Olen nähnyt numero ysin jo kolme kertaa. Ikävä kyllä hänestä ei taida tulla minun miestäni. Miksen voisi käskeä itseäni ihastumaan häneen? Hän on mukava ja tulen hänen kanssaan juttuun aivan mahtavan hyvin. Voisin puhua hänen kanssaan vaikka kuinka. Mutta se siinä, ei mitään muuta. Olin eilen hänen luonaan katsomassa leffaa. Mies oli tietysti puunannut paikkaa koko päivän ja tsempannut kauheasti. Minua hermostutti. Kun ei tuntunut miltään. Halusin pois, koska olen miltei varma, että hän on todellakin ihastunut minuun. Jossain tilanteessa hän ohimennen koski minua ja minua lähinnä ahdisti. Ei tuntunut mahanpohjassa, ei pyörinyt sukat jalassa, ei mitään.
Kun minä niin haluaisin ihastua häneen. Hän olisi minulle juuri sopiva, omista hankalista ihmissuhteista ja elämästään oppinut, avoin, mies eikä poika (niinkuin E oli). Mutta kun se ei tuntunut miltään. En tiedä, haluaisiko hän olla kaveri, koska pitäisin hänet mielelläni kaverina. Mieluusti juttelisin hänen kanssaan monet illat.
Miksi se menee aina näin? Joku voisi sanoa, etten ole vielä valmis ihastumaan, mutta olenhan minä. Ihastuinhan siihen työkaveriinkin (mutta nykyään pidän ko. henkilöä lähinnä aivan kamalana, että se siitä ihastuksesta ;)
PS. Tänään oli pitkästä aikaa jotain sosiaalista tekemistä sunnuntaina, kun kävin kaveripariskunnalla, jotka olivat poikkeuksellisesti paikalla, syömässä. Oli melkoisen ihanaa. Yleensä vihaan sunnuntaita, koska silloin yksinäisyys painaa päälle. Muina päivinä se ei niin haittaa, mutta sunnuntaisin jostain kumman syystä yksinäisyys on vaikeinta.
Niinpä, voi kun voisikin itse päättää, mitä tuntee ja ketä kohtaan. Tai edes ymmärtäisi, miksi tuntee ja miksi ei - johtuuko se siitä, että ei ole käsitellyt jotain ongelmia ja siksi alitajuisesti hakee vääränlaista ihmistä, vai onko kyse jostain ”kemiasta” tms, jota vastaan on ihan turha taistella, sitä vaan joko tuntee vetoa tai ei tunne…? Toisaalta kyllähän sitä kai usein käy niinkin, että on tuntenut jonkun jo pitkään ihan kaverina, ilman että on tuntenut mitään vetoa häntä kohtaan, mutta jostain syystä alkaa sitten nähdä sen toisen eri valossa, ihastuu ja rakastuu. Mistähän sellainen sitten johtuu, omasta elämäntilanteestako vai jostain muusta?
VastaaPoistaMutta nämä on asioita, joita minä en ainakaan jaksa miettiä, tunneasioita ei vaan voi ajatella järjellä. Sitä joko tuntee tai sitten ei. Tärkeintä kai on tiedostaa tunteensa, hyväksyä ne ja ymmärtää, että tunteiden perustella ei aina tarvitse toimia. Jos siis tunteet ”käskee” tekemään jotain, jonka järki kertoo tyhmäksi, tämä tapaushan ei ole sellainen, vaan ihan selvä juttu: jos ei ole (muita kuin kaverillisia) tunteita, niin niitä ei ole. Piste. Tai no, ehkä pitäisi ajatella, että jos ei ole tunteita, niin niitä ei ole, ainakaan tällä hetkellä….
Ehkä sinun pitäisi vaan elää päivä kerrallaan, olla pelkkä kaveri numero ysin kanssa, ja olla sitä rehellisesti. Sanoa esim. että tällä hetkellä tuntuu siltä, että tällainen kaveruus on sitä, mitä tahdot, ja että todella arvostat sitä ja häntä ystävänä. Silloin hänellä on mahdollisuus joko jäädä kaveruussuhteeseen (ja ehkä toivoa, että se joskus menisi eteenpäin tai vaihtoehtoisesti että hänen ihastuksensa muuttuisi myös enemmän kaverilliseksi), tai lähteä hakemaan syvempää suhdetta jonkun toisen kanssa, jos se on hänellä nyt ykköstavoitteena eikä aikaa/motivaatiota riitä muuhun.
Joka tapauksessa, kiva kuulla aina välillä kuulumisiasi : )
t. T
P.S. itselläni tällä hetkellä ”päivä kerrallaan” juttu menossa myös, tosin minulla tunteet kovin vahvoja, mutta pelottaa liikaa tai jotain, siksi päivä kerrallaan mennään. En oikein voi uskoa, että tästä mitään pitkäaikaista juttua tulee, joten en tahdo ajatella tulevaisuutta ollenkaan, riittää kun tänään kaikki on ok. Saa nähdä, kauan tällainen toimii, mutta tällä hetkellä on oikein hyvä fiilis….
Hei, kiva kuulla, että sulla on joku, jota ajatella. Koska onhan se ihanaa :) Vaikka varmasti myös pelottavaa.
VastaaPoistaMietit fiksuja. Tunteita ei voi käskeä ja niitä ei aina oikein ymmärräkään. Varsinkaan näitä ihastumisia. Ainahan sitä kysytään, että mitä se kemia on, mutta en minä ainakaan tiedä. Kun joskus täydellinen mies ei säväytä yhtään ja sitten taas joku renttu aiheuttaa sydämentykytyksiä.
Olen miettinyt itsekin, että nyt pitää kertoa numero ysille missä mennään. Tähän asti olen itsekin lähinnä odotellut ihastumista, mutta nyt kun olen todennut, että sitä ei nyt ainakaan taida tulla, on syytä olla rehellinen. Toista ei ole reilua roikottaa löyhässä hirressä, vaikka ehkä hän jotain aavisteleekin. Toisaalta harmittaa jo etukäteen, jos hänelle ei käy pelkkä kaveruus, sillä hän on kyllä tosi mahtava tyyppi noin muuten.