Ensimmäinen osa

Tänään oli aika jännittävä päivä henkisesti. Oli siis asuntokauppojen ensimmäinen osa ja tosiaan ensimmäinen kerta, kun näin E:n seitsemään kuukauteen. Viimeksi, kun hänet näin, eli heinäkuussa en todellakaan ollut vielä selvillä, mutta nyt oli aikaa kulunut jo yli vuosi yhdessäolostamme. Hyvinhän se lopulta meni. En alkanut pillittämään kaupantekotilaisuudessa, vaikka E:n seurassa jouduin olemaan miltei tunnin. Kun näin hänet, en tuntenut mitään, en vihaa, en surua, en kaihoa, en mitään. Pystyin keskustelemaan asiallisesti (tosin hieman jäykästi ja jäätävästi ehkä) käytännön asioista ja that's it. Minulla ei ollut hänelle mitään sanottavaa, minusta ei tuntunut miltään. Parasta oli, että vaikka hänen tekonsa ällöttävätkin minua edelleen, en ahdistunut hänen seurastaan. Oikeastaan koko keikka teki tarkemmin ajateltuna hyvää. Nyt tiedän, että olen oikeasti valmis menemään eteenpäin, kun kuuden viikon kuluttua muutan. Kun asunnon loppusumma maksetaan noihin aikoihin, pääsen hänestä eroon ja voin irrottautua lopullisesti. Pyyhkiä hänen puhelinnumeronsa pois puhelimen muistista ja antaa mennä - olla vapaa.