Uusi vuosi täällä!

Olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen! Ainakin vuoden alku on ollut paljon parempi, mutta eipä tuo nyt niin kovasti ole vaatinut. Kohta alkaa eron vuosipäiväkin olemaan täällä ja sitten olenkin ollut vuoden ilman E:tä, mikä on vain positiivinen juttu.

Jostain kumman syystä olen kuitenkin miettinyt suhdettamme ja E:tä viime viikkoina melko paljon. En niinkään kaivaten, en surren, en vihaten, vaan olen miettinyt sitä, missä umpikujassa siinä suhteessa olin. Nyt kun tuosta on mennyt aikaa jo enemmän, olen pysynyt tarkastelemaan menneisyyttä etäänpää ja edes vähän vähemmän tunteella. Tosiasiahan on, että jos suhde olisi jatkunut, olisin mennyt vain huonompaan kuntoon. Olisin luhistunut ja voinut yhä huonommin. Olen nähnyt, millainen E oli minulle, niiden silmin, jotka näkivät meidän vain silloin tällöin, eivätkä minua tunne kovinkaan hyvin, varmasti huomaavainen ja mukava, mutta sehän oli vain pintaa.

Olen oppinut huomaamaan, että enpä minä ollutkaan se ainoa henkilö, joka oli vihainen toiselle. Toki olin sitä usein. Joskus ihan typeristä syistä ja ihan aiheettakin, usein kuitenkin siksi, että toinen valehteli, petti lupauksensa tai oli epäreilu. E taas vihoitteli minulle milloin mistäkin. Hän saattoi olla vihainen kaksi viikkoa jostain riidasta. Kuitenkin, kun yritin sopia riitaa hänen kanssaan, hän totesi, ettei muista sitä enää. Jälkikäteen mietittynähän tuo oli ihan älytöntä ja mielestäni tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko a) hän oli minulle vihainen vihaisuuden vuoksi, koska ei muistanut, mistä olla vihainen tai b) hän muisti, mistä oli vihainen, valehteli, että ei muista aihetta ja ei vain halunnut sopia. Totuus ei minulle koskaan selviä ja ei sen tarvitsekaan, mutta näin jälkikäteen mietittynä tuohan oli ihan kamalaa (olihan se silloinkin kamalaa tunnetasolla), koska en vain voinut tehdä mitään. Muutenkin olin usein tilanteessa, jossa tein miten tahansa, niin aina oli huonosti. Monesti koin ja sanoinkin E:lle usein, että meillä oli eri säännöt, minkä hän toki heti kielsi, mutta ei suostunut keskustelemaan asiasta. Tämä oli ihan E:n tapaista, hän valitti jostain asiasta, mutta teki itse aivan samaa (ei siis koskenut suhdettamme ainoastaan, vaan myös esim. töitä jne). Jos sanoin, että teethän itsekin noin, hän joko totesi, ettei tee enää niin (ja teki sitten heti seuraavana päivänä) tai sanoi, että se on eri asia. En ikinä oppinut olemaan tämänkään jutun kanssa saati sen kanssa, että E:n mielestä monet säännöt eivät koskeneet häntä (tämä taisi olla perheestä opittu juttu, koska hänen vanhemmillaan ja veljellään oli hieman samanlaisia taipumuksia).

Arkielämämmehän tavallaan sujui aika hyvin, mutta meidän tapamme ratkaista asiat olivat liian erilaiset. Minä en oppinut koskaan elämään E:n tapaisen tuuliviirin kanssa. En ehkä ole tarpeeksi sopeutuvainen tai jotain. Mutta sellainenhan minä olen, enkä minä tästä mihinkään ole muuttumassa, en minä halua suhdetta, jossa riitoja ei haluta selvittää ja jossa koen miehellä ja minulla olevan eri säännöt. Haluan tasapainoisen suhteen, jossa keskustellaan ja ollaan toiselle reiluja. Sellaista minulla ei E:n kanssa ollut. Toivottavasti, jos sellaisen joskus saan, niin osaan olla siinä, enkä epäile suhteen aitoutta. Treffaillessani olen nimittäin monta kertaa huomannut pelkääväni, että mitä jos minulle käy taas niin: mies on näennäisesti kiltti ja paljastuukin sitten joksikin ihan muuksi. Miten uskaltaisin luottaa? Siinä on minulle kai tämän vuoden teema, oppia taas luottamaan.