tiistai 11. marraskuuta 2014

Numero 9 ja miehiä ei voi ymmärtää - kai

Olettekos odotelleet seuraavia treffiuutisia? Täältä pesee: Palasin siis treffailun pariin. Tällä kertaa hylkäsin nettitreffit kun tajusin, että kaikkien suosikkisovellus, Tinder, on sittenkin mahdollista ladata mun puhelimeen. Eikun lataamaan ja tämän tosi pinnallisen sovelluksen pariin.

Matcheja alkoi tulemaan aika pian. Monesta ei tullut matchia, mutta monesta tuli. Yhtäkkiä laskin, että mulla oli parissa päivässä kuusikymmentä (!!) matchia. Tähän väliin on toki todettava, että tuohon sovellukseen jää kyllä koukkuun ihan tosi helposti, joten nitä miehiä tuli selailtua ihan liukuhihnalla... Kymmenen minuutin jälkeen mulla oli jo joku viestikin odottamassa ja siitä se chattailu sitten lähti... Ja pian mulla oli jo treffitikin sovittuna (viikko meni siis tähän...). Treffit olivat siis tänään.

Ennen treffejä mua melkein ärsytti. Miksi ihmeessä olen sopinut treffit jonkun henkilön kanssa, jota en tunne yhtään ja kun mua ei huvita. No, ei siinä kaksi minuuttia ennen voinut enää perua, joten pakkohan se oli sitten mennä. En jaksanut oikeastaan edes kauheasti panostaa ulkonäköön, toki nyt meikkasin ja laitoin ihan kivat vaatteet, mutta siihen se kyllä jäi. Mentiin perinteisesti kahville. Mies oli mukava. Juteltiin kolme tuntia ja hän tuntui olevan kiinnostunut musta ja mun asioista. Tultiin hyvin juttuun (no, nykyään mä kyllä pystyn tulemaan edes jotenkin juttuun melkein kenen kanssa vaan, joten ei sinänsä mikään kauhea saavutus). Juttu luisti. Tuli epävarma olo. Juttu luisti siis tosi hyvin, mutta en tiedä riittääkö se. Ei mulle mitään kauhean suuria fiiliksiä tullut, mutten myöskään ajatellut kertaakaan treffien aikana, että tämä henkilö on mulle väärä. Tiesin, että mies kysyy (tai viestittää myöhemmin), että nähdäänkö vielä, ja vastasin, että nähdään vaan. Katsotaan, koska ottaa yhteyttä - jos ottaa. Nämä treffit kuitenkin palauttivat mun uskon tähän touhuun edes hetkellisesti. Toisin kuin monet noista edellisistä miehistä, tämä oli ajoissa (oikeasti, olen tosi montaa joutunut odottelemaan, mikä on aika epäkohteliasta, siinä asiassa oon vanhanaikainen, että mun mielestä  mies ei voi olla muodikkaasti myöhässä). Hän olisi toki myös maksanut mun juomankin, mutta siihen mä en suostu ainakaan ekoilla treffeillä (en ole siis niin vanhanaikainen). No, katsotaan, mitä tuleman pitää....

Sitten muihin Tinder- kokemuksiin. Sovellushan on a) pinnallinen b) koukuttava c) helppo jne. Siellä on myös tosi vaikea sanoa toisesta kauheasti mitään, monilla ei ole esittelytekstiä ollenkaan, jolloin et voi tietää, missä päin Suomea toinen asuu (jos nyt sattuu siis olemaan käymässä lähistöllä) jne. Monet miehet kerto asuinkaupunkinsa ja pituutensa, kuvista voi sitten päätellä ehkä, onko lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, polttaako jne. Ja monesta ei voi sanoa mitään noista saati sitä, millaista seuraa on etsimässä. Toki mun "profiili" on samanlainen, kuvista ei voi päätellä oikein mitään musta. Tämä ei siis ole kritiikkiä, mutta kertoo siitä, että sydämiä painellaan aika lailla vain kuvien perusteella.

Muutama "helmi" Tinder-keskustelu on tullut jo käytyä. Ja muutenkin kokemukset ovat hieman outoja. Ensimmäinen mies, joka otti yhteyttä pyysi melkein heti kahville. Miksi ei, olen avoin uusille ihmisille ja kokemuksille nykyään ja toisen tapaamalla selviää edes jotakin kuitenkin helpoiten. No, mulle ei sopinut sama päivä ja sitten miehelle ei ne seuraavat pari, joita ehdotin. Kysyinkin siis, että kävisikö viikonloppu ja se ja se kellonaika(oli maanantai). Mies sanoi, ettei tiedä. No, pyysin kertomaan, kun tietää. Torstaina sitten kysyi, mitä tehtäisiin ja vastasin, että jos vaikka kahville ja kysyin, että sopiiko minun ehdottama aika nyt. No, mies ei vastannut mitään tämän jälkeen, vaikka kävi online, joten perjantai-iltana totesin, että joo, ei taida näistä treffeistä mitään tulla ja unmatchasin ko. henkilön.

Entä sitten toinen treffiehdokas-kumppani. Hän oli kyllä vähän omituinen jo alusta lähtien, ja olisi pitänyt blokata heti kun alkoi epäilyttämään. Noin neljäs viesti häneltä oli nimittäin, että "oletko romanttinen?", mikä oli ehkä melko hieman pian. Vastasin jotain ja päätin olla ihmettelemättä... Olisi ehkä pitänyt ihmetellä, nimittäin seuraavaksi kysymys kuului, että "Oletko hyvä suutelemaan?". Nyt viimeistään olisi pitänyt blokata, mutta jotenkin en tehnyt sitä ja huomasin sopiivani tapaamista hänen kanssaan. Hänen ehdottama aikansa ei sopinut minulle, joten ehdotin samaa päivää, mutta myöhäisempää ajankohtaa. Mies ei enää vastannut minulle, vaikka jälleen oli online, joten vihdoin puolentoista päivän jälkeen totesin, että eiköhän ole aika sanoa hyvästit tälle miehelle (mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin).

No, sitten on eräs tapaus, josta ei ota mitään selvää. Mies viestitteli tosi innokkaasti kanssani ja parin päivän päästä hän totesi minulle "olet kyllä tosi kiinnostava nainen". No, tämän jälkeen hän katosi pariksi päiväksi ja olin jo poistamassa häntä, kun totesin, että taas yksi mies, joka vain lopettaa viestittelyn ja sitten häneltä tulikin jokin mitä kuuluu viesti...  Tiedä nyt sitten, mitä tuostakin pitäisi ajatella. En nyt ainakaan vielä blokannut.

Sitten ovat tapaukset, joissa multa on kysytty; "milloin olet viimeksi saanut miestä?" -> unmatch... ja ne, jotka kysyvät kahville  ja sanon, että mennään vaan, ja sitten he unmatchaavat. En oikein ymmärrä näitä miehiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti