Eron kakkosvuosipäivä meni kuin huomaamatta ohi. En edes muistanut koko päivää, vasta pari päivää myöhemmin tajusin, että siitä elämän varsin kamalasta päivästä on jo yli kaksi vuotta. Eron vuosipäivä tosin oli melkoisen hirveä, mutta tuo johtui varmaankin noista naisen elämän iloisista asioista, eikä erosta - tai mistä minä tiedän, jos eron vuosipäivä sittenkin kummitteli taustalla, vaikken sitä muistanutkaan.
Numero 31 on edelleen kuvioissa. (Tässä blogissa hän siis lienee hamaan loppuun asti Numero 31 :) En voi väittää, ettei olisi edelleen tosi mukavaa (ja enemmänkin hänen kanssaan). Vaikka ollaan eletty tavallaan aika erilaista elämää, ei se nyt tunnu haittaavan, yhdessäolo on varsin vaivatonta.
Ikävä kyllä olen huomannut omien vanhojen ongelmieni kurkkivan jostain selän takaa. Olen pari kertaa pyytänyt anteeksi, kun olen ollut pahalla mielellä (mikä ei kyllä ole anteeksi pyydettävä asia) ja muutenkin tunnen itseni todella epävarmaksi joskus. Numero 31 ei ole mikään kauheasti suullisesti kehuja jakeleva tyyppi (mutta pussaa sitäkin useammin ;), ja sekös joskus saa epävarmuuden jäytämään sisässä. Toisaalta mies haluaa kanssani lomalle ja puhuu tulevaisuudestakin, mikä kertoo mielestäni siitä, että kai hän tosissaan on. Ainakin väittää olevansa, kun kysyn.
En oikein tiedä, onko miehen oma historia (melko paljon lyhyitä suhteita, joiden vuoksi on miettinyt, mikä mättää, sitten toki muutama pidempikin) sellainen, että hän varoo hieman, koska välillä tuntuu näin tapahtuvan. Ei olla kauheasti puhuttu menneisyydestä, ehkä minun menneisyydestäni enemmän, olenhan lörpöttelijä, mutta pitäisi ehkä ottaa puheeksi. Tällaisia tulee välillä mietittyä, vaikka missään ei ole mitään vikaa, oma historia kai sen tekee. Kun ollaan yhdessä, tuollaiset huolet kyllä unohtuvat miltei aina. Olen vieläkin hämmästynyt siitä, että mulla on mieskuvio, jossa mies on hyvä sekä paperilla, että hänessä on sitä jotain. Ja välillä sitä on vaan niin onnellinen miehen kainalossa, että hymyilyttää niin, että sattuu.
Moikka
VastaaPoistaOlen samassa tilanteessa kuin sinä kaksi vuotta sitten. Ottiko E koskaan yhteyttä jälkeenpäin?
Ei ottanut. Alkuun se olisi tuntunut kovinkin tarpeelliselta mutta jossain vaiheessa ei enää. Annoin hänelle anteeksi, vaikkei hän sitä edes tiedä. Tsemppiä sulle. Jossain vaiheessa se helpottaa, vaikka nyt ei ehkä tunnu siltä.
PoistaEi ottanut. Alkuun se olisi tuntunut kovinkin tarpeelliselta mutta jossain vaiheessa ei enää. Annoin hänelle anteeksi, vaikkei hän sitä edes tiedä. Tsemppiä sulle. Jossain vaiheessa se helpottaa, vaikka nyt ei ehkä tunnu siltä.
PoistaHei, olen sinua aika lailla vanhempi ja eronnut kahdesta pitkästä suhteesta (7v ja 10v). Löysin blogisi, koska edelleen kipuilen viimeistä eroani, vaikka siitä on yli vuosi. Meillä on yhteisiä, kouluikäisiä lapsia ja on pakko olla yhteydessä.
VastaaPoistaTästä kirjoituksesta tuli mieleen, että jos/kun haaveilette nro 31 kanssa yhteisestä tulevaisuudesta, niin ilman muuta kannattaa käydä noita asioita läpi yhdessä, joita pohdit. Se työ kannattaa tehdä, että alusta asti yrittää ymmärtää toista juuri sen kautta mitä hän on kokenut ja ajattelee, samoin mitä sinä olet kokenut ja ajattelet. Näin vältytään surullisen kuuluisalta olettamiselta eikä myöskään eoävarmuuksille jää niin paljon tilaa. Luin blogisi kokonaan ja exäsi pettäminen, jättäminen ja teidän suhteenne toimintamallit ovat traumatisoineet sinua eikä niistä pääse noin vain, kuten olet itsekin huomannut. Puhuminen auttaa ja uusi "kumppanisi" on oikea osoite, siis jos olette vakavissanne ja aiotte jakaa elämänne yhdessä.
Kaikkea hyvää. Kevättä kohti!
S
Tämä on ihan totta. Puhuminen tuntuu olevan miehelle aika hankalaa, kun olen yrittänyt ja jotenkin hyviä hetkiä puhumiseen ei oikein ole ollut. Kun puhuminen on hankalaa toiselle, olisi hetken olla sellainen hyvä, eikä sellainen, että toinen on jo valmiiksi väsynyt tms.
PoistaLuulen, että alan olemaan aika lailla selvillä vesillä, koska juuri ku mietin, että mitä jos näkisin exän, niin totesin, että sittenpähän näkisin. En toki tiedä, mikä olisi oikeasti reaktio, mutta nyt ainakaan ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka kävelisi vastaan.
Tsemppiä sulle, tuo väkisin yhteydessä olo ei tee asioista helppoja. Itsellänikin oikea irtipääseminen tapahtui vasta, kun ei ollut enää yhteistä asuntoa, vaikkei tietysti koskaan toisiamme nähtykään.
Hei. Olen eronnut ja nyt onnellisesti uudessa suhteessa. Onnen eteen ja oman epävarmuuteni poistamiseen olen kyllä saanut tehdä töitä. Exäni kertoi tunteistaan avoimesti ja tiesin koko ajan suhteessa missä mennään. Tämän hetkinen mieheni taas ei puhu tunteistaan ja alussa se teki minulle todella epävarman olon. Jossakin vaiheessa ymmärsin että hän osoittaa tunteensa teoillaan ( ja on tämän myöntänytkin) Aloin siis tarkemmin seurata näitä ja nyt osaan ottaa hänen laittamansa lempiruokani, kotiin tuodun suklaapatukan, auton lämmityspiuhan puolestani paikoilleen laittamisen, pienen hipaisun ohittaessaan jne. hänen tapanaan kertoa tunteistaan. Rentouduin huomattavasti kun ymmärin hänen tunnekielensä.
VastaaPoistaMä luulen, että tässä on vähän samaa juttua liikkeellä. Olen ajatellut kysyä, mutten ole löytänyt kovinkaan hyvää hetkeä. Molempien työpaineet tulevat vuorotellen päälle, joten ollaan vuorotellen aika poikki. Mielestäni silloin ei ole hyvä hetki puhua vakavia, kun toinen on valmiiksi väsynyt.
PoistaKiitos kun kerroit tämän, pisti minutkin ajattelemaan asiaa tarkemmin.