Numero 17 ei ollut mun juttuni. Kerroin jo hänen olevan liian innokas, eikä se todellakaan laantunut. Elämäni on ollut vähän turhan hulabaloota viime aikoina ja kun olimme kolmatta kertaa treffeillä totesinkin hänelle, että nyt on kyllä vähän liikaa kiirettä elämässä ja pitäisi ehtiä rauhoittua. Sanoin myös, että toivoisin saavani hetken olla ihan rauhassa ilman liikoja viestittelyjä (sanomattakin on kai selvää, että treffiprofiili oli tässä vaiheessa jo poistettu) ja onneksi ensi viikolla on loma. No, mies ei vissiin ihan tätä tajunnut, kun kolme minuuttia siitä, kun olimme eronneet treffien päätteeksi, hän laittoi jo viestiä ja koko lomaviikon ajan (en ollut näissä maisemissa) pommitti viesteillä. Alkoi todellakin ahdistaa ja kun kysyi heti palattuani kotimaisemiin, että nähtäisiinkö vielä (vaikka oltiin sovittu, että minä sitten kerron, kun minulle sopii), päätin pistää pelin poikki. Asiaan vaikutti myös se, että vaikka kuinka yritin ennen kolmansia treffejä saada miestä päättämään, mihin ravintolaan menisimme syömään (kun sanoi tietävänsä monta hyvää), ei voinut tehdä päätöstä, vaan pommitti tarkentavilla kysymyksillä siitä, mitä haluaisin noin puoli tuntia. Sanoin kuitenkin heti alkuun, että mulle käy mikä vaan, paitsi x. En halua oikeasti enää miestä, joka ei uskalla päättää edes tuollaista asiaa. No, eihän me miehen kanssa päästy kolmilla treffeillä edes halausasteelle, että...
Muuten ei sitten tosiaan ole tapahtunut mitään. Miten tapahtuisikaan, kun en ole tinderissä, ei ole treffiprofiilia, enkä käykään missään, missä voisi ketään tavata. Ihmisen ikävä on välillä kova, ja välillä olematon. Tiedostan toki, että ei tässä nyt tällä meiningillä miestä elämään tule, mutta elämän muut muuttujat on nyt saatava ensin kohdalleen, ennen kuin jaksan edes miettiä asiaa.
Minäkin kokeilin Tinderiä ja tein jopa profiilin (maksulliselle) nettisaitille. Viiden kanssa ehdin käydä yksillä treffeillä, kaksi heistä oli oikein mukavaa, mutta huomasin että en sittenkään ole vielä valmis parisuhteeseen, oli jotenkin niin ahdistava olo aina siihen saakka kunnes sain sanottua, että jospa oltaisiin vaan ihan kavereita....
VastaaPoistaNyt aion sitten keskittyä taas omaan elämään, yrittää myös vähän pysähtyä ja "elää hetkessä", koska huomaan että jotenkin ahnehdin tekemistä. Tuntuu, että olen suorittanut projektia, joka päättyy siihen, että olen uudessa parisuhteessa, enkä ole kyennyt pysähtymään ennen kuin näin on. Mutta nyt tahdon lopettaa sen projektin ja ihan vaan olla. Elää. Ei ihminen tarvitse parisuhdetta ollakseen onnellinen, ja sen hakeminen aktiivisesti ei ehkä sovi minulle. Ajattelen, tai ainakin yritän, että se suhde tulee kyllä joskus, sitten kun olen siihen valmis. Vielä en ole.
t. T.
Toi pysähtyminen on yllättävän vaikeaa. Toisaalta mä ainakin nautin siitä, kun olen menossa, se on ominta mua.
PoistaHyvä, että olet huomannut, että voit olla onnellinen ilman parisuhdetta ja tajusit, ettet ole valmis. Jotenkin sitä huomaa itsekin, että jopa minä (ja varmaan todella monet) pitää sitä pariisuhteettomuutta jotenkin keskeneräisenä elämänä. Vaikka eihän se ole. Tämä on just sitä mun kivaa ja mahtavaa elämää, nyt siinä ei vaan satu olemaan ketään vierellä mukana.
Hyvää syksyä sulle, toivottelen nyt, koska luulen, että tää mun päivitystahti pysyy tällaisena varsin verkkaisena.