Kaksi vuotta sitten mun uusi vuosi oli aivan järkyttävä. Exä (en halua enää kutsua häntä muuksi) jätti mut vähän ennen vuoden vaihtumista puhelimessa. Tokihan siinä meni vielä se pari viikkoa kun ihan oikea ero tapahtui, mutta tuolloin ero oli jo siinä. En vieläkään tajua, kuka tekee noin ihmiselle, jonka kanssa elää, noin ei jätetä, ei tuollaisena hetkenä. Uusi vuosi oli toivottavasti elämäni hirvein. Yritin päästä läpi kriisipuhelimeen (vihdoin joskus viideltä onnisti), soittelin vanhemmilleni (jotka eivät vastanneet), siskon kanssa pääsin sentään puhumaan. En nukkunut ja olin shokissa. En oikein edes enää tiedä, miten selvisin siitä yöstä. Kipu oli käsinkosketeltavaa, vaikka olikin henkistä.
Myöhemmin kun mietin asiaa, niin tiesinhän minä sen jo silloin, että ero oli oikea ratkaisu, joten siitä voin toki kittää exää. Uutena vuotena eroaminen puhelimessa ei ollut oikea ratkaisu. Muutenkin puhelimessa tuollaisten asioiden hoitaminen on keskenkasvuista, ihme, ettei pistänyt tekstaria, mikä näin jälkikäteen ei edes olisi ihmetyttänyt..
Tänä uutena vuotena ja sen ympärillä puhelimen välityksellä on tullut paljon mieluisempia viestejä. "Mulla on ikävä sua.", "Tykkään susta." Mahanpohjassa kipristelee mukavasti. Mies ei ole unohtanut. Kysyi vielä, että kuvittelinko oikeasti, että unohtaisi. Niin, niinhän minä kuvittelin, en kai vieläkään oikein usko, että kymmenien netti-/tindertrefien jälkeen löysin jotain muutakin kuin "ihan kivan ja mukavan miehen". Taisin löytää sitä kemiaa, ihan yllättäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti