Niin uskomatonta kuin se onkin, niin musta tuntuu, että olen selvinnyt erosta. E ei enää kiukuta pahemmin, eikä sureta, ihmetyttää vain, miten en tajunnut heti alussa millainen hän on. Eräänä iltana pystyin jopa ajattelemaan, että toivottavasti hän kaikesta huolimatta saa hyvän elämän. En voi koskaan hyväksyä, enkä kokonaan antaa anteeksi hänen tekojaan, ja tuskin voin käyttäytyä täysin neutraalisti, jos näen hänet jossain jne, mutta ero on jo viikkojen, ehkä kuukausienkin ajan ollut enää pieni murhe jossain taustalla. Muu elämä vie mennessään, niinkuin kuuluukin. Nyt opettelen elämään näillä korteilla, mitä minulla tällä hetkellä on.
Ensi viikonloppuna tulee kolmas viikonloppu putkeen, jota en vietä yksin. Olen ehtinyt viime viikolla jopa hetkittäin ehtinyt ajatella, että saisinpa olla yksin. Ihmeellistä, kun tammi-helmikuussa yksinäisyys musersi alleen ihan kunnolla. Eihän olo ole enää pitkään aikaan ollut sellainen, vaan olen ihan viihtynyt yksinään, mutta en ole kyllä yksinäisyyttä vielä ennen toivonut. Niin se muuttuu se elämä.
Yhtä asiaa olen miettinyt tässä kovasti. Muiden ihmisten eroblogeissa tuntuu miehiä pyörivän miltei jatkuvalla syötöllä ja mun läheisin mieskontakti taitaa olla ollut se, kun olen käynyt työkaverien kanssa kaljalla (en halua muistella niitä nettitreffejä...), että mistä ihmeestä ne muut naiset niitä miehiä löytää? Pitää varmaan ostaa oma puhelin, johon saa Tinderin ;)
Blogin päivittämistä jatkanen harvakseltaan, mitä muulta elämältäni ehdin.
Ihanaa, että sulla menee paremmin! On ollut aivan ihana lukea tätä blogia, kun ollaan tosi samantyyppisiä asioita käyty melko samassa järjestyksessä läpi. Määkin oon nettideittaillu, ei kauheesti muuta. Jouduin ikävän kyllä poistaa suurimman osan entryistäni, kun exäni ja uusi tyttöystävänsä olivat ottaneet tavakseen analysoida sitä yhdessä. Kirjoitan nyt paljon yleisluontoisemmin, mutta opinpahan kokemuksesta jotain: en minä ole se, joka on hullu.
VastaaPoistaEn kyllä olisi uskonut, että minä ja me oltais vielä tällä hyvällä puolella. Ja vaikka olo on haikee, vaikee ja jutut pyörii edelleen päässä, osaa jo nauttia tästä yksinäisyydestä ja omista jutuista. Ollaan selviytyjiä (-:
Niin ollaan! Selviytyjiä! Se on ihmeellistä ja hienoa (eikä tosiaan olisi itsekään uskonut) :)
VastaaPoistaSe, että exäsi (ja hänen nykyisensä) vaivautuvat lukemaan sinun erosta tulleita ajatuksia kertoo muuten mielestäni siitä, että hän ei ole selvinnyt teidän erosta :) Set tekee minut vahingoniloiseksi. Ja mahtavat puheenaiheet heillä, on varmaan hyvä suhde heillä nyt :)
Olen seurannut sun blogiasi myös ja edelleen mielestäni kirjoitat tosi osuvasti, olen yritänyt komentoidakin, mutta ei ne kommentit ole menneet läpi anonyymi tunnuksilla...
Hienolta kuulostaa, oikein hyvää syksyn jatkoa sinulle!
VastaaPoistat. T
Samoin sulle :) Kiva kun olet jaksanut kommentoida, siitä on ollut iloa.
PoistaMoi! Oon vasta 16-vuotias ja tämä varmaan kuulostaa joltain turhalta teinirakkaudelta, mutta mulle tämä tuntuu yhtä rankalta kuin muillakin.
VastaaPoistaErosin elokuun alussa, olin seurustellun 1v3kk ensirakkauteni kanssa. Ensin N sanoi, että haluaa pitää taukoa. Ei puhuttu 5 päivään mitään, ja sitten tuli mun perheen kanssa yhteinen lomamatka Viroon, jonne N tuli mukaan. Matkan viimeisenä iltana hotellihuoneessa N alkoi itkemään, ja tiesin hänen päättäneen. Mikään maailmassa ei ole sattunut niin paljon sydämeen kuin tajuta, että ero on todellinen. Seuraavana viikonloppuna oli Weekend-festarit, jonne meillä oli liput ja hotelli yhdessä. Päätettiiin mennä kavereina, mutta sitten. Samana aamuna kun lähdettiin niin kaverini laittoi viestin, että N:llä on uusi ja hän halusi varoittaa siitä,etten odottaisi ainakaan yhteenpalaamista festareilla. Hotellihuoneessa N alkoi itkeä ja sen näki, kuinka paljon häntä sattui nähdä se kun kuulin asiasta. Seuraavana päivänä N ilmoitti menevänsä uuden kanssa eli I:n festareille, ei yhtään helpottanut kuulla livenä "meidän biisiä" kun tietää toisen halailevan uutta yleisössä. Seuraava aamu N:n isä soitti minulle ja kysyi pojan olinpaikkaa, kun ei ollut tullut yöksi kotiin, vaan mennyt I:lle.
Aikaa kului ja välillä riideltiin viestien välityksellä, mutta aina riidan jälkeen N avautui, ja kertoi niitä oikeita asioita erosta. Hänellä oli ollut koko kesän epämiellyttävä olo suudellessa, eikä hän rakastanut enää. Sitli hän teeskenteli, eikä halunnut sanoa asiasta mitään ennen kuin ilmoittaa tauosta. Weekendiin mennessä hänen oli pitänyt kertoa mulle ja sanoa haluavansa koittaa uudelleen, mutta kun olin jo kuullut I:stä niin hän pelästyi jäävänsä yksin ja otti I:n, nämä olivat tarkasti hänen sanansa. N ja I ovat kohta olleet yhdessä yli kuukauden, aloittivat noin viikko meidän eron jälkeen ja olivat jo pussanneet "tauon" aikana. Se on pettämistä ja N sanoi ettei sellaista ikinä tekisi. Mihin katosi se ihminen joka välitti ja johon luotin täysin ja kerroin kaiken ja olin eniten oma itseni mitä olen kenenkään seurassa ollut.
Meillä oli suhteessa suurin ongelma N:n itsetunnon mataluus ja se, että meidän riidar oli sitä että mä koitin saada kyselemällä irti toisesta että mikä on ja toinen ei vastannut tai vastasi yhdellä sanalla. N oli vaikeasti ylipainoinen, ja kaikki mikä liittyi liikkumiseen ja syömiseen niin hän otti loukkauksena ja syytöksenä, jos esim kysyin haluaako hän lähteä kävelylle. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat eivät sopineet yhteen, mä haaveilin ulkomaista ja opiskelusta, N vanhempiensa viereen muuttamisesta ja peruspulliaisen elämästä. Mä muistan sen, kun olin N:n vieressä ja mulla oli niin onnellinen olo että tunsin olevani taivaassa, ajattelinkin että jos kuolemassa pääsee johonkin hyvänolon tunnetilaan niin se olisi tämä.
Mä en enää ajattele N:ää joka tunti, vaan pari kertaa päivässä kun on hyvä olla. Näin jopa unta, jossa N olisi halunnut olla kanssani ja mä en halunnut. Viikon oli hyvä olla ja sitten tuli taas takapakkia ja nyt olen itkenyt monena iltana itseni uneen. Oon kirjoittanut tätä jo varmaan kohta tunnin, en tiedä kiinnostaako ketään tämä mun erotarina, kirjoitan kuitenkin eniten itseäni varten. Tällähetkellä raskainta on se, etten ole enää kenellekään se tärkein. Kaikilla kavereillani on joko joku tietty parasystävä tai poikaystävä, ja vaikka mulla on kavereita niin välillä tuntuu että olen ihan yksin. Mä en vihaa olla yksin, mutta haluaisin olla jollekulle tärkein elämässä. Olen miettinyt, että voivatko N ja I olla onnellisia yhdessä, jos I oli aluksi vain 2. vaihtoehto, kun ei halunnut jäädä yksin, eikä N muistanut heidän seurustelunaloitus-päivämääräänsäkään aluksi kun kysyin. Mulla on vieläkin kysymyksiä N:lle ja haluaisin tietää, miksi hän halusi rikkoa sydämeni kaikkein raaimmalla tavalla eikä voinut odottaa edes kuukautta ennen seuraavaa suhdetta. Olisiko järkevintä ottaa yhteyttä vaikka kuukauden päästä ja sopia tapaaminen vai antaa vain olla?
Ps. pitäisi varmaan itsekin aloittaa eroblogi, sen verran terapeuttista hommaa tämä on! :)
Voih. Olen todella pahoillani, että sulle kävi noin. Ex-poikaystäväsi käytös ei ole ollut kovinkaan reilau ja tekee varmasti erosta hankalamman kuin ilman sitä, että hänellä on jo uusi tyttö kainalossa.
PoistaErotuska ei muuten katso ikää, kuten eivät muutkaan tunteet. Se voi tuntua ihan tasan yhtä pahalta oli henkilö sitten 15, 30 tai vaikka 70. Toki katsantokannat muuttuvat ja elämänkokemus on eri, mutta jos tuntuu pahalta, niin silloin tuntuu, eikä sitä saa mennä kukaan vähättelemään sillä, että olet niin nuori.
Mä en oikein tiedä, mitä voisin sanoa auttaakseni. Itseä auttoi esim. tämä blogi (oman perustaminen on ihan hyvä idea), erokirjojen lukeminen, kavereille asiasta jauhaminen tms. Toivottavasti sinulla on joku, jolle jutella, jos ei, niin voisitko päästä juttelemaan esim. kouluterveydenhoidon kautta? Minua ainakin auttoi se ihan kamalasti, että joku kuunteli.
Tapaamisesta en oikein tiedä. Haaveilin itsekin tuollaisesta E:n kanssa, ja janosin vastauksia. Miksi, miksi, miksi? Jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen, ettei enää tavattu. Siitä olisi tullut vain riitaa ja en mä olisi niitä vastauksia saanut silloinkaan, kun ei niitä tullut suhteen aikanakaan.
Jos haluat purkaa sydäntäsi, mulle voi kirjoittaa (sähköposti tuolla sivupalkissa), en toki aina ehdi vastata heti, mutta jossain vaiheessa kyllä vastaan, ihan varmasti.
Tsemppiä sulle, toivottavasti pärjäät.
Ei se erotuska ikää katso, kyllä se on ihan yhtä raskasta nuorille kuin vanhemmillekin. Kirjoittaminen on erinomainen keino purkaa tunteita, joko blogin muodossa tai ihan vaan omaa päiväkirjaa. Itse käsittelin tunteitani yksityisessä päiväkirjassa, se oli helpompaa niin, kun saattoi kirjoittaa ihan tajunnanvirtaa, ei tarvinnut miettiä kirjoitusvirheistä tai siitä, ymmärtääkö tekstiä niin kuin sen tarkoitan.
VastaaPoistaJa ehkä silloin, kun kirjoittaa vaan itselleen, voi kirjoittaa asioista, joista ei edes nimettömässä blogissa ehkä pystyisi. MInä ainakin pystyin päiväkirjassa käsittelemään asioita rehellisemmin kuin terapeutille puhuessani, vaikka luotin siihen terapeuttiin ja tiesin, että voisin puhua hänelle mitä vaan. Mutta kuitenkin, kun puhuu toiselle ihmisille niin sitä jotenkin huomaamattaan vähän sensuroi joita ajatuksiaan.
Itseäni helpotti myös lukeminen ja esim. se, että tiesi erokriisin etenevän vaiheittain. Vaikka oli ihan kauhea olo, ajattelin, että se kuuluu asiaan, jos en tuntisi mitään niin en pääsisi eteenpäin vaan jäisin vellomaan epämääräiseen pahaan oloon ja masennukseen. Jokaisella tietenkin kestää oma aikansa käsitellä asioita, itse erosin tammikuussa ja nyt olen jo ihan hyvässä fiiliksessä.
Täällä mm. kerrotaan kriisin vaiheista, ja ainakin itselläni - ja monella muulla, olen ymmärtänyt, eron käsittely on edennyt juuri näin:
http://www.e-mielenterveys.fi/nuoret/mita-tarkoittaa-kriisi/kriisin-vaiheet/
Hyviä vihjeitä ja hyvä linkki.
PoistaOlisi silti kiva lukea kuulumisia täältä :) älä kokonaan lopeta bloggailua. Vaihda nimi, vaikka "sinkkublogiksi" ;)
VastaaPoistaKyllä mä varmasti tänne päivittelen aina kuulumisia. Sinkkublogi voi olla vähän heikohko, kun mun sinkkuelämä on kaikkea muuta kuin villiä...
PoistaEi se haittaa, että ei oo villiä :D ei oo minullakaan.
VastaaPoista:D :D
Poista