maanantai 18. elokuuta 2014

15. Suhteet

Tässä Fisherin luvussa puhutaan paljon ns. kasvattavista suhteista, jotka tapahtuvat eron jälkeen. Nämä voivat olla ystävyyssuhteita tai rakkaussuhteita ja niissä käyttäydytään usein paljon paremmin kuin päättyneessä parisuhteessa. Mikäli suhde on rakkaussuhde, on se helposti ns. laastarisuhde, joka ei todennäköisesti onnistu. Tällaisessa suhteessa odotetaan toiselta liikaa ja aluksi se tuntuukin siltä, kunnes totuus paljastuu (koska olen vielä kostomielellä, toivon tietysti, että E:lle ja toiselle käy juurikin näin ;) Toki tällainen suhde voi onnistuakin. Itselläni ei ole ollut minkäänlaista vipinää eron jälkeen, mistä ihmeestä minä sellaista olisin edes saanut? (No, E:hän toki totesi, että voisin löytää työpaikalta jonkun kivan pojan, huhhuh, enköhän minä halua ihan miehen, enkä poikaa). No, ehkä uuden suhteen aika joskus tulee (toivottavasti, sekä iloiset, että surulliset hetket vain ovat niin paljon parempia, kun ne voi jakaa toisen kanssa). 

Tämän suhteen olenkin nyt aktivoitunut loman jälkeen. Loma oli tosi mahtava ja tunsin itseni ekaan kertaan yli vuoteen onnelliseksi. Oli vaan niin mukavaa, vaikkei reissussa mitään ihmeellistä tapahtunutkaan. Harppasin kerralla todella paljon eteenpäin. Loppuviikosta aloin jo miettimään, että olisi kiva tavata joku tai ainakin viritellä joitakin verkkoja vesille ja niinpä tein nettitreffiprofiilin ja mulla on jo treffitkin tiedossa. Jos niistä ei tule mitään, niin ei se haittaa, ainakin havaitsin, että voin olla miesten mielestä kiinnostava, vaikka laitan kuvanikin näkyviin (tämä on itselle aika hankala juttu). Olipa sielä muuten aika moni työkaveri ja tutuntuttukin, mutta heidät ajattelin kyllä kiertää kaukaa, koska eivät ole kyllä mun tyyppisiä miehiä, niin mukavia kuin ovatkin. En silti oikeasti ymmärrä, miksi työkaveri oli käynyt mun profiilissa, toki profiilikuvasta ei heti ehkä tunnista mua, kun laitoin kasvokuvan vasta toiseen kuvaan, jota ei heti siinä profiililistassa ole, joten toivon, että se oli sitä, eikä sitä, että haluaa tirkistellä, mitä itsestäni kirjoitan profiiliin... On muuten suoraan sanottuna itse asiassa vähän kiusallista, kun tiedän, että hän kävi mun profiilissa ja hän tietää, että minä tiedän hänen käyneen. No, toivottavasti mulla on tästä treffailusta jotain positiivista kerrottavaa jossain vaiheessa, jääkää kuulolle. 

3 kommenttia:

  1. Olen viime viikosta asti lukenut blogiasi, koska olen juuri eronnut. Kaikki haavat vielä täysin auki, mutta silti on ollut voimaannuttavaa lukea blogiasi ja huomata, että muillakin on samanlaisia tuntemuksia.
    Laitan ehkäpä joku päivä s-postia sinulle! :)

    Tsemppiä treffeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Toivottavasti pärjäät. Alussahan se on hankalaa, repivää, kamalaa ja toivotonta. Jossain vaiheessa se kai kaikilla helpottaa, mutta ihmisestä ja erosta riippuu, kuinka kauan kestää, että tuntuu paremmalta.

      Jos haluat, minulle voi toki kirjoittaa mailia, vastaan varmasti.

      Poista
  2. Täältäkin onnea treffeille! ;)

    VastaaPoista