Olen ollut ihan uskomattoman kiireinen viime aikoina. Edellinen viikonloppu meni töitä tehdessä miltei kellon ympäri ja eilen, lauantaina oli vasta vapaapäivä, eli 12 päivän työputki oli takana. Tänä viikonloppuna sitten olenkin kuluttanut aikaa erään ystävän auttamiseen ja tämäkin oli ajatustyötä vaativaa puuhaa, joten huhhuh kun alkaa aivot olemaan solmussa. Lisätään tähän pakko siivota tiistaisen näytön vuoksi yms. niin ei ole paljon ehtinyt miettiä blogia, koska jos on ollutkin luppoaikaa, niin sitten olen vaan ollut.
Tajusin vasta äsken, että torstaina oli kuun 18. päivä, eli eropäivästä tuli kuluneeksi kahdeksan kuukautta, eli eli 2/3 vuotta. Aina ennen olen tuon 18. päivän huomannut, mutta nytpä en! Mennä porskutin koko päivän mitään huomaamatta. Hienoa! Olen saavuttanut selvästi erään etapin eron jälkeen, 18. päivä ei ole enää mitenkään merkityksellinen (no, tammikuussa varmaan on, mutta silloin onkin vuosipäivä).
Muutenkin on tapahtunut. Näin viime viikolla numero 8 ja puolen uudestaan, mutta hän ilmoitti minulle, että haluaa olla vain kaveri. Minulta putosi kivi sydämeltä, koska ajattelin ihan samalla tavalla itse :) Mukava tyyppi, mutta ei kumppaniainesta minulle. Olin varma, etten kuule hänestä enää, mutta yllättäen häneltä tulikin viesti viikolla, ja pelailimme torstai-illan. Olen tainnut saada uuden ystävän :) Muuten laitoin treffiprofiilin jäähylle. Touhu oli liian masentavaa. Vanhat/ulkomailla asuvat henkilöt lähestyivät minua, mutta eivät todellakaan kiinnosta ja ne, joille itse lähetin viestiä eivät vastanneet/vastasivat viikon viiveellä, vaikka pyörivät joka ilta palvelussa, eli heitä ei nähtävästi kauheasti kiinnostanut. Totesin, että eiköhän ole hyvä aika pitää taukoa/lopettaa. Katsotaan, palaanko joskus tuonne, ehkä saatan vaihtaa sivustoa tms. Mutta nyt ei kyllä pysty.
Tällä hetkellä mieltäni vaivaa hieman työkuviot. Tai oikeastaan työpaikan sosiaaliset kuviot. Epäilen, että yksi työkaveri on ihastunut minuun. Voi ei! Hän on kiva kaveri, mutta... En myöskään pysty ottamaan häneen etäisyyttä, koska työt nyt vain ovat sellaisia. Pelkään, että hän tekee jossain vaiheessa jotain aloitetta ja mitä minä sitten teen?! Tietysti voisin todeta hänelle, että minulla on periaate, etten sekaannu työkavereihin. Tämähän olisi hyvä periaate, jos... Niin, saattaa olla, että olen itse hieman ihastunut erääseen toiseen työkaveriin... Voi itku! No, toisaalta, en edes tiedä, seurusteleeko tämä henkilö (tosin olen melkein varma, ettei), enkä kovin paljoa muutakaan hänen elämästään ja lisäksi epäilen, että hän olisi vähääkään minusta kiinnostunut, mutta toisaalta, ainahan voi toivoa (en oikeastaan kyllä edes tiedä, haluaisinko mitään työpaikkaromanssia, ehkä tämä on vaan jotain toisen ihmisen kaipuuta ja kun joku edes jotenkin sopiva kohde, joka on mukava, on sopivasti saatavilla, niin sitten se ihastus vain iskee). On tämä kyllä niin vaikeaa. Toisaalta, on se ihan kiva olla vähän ihastunut, en vaan jaksaisi kovin kauaa tällaista ihme meininkiä, kun en tiedä toisen ajatuksista mitään. Ja ei, älkää antako vinkiksi, että pyydä sitä kahville. Ensinnäkin, hän vaikuttaa todella välinpitämättömältä suhteeni ja toiseksi teemme liian tiiviisti yhdessä töitä ja pakkien jälkeen en todellakaan pystyisi jatkamaan töiden tekoa hänen kanssaan, se olisi aivan liian kiusallista ja tehtäviä ei ole tässä vaiheessa mahdollista järjestellä uudelleen. Tiedän, että näin tilanne tuskin kehittyy mihinkään, mutta en halua riskeerata nyt sitä, kuinka kivaa minulla on nyt töissä ja toivon, että näin menettelee myös se työkaveri, jonka kuvittelen olevan minuun ihastunut (ja toivottavasti olen todella väärässä tuon asian suhteen!).
PS. Kun luin tässä linkissä olevan kysymyksen, olisi se voinut olla kuin minun kynästäni (paitsi että minulla ei ole lasta), kysymys kuvaili juuri sitä, millainen E oli... En edelleenkään halua sanoa, että hän oli narsisti, mutta kyllä tuo kysymys toi taas pahat muistot mieleen :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti