytynyt paljon paremmin.

Yksi etappi eron käsittelyssä viime päivinä on ollut se, että näin unta, jossa nukuin miehen kainalossa. Mies ei ollut 31, vaan ihan joku muu. Ihminen, joka on ollut minulle mukava. En siis ole häneen ihastunut mitenkään, ainakaan tietääkseni. Unessa ei ollut mitään seksuaalista tai mitään, vain se kaipuu olla jonkun lähellä. Ja niin, unessa sen kaipuun täytti joku ihan muu kuin 31. Oli ihanaa herätä, muistaa kiva uni ja tajuta, että oli kiva mieli.
PS. Exäholisti kirja on luettu. Loppu kirjasta oli aika lailla vanhaa erokirjakamaa, itse koin hyötyväni eniten kirjan alkuosista, joissa toistetaan sitä, että on ihan normaalia olla sekaisin.